Vanhusten palvelutalossa työskentelevä lähihoitaja loukkaantui, kun asiakas kävi aamutoimien aikana aggressiivisesti hänen kimppuunsa. Pikkurilli vääntyi sijoiltaan, mutta lähihoitaja jatkoi työpäiväänsä normaalisti. Lounastauolla hän näytti kipeytynyttä ja turvonnutta sormeaan esihenkilölle, joka ei reagoinut tilanteeseen.
Hoitaja teki tapahtuneesta HaiPro-ilmoituksen ja kävi työterveyslääkärillä. Lääkäri määräsi sairauslomaa, mutta mainitsi mahdollisuudesta korvaavaan työhön. Työnantaja pyysi hoitajaa räätälöimään itse työtehtävänsä. Se ei kuitenkaan onnistunut vaan hoitaja jatkoi tavanomaista hoitotyötä kipeästä sormesta huolimatta.
Sormi ei parantunut itsekseen, kipu päinvastoin vain yltyi, ja lähihoitaja hakeutui uudestaan lääkäriin. Sormi lastoitettiin eikä sitä saanut liikuttaa, mutta työnantaja painosti palaamaan töihin vedoten aiempaan mainintaan korvaavasta työstä.
Lähihoitaja kääntyi työsuojeluvaltuutetun puoleen. Tämän tuella hän sai pitää sairauslomansa rauhassa.
Työsuojeluvaltuutettu oli jo aiemmin ollut huolissaan työntekijöiden turvallisuudesta, sillä yksiköstä oli tehty useita ilmoituksia väkivaltatilanteista. Hän otti asian puheeksi työnantajan kanssa, ja neuvotteluiden tuloksena työntekijöille järjestettiin työnohjausta, työpsykologin tapaamisia ja uhkatilannekoulutusta.
Sairausloman jälkeen töihin palannut lähihoitaja huomasi myönteisen muutoksen: väkivallan uhkaa oli saatu vähennettyä ja esihenkilön suhtautuminen työturvallisuuteen oli muuttunut selvästi välittävämmäksi.
Millaista työtä voi tehdä sairausloman sijaan?
Korvaava työ tarkoittaa työtä, jota työntekijä voi tehdä tilapäisesti sen sijaan, että olisi sairauslomalla. Se edellyttää työnterveyslääkärin arviota.
Korvaava työ sopii tilanteisiin, joissa työntekijä ei terveydellisestä syystä pysty tekemään omaa tavallista työtään mutta kykenee silti tekemään jotakin muuta työtä. Korvaavaa työtä ei voi tehdä silloin kun levolla on keskeinen merkitys paranemisessa, esimerkiksi flunssassa.
Jos työnantaja yrittää ohittaa lääkärin ohjeet tai korvaava työ haittaa toipumista, työntekijällä on oikeus kieltäytyä tarjotusta työstä. Ota silloin yhteyttä työterveyslääkäriisi ja tarvittaessa omaan työsuojeluvaltuutettuusi.