Punaisessa tomaattinesteessä kelluu hieman rakettispagettia ja muutama vaaleanpunainen kinkkukuutio. Lähihoitaja Jesse Tirkkonen tietää heti, minkälainen asiakkaalle tarjottu ateriapalvelun annos saa hänen omankin ruokahalunsa katoamaan.
– Sellainen kuvottava laatikollinen ruokaa, jonka eteen on nähty minimaalisesti vaivaa.
Jesse on työskennellyt lähihoitajana kaksikymmentä vuotta. Hän aloitti uransa ympärivuorokautisessa hoidossa ja työskentelee nykyään kotihoidossa. Työnsä ohessa hän pyörittää suosittua Vili’s kitchen -kanavaa Tiktokissa ja Instagramissa. Ruoka ja ruoanlaitto ovat kiinnostaneet aina.
– Kasvoin maatilalla. Meillä oli lehmiä ja joimme tankkimaitoa. Mummo ja vaari asuivat myös tilalla. Mummon ruispuolukkapuuro ja ruisleipä olivat herkkua.
Uransa aikana Jesse on nähnyt monenlaisten ateriapalveluiden tarjoamia ruokia.
– Osa on tehty selvästi välittäen, asettelu on kaunis ja pakkaus huolellista. Ja sitten on näitä vetisiä tomaattiliemiä. Sekä hyvä että huono ateria maksavat kotihoidon asiakkaalle noin 12 euroa, siksi niitä olisi syytä vertailla ja kilpailuttaa.
Missä tuoksu ja maut?
Jessen mukaan moni asiakas tyytyy huonoon, proteiiniköyhään ruokavalioon.
– Kysymys on juurikin tyytymisestä. Ruokaa ei haukuta silloinkaan, kun se on selvästi huonolaatuista.
Ja miksi ruoka ei edes tuoksu hyvältä? On merkillistä, että asiakkaille tarjottu ruoka usein on niin hajutonta ja mautonta. Jesse ymmärtää kyllä, että osa ikäihmisten sairauksista pahenee, jos ruoassa on paljon rasvaa ja suolaa.
– Silti ajattelen, ettei 90-vuotiaan tarvitse enää syödä äärimmäisen terveellisesti, vaan tärkeämpää olisi ruoan suoma nautinto.
Entäs sitten ruokalajit? Kalakeitot, perunamuusit ja pinaattilätyt eivät välttämättä ole kaikkien mieleen.
– Eivät kaikki ikäihmiset halua syödä niin kuin ennen vanhaan, vaan lautaselle mahtuisi hyvinkin eksoottisia makuja.
Kun sydän katoaa
Keittiö on palvelukeskuksen sydän, Jesse toteaa. Pullantuoksu, aterioiden valmistaminen ja keittiön äänet tuovat asukkaiden elämään rytmiä ja iloa, sekä mahdollisuuden tehdä ruokatoiveita.
– Kun keittiö on oma, juhlapyhiin laskeudutaan ruoan kautta vähitellen, Jesse sanoo.
Ennen pääsiäistä maistellaan jo pashaa ja juhlapäivänä sitten mämmiä, vappuna tippaleipiä saattaa olla useampana päivänä tarjolla.
– Kun ruoka tulee talon ulkopuolelta se yleensä tarkoittaa, että jouluaattona on tarjolla pari kinkkusiivua ja porkkanalaatikkoa, muuten vain perusruokaa.
Sillä on siis valtava merkitys, tuleeko ruoka talon keittiöstä vai styroksipakkauksissa, Jesse toteaa.
– Vaikka ruoka ei ole kaikille ikäihmisille tärkeää, osalle se on edelleen ilonaihe, joka tuo yhteyden muuhun maailmaan.
Keittiö on elävä asia, joka muuttaa hoidon arkea ja tuo siihen tunnetta, Jesse kuvailee. Hän toivoo myös, että ympärivuorokautisessa hoivassa ihmiset saisivat itse valita, syövätkö he yhteisessä pöydässä vai yksin omassa huoneessaan.
– Nykyään sitä selvästi karsastetaan, että ikäihmiset aterioivat yksin. Jatkuva yhdessä ruokaileminen voi kuitenkin olla raskasta.
Leivoksia yöllä
Espressokeitin surahti yöllä käyntiin. Jesse teki yövuoroa ympärivuorokautisen hoivan yksikössä. Öisin tuli usein juteltua saman unettoman rouvan kanssa.
– Hän oli kovin innostunut ruoanlaitosta ja hänellä oli paljon ruokamuistoja. Yön ankeus katosi, kun puhuimme ruoasta. Hän muisti vielä paljon reseptejä.
Jesse harrasti leipomista ja alkoi tuoda leipomuksiaan mukaan yövuoroihin. Rouva maisteli tuomisia.
– Hänellä oli hyvin tarkka makuaisti ja hän teki hyviä parannusehdotuksia.
Erääseen yövuoroon Jesse päätti tuoda mukanaan espressokoneen.
– Rouva ilahtui siitä kovasti ja muisteli onnellisena koko yön matkojaan Italiaan. Ruoalla on joskus hyvin voimakas yhteys paitsi muistoihin myös elämäniloon.
Ateriaväli on usein liian pitkä
Melko pian rouvan tapaamisen jälkeen Jesse päätti perustaa oman ruokakanavan Tiktokiin. Hän halusi jakaa mustajuuririsoton reseptin ihmisten kanssa. Sen jälkeen mieleen tuli gluteiinittomia reseptejä, joita olisi kiva jakaa.
– Koko ajan minua jännitti, että mitä jos ideat loppuvatkin kohta kesken. Mutta eivät ne ole viidessä vuodessa loppuneet.
Vuosia myöhemmin Jesse siirtyi töihin kotihoitoon. Usein asukkaiden ateriavälit huolettavat ihmisiä ympärivuorokautisessa hoivassa. Jessen mielestä huoli on melko turha, sillä siellä ruokaa kuitenkin on tarjolla jopa yöllä.
– Kotihoidossa törmäsin ensimmäistä kertaa tilanteeseen, jossa asiakkailla ei riittänyt ruoka.
Mitä jos ruoka loppuu?
Minkälaiset ruokaostokset 50 euron viikkobudjetilla saa? Jesse pohti kysymystä säännöllisesti työssään. Suuri osa kotihoidon asiakkaista suosii eineksiä.
– Hyvin pienellä budjetilla tilanne on kuitenkin se, että ruoaksi ostetaan halpaa leipää ja makkaraa. Proteiininsaanti on hyvin vähäistä. Tuoreita vihanneksia ja kasviksia tai kalaa ei näy lautasella koskaan, Jesse summaa.
Koska yhä suurempi osa kotihoivan piirissä elävistä vanhuksista on huonokuntoisia, ruoka aiheuttaa huolta ja murhetta.
– Käy esimerkiksi niin, että muistisairas ihminen syö vahingossa alkuviikosta koko viikon ruoat.
Ruokailuväli voi venyä hyvin pitkäksi, kun lähihoitaja käy tarjoamassa aamupalan kymmeneltä ja iltapalan jo kuudelta. Toisin kuin ympärivuorokautisessa hoivassa, ylimääräisiä välipaloja ei saa.
Hiljainen keittiö
Piparkakkujen tuoksu tulvahti vastaan jo ovelta. Vanha rouva oli sytyttänyt itse tulet kotinsa suureen leivinuuniin joulun kunniaksi.
– Hän oli paistanut siinä erittäin hyvänmakuiset piparit, Jesse kertoo.
Monilla kotihoidon asiakkailla keittiö on hiljentynyt ruoansäilytyspaikaksi, jossa käytetään lähinnä mikroaaltouunia einesten lämmittämiseen.
– Mutta kyllä osa kyllä pyrkii edelleen laittamaan itse ruokaa. Ruoan itse suunnitteleminen ja valmistaminen on niin tärkeä osa elämää.
Saanko syödä kuten haluan?
Jesse kehottaa pohtimaan, miltä tuntuisi syödä koko loppuelämä jonkun toisen valitsemaa ja laittamaa ruokaa.
– On pelottava ajatus olla niin tärkeän asian osalta täysin muiden ihmisten varassa.
Juuri 40 vuotta täyttänyt Jesse kertoo aina syöneensä niukemmin aamulla kuin illalla.
– Saatan helposti jättää aamiaisen ja lounaan kokonaan välistä ja laittaa sitten ison ja monipuolisen aterian illalla. Toivoisin, että yksilöllinen ruokarytmini huomioitaisiin myös sitten, kun olen itse vanha.
Jesse toivoisi myös, että ikäihmisiä hemmoteltaisiin keittiössä pienin teoin.
– Ei ole iso homma laittaa perunoiden päälle ruskistettua voita. Tai miksei jogurtin kanssa voisi tarjota talkkunaa?
Jesse ajattelee, että ikäihmisten hoivan parempi tulevaisuus saattaisi olla perhekodeissa, jossa ruokaa laitetaan yhteisessä keittiössä.
– Niissä ruoan valmistukseen panostetaan. Pienessä kodissa yksilöllisiä ruokavalioita ja toiveita kuunnellaan myös hanakammin.
Jesse kokkaa itselleen päivittäin. Joka toinen viikko yhteisen pöydän ääreen istuvat myös 9- ja 13 -vuotiaat lapset.
– Ruoanlaitto on iso ilo, joka tuo elämääni nautintoa, yllätyksellisyyttä ja innostusta.
Kokeile klassikkoreseptiä Jessen ohjeella:
Mustikkapöperö & vaniljamousse
Mustikkapöperö
Ainekset:
200 g mustikoita
40–45 g talkkunajauhoa
25–30 g sokeria
pieni ripaus kardemummaa
pieni ripaus suolaa
Vaniljamousse
Ainekset:
2 dl kuohukermaa
100 g tuorejuustoa
35 g sokeria
vaniljasokeria
pieni ripaus suolaa
Viimeistelyyn
paahdettua valkosuklaata
sitruunamelissan lehtiä
Valmistus:
Survo mustikat kulhossa kevyesti.
Lisää sokeri, kardemumma ja pieni ripaus suolaa.
Sekoita talkkuna joukkoon ja anna vetäytyä muutama minuutti.
Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi.
Sekoita tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja pieni ripaus suolaa tasaiseksi.
Kääntele kermavaahto varovasti tuorejuustoseoksen joukkoon.
Lusikoi mustikkapöperö syvän lautasen pohjalle.
Lisää vaniljamousse keskelle.
Viimeistele paahdetulla valkosuklaalla ja muutamalla sitruunamelissan lehdellä.
Seuraa Jesseä somessa: @viliskitchensuomi
Lue myös:
Ruoka on enemmän kuin ravintoa: näin tuet kehitysvammaisen syömistä
