Asunnottomien parissa vapaaehtoistyötä tekevä Jenni Kokander: ”Ettei kukaan olisi näkymätön”

Näyttelijä Jenni Kokander työskentelee vapaaehtoisena asunnottomien päiväkeskuksessa. Hän haluaa rohkaista muitakin vapaaehtoistoimintaan.

Kuva: Marja Seppälä

Teksti Jenna Parmala

Mitä koti sinulle merkitsee?

Koti on minulle sieluntila, turva. Teen vapaaehtoistyötä asunnottomien parissa. Eräs päiväkeskuksen kävijä sanoi kerran, että hänen kotinsa on siellä, minne hän kassinsa kantaa. Tunnistan ajatuksen, mutta ajattelen, että jokaisella olisi oikeus myös konkreettiseen kotiin. Asunnottomien määrä Suomessa on lähtenyt huomattavaan kasvuun. Ihmiset ajattelevat helposti, että asunnottomat tai päihdesairaat ovat vastuussa omasta tilanteestaan. Kyse on kuitenkin rakenteellisesta ongelmasta.

Minkälaista vapaaehtoistyötä teet?

Käyn esimerkiksi Pasilassa asunnottomien vertais- ja vapaaehtoistoiminnan päiväkeskuksessa. VEPAsta on tullut minulle tärkeä paikka. Pidän keskuksen tunnelmasta. Koen, että sinne kaikki saavat tulla juuri omana itsenään. Tittelit jätetään narikkaan ja jokainen otetaan vastaan ennakkoluuloitta. Päiväkeskus on kaikille avoin paikka. Siellä tarjolla on puhelin, lämpöä, ruokaa ja mahdollisuus pyykkien pesemiseen. Yhteisen pöydän ääressä aloitan juttuhetken vaikka kremppoja vertailemalla, kuten minulla keski-ikäisenä on tapana. Voimme puhua politiikkaa tai kertoa kilpaa vitsejä. Usein vierailen samana päivänä myös Sörnäisten vankilassa kokemusasiantuntija Jarmo Erosen kanssa. Asunnottomuus on suurta vankilasta vapautuneilla. Olen oppinut Jarmolta, miten tärkeää on, että tuomionsa suorittanut ihminen onnistuu luomaan itselleen uudet kuviot ja löytämään merkityksellisyyden rikoksettomasta elämästä. On helpompi aloittaa alusta, jos on saanut tukea muutokseen jo tuomion aikana.  

Mainos

Mikä kohtaaminen vapaaehtoistyössä asunnottomien parissa on jäänyt mieleesi?

Kun olin menossa ensimmäistä kertaa päiväkeskukselle, ratikkapysäkillä ärisi mies. Jäimme yhdessä voivottelemaan jalkakäytävän liukkautta. Kävi ilmi, että meillä oli sama määränpää, joten lähdimme taittamaan matkaa käsikynkkää. Kun raitiovaunu jarrutti, mies iloitsi, että olin siinä hänen vierellään. ”Ilman sinua minä olisin ollut tuollekin kuskille näkymätön”, hän sanoi. Se lause kosketti syvältä. Haluaisin rohkaista kaikkia vapaaehtoistoimintaan. Päiväkeskukselle voi myös tehdä vaatelahjoituksia. Talvella lämpimät takit, kengät, pipot ja hanskat ovat hyvä tapa auttaa asunnottomuutta kokevia ihmisiä. Hygieniatarvikkeille ja alusvaatteille on jatkuva tarve. Olisi hienoa, jos ihmiset ottaisivat tavaksi viedä päiväkeskuksiin pari kahvipakettia tai deodoranttipurkkia ohi kulkiessaan.

Mikä antaa sinulle toivoa vapaaehtoistyössä asunnottomuuden parissa?

Päiväkeskuksessa tietysti kohtaa monenlaista toivottomuutta. Lapsiperhe saattaa tulla sinne soittamaan puhelimella sähköyhtiöön, että he saisivat lisäaikaa laskun maksamiseen. Silti yhteishenki on valoisa. Kun sisään lensi vahingossa varpunen, kaikki paikallaolijat halusivat yhdessä auttaa linnun ulos. Ajattelen, että riippuvuudet ja asunnottomuus ovat olosuhteita, eivät kenenkään identiteetti. On tärkeää onnistua näkemään ihminen kaikkien niiden stigmojen alta. Kun puhumme toisistamme ja kohtaamme toisiamme, meidän pitäisi tunnistaa omat pelkomme ja ennakkoluulomme. Paras tapa tehdä oma osansa on kääntää katse itsestä lähimmäiseen. Vihata vähemmän ja kuunnella enemmän. 

Onko jotain, mitä tilastot asunnottomuudesta eivät kerro?

Minun on vaikeaa sietää päättäjien puhetta siitä, että jokaisella pitäisi olla oikeus vaurastua, kun samaan aikaan Suomessa elää ihmisiä, joilla ei ole talvipakkasella lämmintä yöpymispaikkaa. Kaikkein heikommassa asemassa oleviin kohdistuvat leikkaukset tulevat yhteiskunnalle lopulta todella kalliiksi. Esimerkiksi järjestöihin kohdistuvat leikkaukset vievät joiltakin ihmisiltä viimeisetkin turvaverkot. Eriarvoistuminen lisää myös turvattomuutta, joka koskee meitä kaikkia. Ihmisestä ei tulisi koskaan puhua vain hänen päihdesairautensa, asunnottomuutensa tai rikollisen taustansa kautta. On täysin mahdotonta saada elämäänsä järjestykseen, jos sinut nähdään vain yhteiskunnallisena ongelmana.

Mainos

Jenni Kokander 

  • Näyttelijä ja kirjailija.
  • Vailla vakinaista asuntoa ry:n vapaaehtoistyöntekijä vuodesta 2022.
  • Esiintyy syksyllä Kouvolan teatterissa: Neiti Marple ja tuijottava katse.
  • Kolmas romaani Liian hyvä isä (Tammi) ilmestyi tänä vuonna.
  • Asunnottomien yötä vietetään 17.10.2026.

Mainos

Lue myös:

Lähihoitaja Matti Lindin työtä on löytää ihminen päihdeongelman takaa. Suomessa vietetään tänään asunnottomien yötä.

Miten kohdata päihderiippuvainen ihminen?

Päihdeongelma näkyy viimeiseksi työpaikalla, mutta kuormittaa hoitoalalla koko työyhteisöä

Sinua voisi kiinnostaa myös

Nuorisolääkärit varoittavat digikoukusta – Nuori ei pysty itse vastustamaan sitä

Ryhmästä eristäminen on lapselle raskas kokemus – Kenen lapsi jää sivuun? 

Miten muistisairautta kuvitetaan? Lehtikuvat kertovat muistisairaudesta yksipuolista ja ankeaa tarinaa