Työnantaja unohti maksaa odotusajan palkan – huomautus toi lähihoitajalle 600 euroa

Yksityisessä palvelutalossa keikkatyötä tekevä lähihoitaja otti yhteyttä SuPeriin, koska hänelle oli maksettu kahden päivän keikan palkka myöhässä.

Yhteydenotto ammattiliittoon tuotti tulosta: lähihoitaja sai hänelle kuuluvan odotusajan palkan. Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Työnantaja oli huomioinut viivästyskoron, mutta koska hoitaja työskenteli runkosopimuksella, hän oli oikeutettu myös odotusajan palkkaan.

Työnantaja oli aluksi sitä mieltä, ettei odotusajan palkkaa kuulu maksaa, koska lähihoitajan kanssa solmittu runkosopimus oli voimassa. Runkosopimuksessa määritellään kuitenkin vain keskeiset työehdot, joita sovelletaan erikseen sovittaviin määräaikaisiin sopimuksiin.

Lähihoitaja antoi SuPerilta saamansa sähköpostin tiedoksi eteenpäin työnantajalle, joka taipui maksamaan odotusajan palkan kuudelta päivältä, yhteensä 600 euroa.

Työntekijällä on oikeus korvaukseen, jos palkka viivästyy

Palkan tulee olla työntekijän pankkitilillä ja käytettävissä palkkapäivänä. Jos palkanmaksu osuu viikonloppuun tai arkipyhään, palkka on maksettava edellisenä arkipäivänä.

Mainos

Jos palkka viivästyy, työntekijällä on oikeus viivästyskorkoon. Korkolain mukainen viivästyskorko on 11 prosenttia, mikä ei käytännössä ole montaa euroa, vaikka kokonainen kuukausipalkka myöhästyisi useita viikkoja.

Jos työsuhde on päättynyt ja loppupalkan maksaminen viivästyy, työntekijällä on viivästyskoron lisäksi oikeus saada täyttä palkkaa odotuspäiviltä eli niin sanottua odotusajan palkkaa enintään kuuden kalenteripäivän ajan.

Mainos

Sinua voisi kiinnostaa myös

Supervoitto: Työnantaja maksoi takautuvasti ylityökorvauksia yli 6 700 euroa

Työnantaja vaati lastenhoitajalta korvausta vuosien takaisista miinustunneista – luopui vaatimuksesta neuvottelun jälkeen

Työntekijä sai potkut ilmoitettuaan sairastumisestaan – Työnantaja velvoitettiin maksamaan korvauksia lähes 10 000 euroa