Vanhustenhoitoa pitkään tutkinut professori Teppo Kröger muistutti seminaarin avauspuheenvuorossaan, että vanhuspalveluiden nykytila on vuosikymmenten kehityksen tulos.
– Iso muutos huonompaan tapahtui jo 1990-luvun laman aikaan, eikä ala ole toipunut siitä. Viimeisten 15 vuoden aikana alamäki on vain kiihtynyt. Nyt käsillä ovat vanhustyön kohtalon hetket.
Kröger viittasi puheenvuorossaan Jyväskylän yliopiston Nordcare-tutkimukseen, jonka mukaan vanhushoidon tila on heikentynyt kaikilla mitatuilla osa-alueilla. Työpaine on pohjoismaiden korkein, ja noin 60 prosenttia työntekijöistä harkitsee alan jättämistä kokonaan.
Aikaa suunnan muuttamiseen on Krögerin mukaan vähän. Väestön ikääntyminen kiihtyy lähivuosikymmeninä, mutta kehitys on hyvin ennakoitavissa.
– Palveluiden tarpeen kasvu osuu erityisesti 2030-luvulle. Sen jälkeen kasvu on erittäin pientä.
Ratkaisuja johtamisesta koulutukseen ja ennaltaehkäisyyn
SuPerin vanhustyön seminaarissa vallitsi laaja yksimielisyys vanhustyön ongelmista, mutta ratkaisukeinoista esitettiin erilaisia näkemyksiä. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien KT:n toimitusjohtaja Henrika Nybondas-Kangas muistutti, että ikääntyneiden määrän kasvu ja julkisen talouden säästöpaineet pakottavat vaikeisiin valintoihin.
– Iäkkäiden määrä ja palveluntarve kasvavat samaan aikaan, kun valtion pitäisi säästää 8–11 miljardia euroa. Siksi kaikkia mahdollisia ratkaisuja on edistettävä yhtä aikaa.
Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies, kansanedustaja Paula Risikko (kok.) korosti palveluiden saatavuuden parantamista. Poliittisen kokemuksensa lisäksi hän toi keskusteluun näkökulmaa omaishoitajan arjesta.
Risikon mukaan ikääntyneiden pitäisi saada tarvitsemansa palvelut nykyistä nopeammin, sillä toimintakyky voi heiketä nopeasti.
– Kolme kuukautta on ikäihmiselle liian pitkä aika odottaa palveluita. Tilanne saattaa muuttua nopeasti niin, että ilman kotihoitoa pärjäävä tarvitseekin jo ympärivuorokautista hoivaa.
Risikko listasi ratkaisuiksi muun muassa henkilöstön mitoittamisen palvelutarpeen mukaan, lähihoitajakoulutuksen lisäämisen, riittävän kielitaidon varmistamisen sekä valvonnan vahvistamisen.
Peruspalveluministerinä toiminut Risikko oli käynnistämässä vanhuspalvelulain valmistelua 2010-luvun alussa. Nyt hän katsoo, että laissa pitäisi vahvistaa ikäihmisten oikeuksia.
Lähihoitaja ja Pirhan työsuojeluvaltuutettu Sini Nurmi ehdotti ikääntyneille varhaista, matalan kynnyksen tukea ennen kuin hoivan tarve kasvaa suureksi.
– Toimintakykyä voisi tukea esimerkiksi kannustamalla liikkumaan ja auttamalla arjen asioinnissa.
Nurmen mukaan samalla voitaisiin tarjota töitä lähihoitajille, jotka eivät enää jaksa kaikkein raskainta hoivatyötä.
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg puolestaan pohti, onko kotihoidossa keskitytty liikaa hoivaan ja sairaanhoidollisiin tehtäviin ikääntyneiden arjessa selviytymisen tukemisen kustannuksella. Hänen mukaansa henkilöstöpula on pakottanut suuntaamaan niukat resurssit välttämättömimpään hoitoon, jolloin ennaltaehkäisevä tuki ja arjessa auttaminen ovat jääneet vähemmälle. Samalla myös varsinaiselle hoitotyölle jää liian vähän aikaa.
– Pitäisi kysyä, mitä se aidosti tarkoittaa, että hoidetaan kotona. Tiedän, että se vaatii rahaa ja henkilöstöä.
Säästetäänkö vanhuspalveluista vai siirretäänkö kustannuksia?
Erilaisia keinoja ratkoa vanhustyön kriisiä on runsaasti, mutta lähes jokaisen taustalla on sama haaste. Henkilöstön lisääminen, palveluiden parantaminen, innovointi ja ennaltaehkäisevä työ edellyttävät kaikki myös taloudellista panostusta.
Henrika Nybondas-Kangas muistutti, kuinka vanhustyössä törmätään jatkuvasti siihen, ettei rahaa eikä työntekijöitä ole rajattomasti. Hyvinvointialueiden on ensin huolehdittava mitoitettujen palveluiden järjestämisestä ja sen jälkeen muista lakisääteisistä tehtävistä.
– Sen jälkeen rahat on käytännössä käytetty jo moneen kertaan.
Teppo Krögerin mukaan vanhustyön ongelmat myös ketjuuntuvat. Ympärivuorokautisen hoidon paikkoja on vähennetty samalla, kun yhä huonokuntoisempien ikääntyneiden hoito on siirtynyt kotihoitoon.
– Kun kotihoito kuormittuu, vaikutukset heijastuvat päivystyksiin, sairaaloihin ja omaisten arkeen.
Siksi vanhuspalveluiden leikkauksia tarkastellaan Krögerin mukaan usein liian kapeasti. Säästöjä voi syntyä yhdellä hallinnonalalla, mutta kustannukset siirtyvät muualle yhteiskuntaan.
– Jos vanhuspalveluita vähennetään, seuraukset eivät jää vain hoivaan. Yhä useampi omainen joutuu kantamaan vastuuta läheistensä hoidosta. Se näkyy jo nyt erityisesti keski-ikäisten naisten työssäkäynnissä. Samalla sairaaloissa on ikääntyneitä ihmisiä, joiden paikka olisi vanhuspalveluissa.
Krögerin mukaan olisi syytä arvioida nykyistä tarkemmin, kuinka paljon yhteiskunta todellisuudessa säästää vähentämällä hoivapalveluita.
– Arvelen, että lopullinen säästö jää melko pieneksi.
Keskustelussa nousi esiin myös hyvinvointialueiden rahoitus. Verotusoikeus jakoi panelistien näkemyksiä, mutta nykyisen rahoitusmallin riittävyydestä vallitsi laaja huoli.
Vanhuspalveluiden tulevaisuutta ei seminaarissa ratkaistu, mutta yksi viesti nousi esiin muita selvemmin: nykyiset resurssit eivät riitä vastaamaan väestön ikääntymisen mukanaan tuomaan palvelutarpeen kasvuun.
SuPerin kutsuseminaari Oikeus hyvään ikääntymiseen – etuoikeus vai ihmisoikeus järjestettiin Helsingissä 28.10.2026.
Lue myös:
Professori Teppo Kröger: ”Vanhustyön työolot ovat heikentyneet jo kaksi vuosikymmentä”
