Lapset ovat luonnostaan uteliaita ja luonnollisesti myös oma keho kiinnostaa. Lastenhoitajien tehtävä on työssään tukea turvallista oman kehon haltuunottoa. Tähän velvoitetaan myös valtakunnallisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa.
Väestöliiton verkkosivuilla on selkeäkielistä materiaalia siitä, minkälaiset asiat ovat eri ikäisille lapsille luonnollisia ja miten aikuiset voivat tukea ja ohjata lasta. Esimerkiksi taaperoikäiselle voi nimetä kehon osia, opettaa vessarauhaa ja kertoa, kuinka yksityisiä alueita ovat kehon osat, jotka ovat uikkareiden alla.
Kehotunnekasvatuksessa eli pienten lasten seksuaali- ja turvataitokasvatuksessa huomioidaan myös digiturvallisuus. Lasta tulee voida kannustaa tutkimaan digitaalisiakin ympäristöjä turvallisesti. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä enemmän hän tarvitsee turvallisen aikuisen läsnäoloa.
Tietoa kehotunnekasvatuksesta tarvitaan
Väestöliiton materiaalit vastaavat ajantasaisen tiedon tarpeeseen. Kehotunnekasvatuksen merkitys ymmärretään yhä paremmin, ja lasten parissa työtä tekevillä tulee olla mahdollisuus perehtyä siihen.
SuPer on pitkään vaatinut varhaiskasvatuksen henkilöstölle mahdollisuutta osallistua työaikana kehotunnekasvatuksen täydennyskoulutukseen. Kehotunnekasvatus tulisi myös sisältyä jokaisen kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaan.
Sinua voisi kiinnostaa myös: Tarvitsevatko lapset tietoa seksuaalisuudesta, asiantuntijalääkäri Raisa Cacciatore?