Mietin joitakin vuosia sitten, mitä haluaisin tehdä mieluiten elämässäni ja totesin, että haluan auttaa ihmisiä. Kun pohdin, missä ammatissa se olisi mahdollista, hakeuduin opiskelemaan lähihoitajaksi. Haaveilin työstä lastensuojelussa, mutta kun menin harjoitteluun vanhusten pariin, tiesin ensimmäisestä päivästä lähtien, että tämä on minun paikkani.
Isäni on romani ja olen oppinut romanikulttuurista vanhempien ihmisten kunnioittamisen. Teen kaikkeni, jotta vanhukset kokisivat, että heistä välitetään ja että heitä arvostetaan. Pyrin vaikuttamaan siihen, että heillä olisi mahdollisimman hyvät viimeiset vuodet, kuukaudet tai viikot.
Musiikki on ollut aina ykkösjuttu elämässäni. Monet romanit rakastavat musiikkia ja heille on annettu musiikillisia lahjoja. Lapsuuden kodissamme soi musiikki ja opettelin soittamaan eri instrumentteja. Myöhemmin keskityin laulamiseen. Koulussa opettaja näki, että se oli minun juttuni ja minut pyydettiin laulamaan usein joulu- ja kevätjuhlissa.
Veljeni ilmoitti minut Voice of Finlandiin, jossa olin mukana viime vuonna. Olin ajatellut, että tv-ohjelmien positiivinen tunnelma ei ole aitoa, mutta tässä kilpailussa se oli sitä oikeasti, myös lavan takana. Osallistuminen oli huikea kokemus. Työkaverini kannustivat ja seurasivat kisaa. Aihe nousi esiin usein kahvipöytäkeskustelussa, mutta en voinut paljastaa nauhoitusten jälkeen, olenko päässyt jatkoon. Myös jotkut Apilakodin asukkaat huomasivat minut televisiossa.
Vapaa-aikani kuluu perheen ja musiikin parissa. Aloin saada enemmän keikkoja Voice of Finlandiin osallistumisen jälkeen. Käyn laulamassa perhejuhlissa, yritysten tapahtumissa ja kristillisissä tapahtumissa. Unelmoin siitä, että voisin pitää enemmän konsertteja oman bändin kanssa. Työstän myös omia biisejä, mutta ne eivät ole vielä päätyneet pöytälaatikosta tuotantoon.
Tykkään laulaa popmusiikkia, joka on maustettu Amerikan meiningillä. Tyylejäni ovat soul, R&B ja funk. Olen mukana mustan gospelin kuorossa ja pidän siitä valtavasti.
Minulle on tärkeää, että pystyn seisomaan laulun sanojen takana. Esitän mieluiten sellaisia kappaleita, joissa on jokin koskettava tarina. Toivon laulujen tuovan iloa tai lohtua tai mitä ihminen siinä hetkessä tarvitseekaan.
Musiikki on myös osa työtäni vanhusten parissa. Pidämme musiikkihetkiä ja laulan asukkaille kahden kesken. On ollut sellaisia tilanteita, joissa puhumaton muistisairas on yhtäkkiä osannut sanat ja melodiat. Joskus joku on alkanut itkeä kuullessaan tutun kappaleen. Kun joku on saattohoidossa, saatan laulaa vuoteen vieressä lauluja, joista hän pitää. Uskon, että musiikilla on suuri merkitys muistisairaille, sillä laulut voivat tuoda muistoja omasta elämästä ja niiden avulla voi syntyä vahvoja tunnekokemuksia.
Supertyyppi Rosita Mäntyniemi
- Rosita Mäntyniemi on laulaja ja lähihoitaja.
- Hän työskentelee Peräseinäjoella tehostetun palveluasumisen yksikössä Apilakodissa.
- Hän osallistui Voice of Finlandiin vuonna 2025 ja sijoittui kahdeksan parhaan joukkoon.
- Rositan supervoimia ovat musikaalisuus, rohkeus ja usko.
Lue myös:
Lähihoitaja Erdal Aslan haluaa puolustaa oikeudenmukaisuutta