Lähihoitajaopiskelijalle maksettiin liian pientä tuntipalkkaa – sai takautuvasti 762 euroa

Lähihoitajan tehtävään palkatulle opiskelijalle on lähtökohtaisesti maksettava samaa palkkaa kuin muillekin samoja töitä tekeville.

Teksti Saija Kivimäki

Yksityisessä palvelutalossa satunnaisesti työskentelevän lähihoitajaopiskelijan työkaverit olivat kiinnittäneet huomiota tämän tuntipalkkaan. Opiskelija teki keikkatyötä, josta hänelle maksettiin alle 10 euroa tunnissa. Tosiasiassa tuntipalkan olisi pitänyt olla 11,70 euroa.

Opiskelija otti SuPeriin yhteyttä ja sai ohjeet, joiden avulla hän yritti selvittää asiaa työnantajan kanssa. Työnantaja korjasikin palkan tuosta hetkestä eteenpäin mutta ei suostunut oikaisemaan takautuvasti liian vähän maksettuja palkkoja.

SuPerin yhteydenoton jälkeen työnantaja maksoi puuttuvat 761,70 euroa.

Samasta työstä sama palkka, myös opiskelijoille

Kun opiskelija palkataan lähihoitajan tehtävään ja hän tekee samoja töitä kuin muut, hänelle on lähtökohtaisesti maksettava lähihoitajan palkkaa riippumatta siitä, missä vaiheessa opinnot ovat.

Työn vaativuuden perusteella palkkaan voidaan tehdä niin sanottu epäpätevyysalennus esimerkiksi silloin, kun työntekijällä ei ole alan koulutusta tai häneltä puuttuu lääkelupa.

Mainos

Epäpätevyysalennuksen suuruus vaihtelee työehtosopimuksittain. Yksityisellä sosiaalipalvelualalla (Sostes) työntekijältä voidaan vähentää korkeintaan kuusi prosenttia palkasta.

Oppisopimuskoulutuksessa olevan työntekijän kanssa voidaan sopia maksettavaksi 90 prosenttia palkasta. Nykyisen työnantajansa kanssa oppisopimuskoulutuksen aloittavan työntekijän palkka ei kuitenkaan saa laskea.

Mainos

Sinua voisi kiinnostaa myös: Kuinka paljon palkkaa oppisopimusopiskelija saa?

Työnantaja perui sovitun työviikon – taipui SuPerin yhteydenoton jälkeen maksamaan viikon palkan

Sinua voisi kiinnostaa myös

Suora kysymys: Saako raskaana ollessa käydä työajalla neuvolassa, entä onko vauvaa odottavan pakko tehdä yövuoroja?

Onko työkaverin lahjaan pakko osallistua? Kolehtia kerätään monilla työpaikoilla ja se jakaa mielipiteitä

Suora kysymys: Saako arkipyhistä korvauksen aikana vai rahana?