Kun hoitajan kiire pelottaa: Rauhallinen hoitaja on muistisairaalle vielä tärkeämpi kuin muille kotihoidon asiakkaille

Kova kiire kotikäynnillä voi järkyttää muistisairaan ihmisen turvallisuudentunnetta ja aiheuttaa vihanpurkauksen. Purkauksen syy ei ole hoitajassa, vaikka siltä näyttäisikin.

"Kotihoidon työntekijät tekevät taatusti parhaansa, mutta toiminnanohjausjärjestelmät suosivat kotikäyntien tehtävälähtöisyyttä. Siinä tohinassa jää helposti huomaamatta, ettei työtapa, jossa huomioidaan psykososiaaliset tarpeet, veisi yhtään sen enempää työaikaa", toteaa Metropoliassa muistityötä opettava Mari Heitto. Kuva: Salla Pyykölä

Teksti Antti Vanas

Kaupan kassalla on kova kiireen tuntu, mutta mitä siinä taas pitikään tehdä? Ihmiset odottavat ja puolisokin alkaa hermostua: Pistä nyt jo ne tavarat hihnalle!

Kiukun kohde tuntee ympäristön paineen. Häpeä muuttuu äkkiä vihaksi: Turpa kiinni, ämmä!

– Muistisairaan ihmisen tekemisiä tarkkaillaan. Hänen virheisiinsä reagoidaan usein tunteella, ja tunteet tarttuvat. Siinä syntyy helposti kitkaa ja kipinöitä puolisoiden välille, Metropoliassa muistityötä opettava Mari Heitto kuvailee.

Tilanne on eri muodoissaan tuttu myös kotihoidon työntekijöille. Kotikäynnillä töksähdys tulee usein suihkun kohdalla.

Mainos

– Pesu pitäisi hoitaa ja kiirekin on, mutta asiakas vastustaa. Kaikki konstit kokeillut hoitaja tuntee epäonnistuneensa, ja hänellä alkavat tunteet nousta pintaan. Muistisairautta sairastava asiakas aistii hoitajan tunteet, ja tilanne lukkiutuu entistä pahemmin.

Ajatus suihkuun menosta voi tuntua epämiellyttävältä siksi, että tilanteeseen on menty liian nopeasti. Kiireessä muistisairaan ihmisen tilannekuva saattaa hajota.

– Asiakkaalla ei ehkä ole enää käsitystä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Se pelottaa, ja turvallisuuden tunnetta pitää puolustaa. Puheet voivat tässä vaiheessa muuttua rumiksi, Tampereen yliopistolle muistisairaiden tarpeista väitöskirjaa tekevä Heitto selittää.

Vihanpurkauksen takana on tarve puolustautua turvattomalta tuntuvassa tilanteessa. Reaktio on sinänsä täysin normaali: turvallisuuden järkkyminen pelottaa ketä tahansa, ja pelko voi nostattaa vihaa.

Muistisairautta sairastavan ihmisen vihanpurkaukseen on Heiton mukaan vaikea asennoitua siksi, että tunnemyrskyn syy ei näy ulospäin. Siksi ryöpyn niskaansa saanut kokee usein olevansa itse purkauksen syy, ja tunteeseen tulee vastattua tunteella. Näin voi käydä ammattilaisellekin.

– Hoitajan kannattaa pitää mielessä, että muistisairaan asiakkaan aggressio kumpuaa aina jostakin syystä – eikä se syy ole hoitajassa, vaikka hän olisikin sillä kertaa tunnekuohun laukaissut.

Samalla mitalla vastaaminen on vain tulehtuneen tilanteen jatkamista. Solmun aukaisemiseen tarvitaan kykyä tunnistaa vihan tunteen takana vaikuttava tarve.

– Kotihoidon ammattilaisen olisi todella tärkeää ymmärtää sekä omat että muistisairautta sairastavan ihmisen tunteet ja niiden perusta. Jos tietoa puuttuu, näitä asioita voi ja kannattaa opiskella, Heitto painottaa.

Hallinnan tarve säilyy

Moni ajattelee muistisairaiden olevan kykenemättömiä tunnistamaan omaa sairauttaan. Heiton mukaan näin voi ollakin esimerkiksi silloin, kun sairauden syynä on otsa- ja ohimolohkorappeuma.

Heiton väitöstutkimukseen haastatellut muistisairaat ihmiset olivat hyvin tietoisia sekä sairaudestaan että sen vaikutuksista omaan arkeensa.

– Yksi haastateltu kuvaili muistisairaiden porukkaan kuulumisen tuntuvan ällöttävältä, mutta ei hänkään tuohon porukkaan kuulumista kiistänyt. Monilla tutkimukseen osallistuneista oli kova halu päästä sinuiksi uuden identiteettinsä kanssa.

Tutkimuksessa selvitettiin kotona asuvien muistisairaiden psykososiaalisia tarpeita. Haastatteluihin osallistui 14 muistisairasta ja 19 heidän puolisoaan. Mukana oli sairauden eri vaiheissa olevia muistisairaita.

– Suurin osa halusi osallistua haastatteluun nimenomaan pariskuntana. Muistisairaat puhuivat kokemuksistaan avoimesti, ja tarinan lähdettyä kunnolla käyntiin he olivat suorastaan pitelemättömiä, Heitto muistelee.

Haastatellut kaipasivat muun muassa arvostavaa kohtelua, turvallisuuden tunnetta ja mahdollisuutta säilyttää oma identiteetti arjen haasteista huolimatta.

– Sairauden kerrottiin vaikuttavan koko ajan taustalla, mutta halua ja kykyä selviytyä arjen hankaluuksista oli vielä paljon jäljellä.

Muistisairaudessa ote arjen hallinnan langoista irtoaa yksi lanka kerrallaan, mutta hallinnan tarve säilyy.

– Halu pitää langat mahdollisimman pitkään omissa käsissä on yksi keskeisistä tarpeista, joita ammattilaisten tulee tukea.

Tarpeiden mukainen työ säästää aikaa

Aikaisempien tutkimusten mukaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset eivät ole erityisen hyvin selvillä siitä, mitä muistisairaiden psykososiaaliset tarpeet ovat, ja kenen tai miten niitä pitäisi tukea.

Heiton mielestä näiden tarpeiden parempi tuntemus voisi suojata kotihoitotyön ihmislähtöisyyttä kaiken kiireen keskelläkin.

– Kotihoidon työntekijät tekevät taatusti parhaansa, mutta toiminnanohjausjärjestelmät suosivat kotikäyntien tehtävälähtöisyyttä. Siinä tohinassa jää helposti huomaamatta, ettei työtapa, jossa huomioidaan psykososiaaliset tarpeet, veisi yhtään sen enempää työaikaa.

Kotikäynnin äkkipysäys pesulle menon kohdalla on hyvä esimerkki siitä, miten työtahdin mekaaninen kiristäminen voi muuttua työajan tuhlaukseksi.

– Asioiden tekeminen hirveällä vauhdilla loukkaa muistisairaan turvallisuuden tarvetta. Puolustusreaktio tulee, tekemisen virta pysähtyy ja hoitajan työpäivä muuttuu entistäkin stressaavammaksi.

Tuttu hoitaja on muistisairaalle vielä tärkeämpi kuin muille kotihoidon asiakkaille. Tällä kohtaa toiminnanohjausjärjestelmästä voisi Heiton mielestä olla hyötyäkin: järjestelmä voisi huolehtia siitä, että muistisairaan luona käy mahdollisimman usein sama henkilö.

Jos ja kun tuttu hoitaja ei ole käytettävissä, kotihoitoyksikön työntekijöiden kannattaa hyödyntää toistensa tietoja ja kokemuksia kunkin asiakkaan yksilöllisistä tarpeista sekä hänelle sopivista kohtaamisen ja vuorovaikutuksen tavoista.

– Pentillä toimii musiikki: tuttu biisi soimaan, ja asiat alkavat sujua kuin tanssi. Marjatalla taas puheen ymmärtäminen on heikentynyt, joten hän tarvitsee kuvia ja kirjoitettuja sanoja ymmärtääkseen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Myös koskettaminen on tärkeä työkalu, jos asiakas sen hyväksyy.

Mainos

Lemmikki ei jätä eikä arvostele

Osalla Mari Heiton tutkimukseen osallistuneista muistisairaista ystävät olivat säilyneet, mutta osalta ne olivat sairauden myötä kaikonneet. Erään haastatellun vaimo jopa ihmetteli, luulevatko miehen kaverit muistisairauden tarttuvan.

– Muistisairautta sairastavan ihmisen kohtaaminen voi olla vaikeaa. Kaikki eivät halua tavata vanhaa kaveria, joka on alkanut käyttäytyä eri tavalla kuin ennen, Heitto pohtii.

Kaveri voi hylätä, mutta koira ei koskaan. Muutamalle haastatelluista lemmikki oli tärkeä seuralainen.

– Lemmikki vastasi tarpeeseen rakastaa ja tulla rakastetuksi, ja sen hoitaminen toi arkeen merkityksellistä tekemistä. Plussaa tuli siitäkin, että lemmikit eivät arvostele tai tuomitse.

Kaikki muistisairaat eivät pystyneet yksin lemmikistään huolehtimaan, joten osa hoitovastuusta jäi puolisolle. Tämä tiedoksi eläinten hyvinvoinnista huolestuneille.

Lemmikkiavusteista toimintaa on ollut hoivakodeissa jo pitkään, ja Heiton mielestä lemmikkejä voisi hyödyntää muistisairaiden hoidossa laajemminkin. Hän kertoo miettineensä paljon myös pehmolelujen ja teknologian käyttöä yksinäisten muistisairaiden seuralaisina.

– Muistisairaiden hoidossa on kokeiltu jo pidempään Paro-hyljerobottia, jota voi hoivata ja jolta saa hoivaa. Tutkimusten mukaan Paro vähentää rauhattomuutta ja ahdistuneisuutta ja lisää hyvinvointia.

Yksin asuvia muistisairaita on nykyään paljon, ja määrä kasvaa. Tekoälyä kannattaisi Heiton mukaan tutkia ja kokeilla erityisesti yksin asuvien turvallisuudentunteen lisääjänä.

– Tekoälyä hyödyntävä robotti voisi tarjota seuraa ja jonkun, jonka kanssa jutella kotihoidon käyntien välillä. Sillä voisi olla tietoa muistisairaan elämänvaiheista ja mielimusiikista, jota se voisi pyydettäessä soittaa.

Heitto ei siis näe tekoälyä uhkana vaan mahdollisuutena. Teknologia ja ihmistyö mahtuvat hänen mielestään aivan hyvin saman katon alle toisiaan täydentämään.

– Tekoäly ei korvaa hoitajaa, mutta sen ansiosta hoitajaa vastassa voisi olla rauhallisempi asiakas. Turvattomuuden tunne ja ahdistus eivät pääisi yksinäisyydessä kasautumaan.

Tutkimus:

Heitto, Kulmala, Pirhonen & Aaltonen: ”I want everything to be discussed honestly”.

International Journal of Ageing and Later Life 2026.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Vammaisten henkilökohtaista apua korvataan kotihoidolla

Työpaikkakiusaaminen ei aina näytä siltä miltä luulet

Sateenkaarevan seniorityön asiantuntija: ”Hetero-oletuksesta voi opetella pois”