Superilaiselle hoitajalle yhteensä yli 31 000 euroa korvauksia

Työsuhde purettiin puuttuvan lääkärintodistuksen takia. Työnantaja joutui maksamaan myös syrjintähyvitystä.

Syrjintäepäilyistä tulee SuPeriin yhteydenottoja lähes viikoittain, mutta korvauksiin ne johtavat vain harvoin. Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Superilainen perushoitaja sai korvauksia, kun työnantaja yllättäen katsoi hänen työsopimuksensa purkautuneen puuttuvan lääkärintodistuksen takia. Käräjäoikeuden mukaan työnantaja syrji työntekijää tämän terveydentilan takia.

Perushoitaja oli työskennellyt kaupungin palvelukeskuksessa 16 vuotta. Hoitaja oli ollut pitkään pois omasta työstään ja antanut työnantajalle asianmukaisen selvityksen poissaoloistaan. Samaan aikaan hoitaja teki osatyökyvyttömyyseläkkeen suuruisen kuntoutustuen turvin keikkaluonteista työtä kaupungin muissa toimipisteissä.

Vuoden 2016 alussa työnantaja katsoi työsuhteen purkautuneen, sillä hoitaja ei ollut toimittanut välittömästi uutta lääkärintodistusta selvitykseksi siitä, että tämä edelleen oli työkyvytön omaan työhönsä.

Mainos

Käräjäoikeus katsoi työnantajan rikkoneen olennaisesti lojaliteettivelvoitettaan, kun se ei edes yrittänyt selvittää, miksi hoitaja ei palannut omaan työhönsä. Työnantaja tiesi hoitajan olleen työkyvytön omaan työhönsä, ja näin voitiin olettaa tilanteen olleen myös silloin kun työsuhde päätettiin.

Korvaus myös syrjinnästä

Työsuhteen perusteettoman päättämisen lisäksi käräjäoikeus määräsi työnantajan maksamaan perushoitajalle syrjintähyvitystä 10 000 euroa.

Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä muiden muassa terveydentilan perusteella. Terveydentilan lisäksi raskaus ja äitiysvapaa ovat tyypillisimpiä liiton tietoon tulevia syrjintäperusteita.

Syrjintäepäilyistä tulee SuPerin edunvalvontaan yhteydenottoja lähes viikoittain, mutta korvauksiin ne johtavat harvoin, sanoo liiton lakimies Sanna Rantala. Kynnys myöntää työntekijän syrjintä on niin suuri, etteivät työnantajat juuri koskaan maksa sovinnolla syrjintähyvitystä.

– Syrjintähyvityksen saaminen tuomiollakaan ei ole yleistä, joten tässä tapauksessa oli merkittävää, että työsuhde katsottiin tosiasiassa päätetyn syrjivästi ja työntekijä sai syrjintähyvitystä, Rantala sanoo.

Työnantajan maksettavaksi jäi myös hoitajan oikeudenkäyntikulut.

Lisää SuPer-voittoja löydät SuPerin verkkosivuilta.

 

 

 

Sinua voisi kiinnostaa myös

Voiko työnantaja rangaista minua epäkohtailmoituksen tekemisestä?

Työpaikan epäkohdat esiin nostanut lähihoitaja sai varoituksen – Hovioikeus tuomitsi työnantajan syrjinnästä

Suora kysymys: Työpaikkani lakkautetaan, voiko työnantaja irtisanoa työsopimuksen?