Ongelmia palkanmaksussa? SuPerin asiantuntijat vastaavat

13.1. perjantai oli ensimmäinen palkanmaksupäivä hyvinvointialueilla. Suurin osa työntekijöistä sai palkkansa ongelmitta.

Kuva: Mostphotos

Teksti Jenna Parmala

Mitä teen, jos palkkani maksettiin väärin?

Hyvinvointialueille siirryttäessä minkään maksetun palkanosan ei tulisi muuttua, elleivät työtehtävät muutu. Vertaa siis tuoretta palkkalaskelmaa vanhoihin palkkatodistuksiisi.

Mikäli huomaat virheen, ole ensin yhteydessä työnantajaasi. Työnantajalla on velvollisuus selventää työntekijälle palkanmaksun taustoja ja tarjota tieto siitä, minne esimerkiksi liikaa maksettu palkka tulee palauttaa. Mikäli epäselvyys jatkuu, ota yhteyttä luottamusmieheesi. Luottamusmies on tarvittaessa yhteydessä liittoon.

Tietyissä tilanteissa työnantajalle saattaa syntyä seuraamusmaksuja, mikäli työntekijän tulotietoja ei ole korjattu määräajassa oikein tulorekisteriin.

Asiantuntijana SuPerin sopimusasiantuntija Virve Aho

Muistilista:

  • Selvitä sekä luottamusmiehesi että uuden palkanmaksajasi yhteystiedot. Palkanmaksajaan tulee saada helposti yhteys.
  • Ota huomioon, että vanhat hr- ja muut tekniset järjestelmät eivät välttämättä toimi enää tammikuussa, eikä niissä säilöttyjä tietoja ole enää saatavilla.
  • Ota palkkakuittisi talteen.
  • Pyydä myös kopiot työsopimuksestasi ja muista työsuhdettasi koskevaista tositteista. Huomioi kertaluovutusoikeus, työnantajalla ei ole velvollisuutta luovuttaa sinua koskevia tositteita kuin kerran.
  • Säilytä saamasi päätökset henkilökohtaisista lisistä ja sovituista eduista.
  • Opettele tarkastamaan palkkakuittisi joka kuukausi.

Mainos

Hyvinvointialueella palkanmaksuni tehdään Sarastia-järjestelmällä, pitääkö minun olla huolissani?

Sarastian kanssa keväällä ilmenneet ongelmat ovat olleet iso oppimisen paikka hyvinvointialueille. SuPerin näkökulmasta on tärkeää, että työntekijöillä on uudessa järjestelmässä suora yhteys palkanmaksuun. Tällaisen kuuman linjan on tarjottava tietoa siitä, miten työntekijän on toimittava, mikäli palkkaa on maksettu liikaa, liian vähän, virheellisesti tai ei lainkaan. On myös tärkeää, että työntekijät eivät joudu odottamaan kuukautta palkan korjaamista, palkanmaksussa tapahtuneet virheet tulee korjata heti.

Suuri osa Sarastian kanssa tapahtuneista virheistä liittyi huonoon valmistautumiseen ja siihen, ettei osaavia palkanlaskijoita palkattu tarpeeksi. Juuri nyt moni hyvinvointialueista on valmistautunut tulevaan palkanmaksujärjestelmän muutokseen hyvin ja ongelmien varalle on tehty varasuunnitelmat. Työntekijöitä on myös ohjeistettu etukäteen siitä, minkälaisia asioita heidän kannattaa vuoden alussa ottaa huomioon. Palkanmaksun ulkoistuksessa hyvinvointialueet ovat menettäneet paljon osaavia palkanlaskijoita, mikä saattaa kostautua palkanmaksussa.

Asiantuntijana SuPerin palveluvastaava Sari Varinen

Auta uutta työkaveria!

Ovatko palkkakuitit sinulle selvää kauraa? Auta siinä tapauksessa työpaikkasi uutta työntekijää, kehottaa SuPerin sopimusasiantuntija Virve Aho.

Palkkakuitti kertoo työntekijälle monta asiaa ja sen tarkistamiseen kannattaa joka kuukausi käyttää pieni tovi.

– Lähihoitajana työskennellessäni mieleeni jäi erityisesti työpaikka, jossa uuden työkaverin kanssa istuttiin palkkapäivänä alas ja käytiin palkkakuitin osat läpi. Kokenut superilainen hoitaja näytti minulle, mistä palkkani koostui ja millaisiin asioihin minun kannatti joka kuukausi kiinnittää huomiota.

Palkkakuitin tarkistaminen on aina työntekijän vastuulla, samoin kuin palkanmaksussa tapahtuneiden virheiden huomaaminen ja esille tuominen. Työntekijän tulee oikaista myös liikaa maksettu palkka.

– Suomessa on kuitenkin ollut tapana luottaa siihen, että meillä maksetaan aina palkat oikein. Viime keväänä Helsingissä alkaneet palkanmaksun ongelmat ovat horjuttaneet tuota luottamusta julkisen puolen osalta.

Mikäli palkkakuitti on epäselvä, palkanmaksajalla on aina velvollisuus selventää asiaa työntekijälle.

Aho muistuttaa, että kymmenenkin sentin heittoon palkkakuitissa kannattaa puuttua, sillä senteistäkin kertyy iso raha, kun virhe joka palkanmaksussa toistuu.

Mainos

Sinua voisi kiinnostaa myös

Supervoitto: Työnantaja maksoi takautuvasti ylityökorvauksia yli 6 700 euroa

Työnantaja vaati lastenhoitajalta korvausta vuosien takaisista miinustunneista – luopui vaatimuksesta neuvottelun jälkeen

Työntekijä sai potkut ilmoitettuaan sairastumisestaan – Työnantaja velvoitettiin maksamaan korvauksia lähes 10 000 euroa