Asiakas löi kyynärsauvalla lähihoitajaa – kunnalle tuomio työturvallisuusrikoksesta

Kotihoidon asiakkaan uhkaava käytös oli ollut työnantajan tiedossa ennen pahoinpitelyä. Käräjäoikeus katsoi kunnan laiminlyöneen työntekijöiden työturvallisuuden.

Yksikin mustelma on liikaa. Työpaikalla tulee olla selvät ohjeet väkivaltatilanteiden varalta. Kuva: Mostphotos.

Teksti Saija Kivimäki

Superilainen lähihoitaja oli työskennellyt Rautavaaran kunnan kotihoidossa yli kymmenen vuotta ennen pahoinpitelyä.

Hoitajan mukaan asiakkaan aggressiivinen käytös oli ollut työnantajan tiedossa ja siitä oli puhuttu palavereissa. Asiaan ei kuitenkaan ollut puututtu. Kotihoidolla ei ollut muita välineitä avun hälyttämiseen kuin puhelin.

Kesällä 2018 asiakas oli lyönyt lähihoitajaa kyynärsauvalla kasvoihin ja selkään. Lähihoitajalle tuli hoitoa vaativia ruhjeita otsaan ja silmään. Lyönneistä jäi kasvoihin pysyvät arvet.

Mainos

Hoitajalla oli ollut iso mustelma kasvoissa ja turvotusta nenävarressa noin kaksi viikkoa, silmää oli arastanut useita viikkoja. Pahoinpitely oli aiheuttanut hoitajalle unettomuutta, stressiä ja painajaisia.

Sairausloma kesti lähes kaksi kuukautta. Työhön palattuaan hoitaja ei ollut saanut luvattua tukea.

 

Väkivallan uhkaan ei ollut puututtu

Käräjäoikeuden tuomiosta selviää, että työturvallisuudessa oli havaittu puutteita aluehallintoviraston tarkastuksessa jo vuonna 2015. Kunnassa ei kuitenkaan ollut ryhdytty korjaaviin toimenpiteisiin eikä työntekijöitä ollut riittävästi perehdytetty ja ohjeistettu työturvallisuuteen.

Aluehallintovirasto teki työsuojelutarkastuksen kuntaan myös lähihoitajan pahoinpitelyn jälkeen kesällä 2018.

Tarkastuskertomuksen mukaan kotihoidon työntekijät olivat viikkopalavereissa kertoneet esimiehelleen kyseisen asiakkaan uhkaavasta käyttäytymisestä ennen pahoinpitelyä. Työnantaja ei ollut reagoinut väkivallan uhkaan mitenkään vaan kotihoito asiakkaan luona oli jatkunut ennallaan.

Käräjäoikeus katsoi, että Rautavaaran kunta oli laiminlyönyt työsuojeluvelvoitteiden noudattamisen, ja tuomitsi kunnan maksamaan 800 euroa rikosuhrimaksua työturvallisuusrikoksesta.

Pahoinpidellylle lähihoitajalle kunta määrättiin maksamaan vahingonkorvauksia yhteensä 4 500 euroa. Kunnalle maksettavaksi tuli myös lähihoitajan oikeudenkäyntikulut.

Lue myös:

Mitä tehdä, jos työnantaja ei hoitajan ilmoittamaan väkivallan uhkaan? Vastuu työturvallisuudesta on aina työnantajalla

Onko väkivalta ammatinvalintakysymys?

Kotihoidon syöksykierre kiihtyi

Sinua voisi kiinnostaa myös

Voiko työnantaja rangaista minua epäkohtailmoituksen tekemisestä?

Työpaikan epäkohdat esiin nostanut lähihoitaja sai varoituksen – Hovioikeus tuomitsi työnantajan syrjinnästä

Suora kysymys: Työpaikkani lakkautetaan, voiko työnantaja irtisanoa työsopimuksen?