Lievästi kehitysvammaisten asumisyksikössä työskentelevälle Mariannelle asukkaan huumeidenkäyttö paljastui eräänä maanantaiaamuna töihin tullessa. Marianne esiintyy jutussa vain etunimellään, koska ei halua yksittäisen tapauksen leimaavan pienellä paikkakunnalla sijaitsevaa yksikköä.
– Asukas seisoi asuntonsa ovensuussa odottamassa aamuvuorolaista ja pyysi apua saadakseen asunnostaan pois sekavasti käyttäytyneen miehen.
Mies uhkaili sekä asukasta että Mariannea. Tilanne saatiin rauhoittumaan, mutta myöhemmin asukas kertoi, että asunnossa oli viikonlopun aikana poltettu kannabista. Asunnosta löytyi myös marihuanaa, ja kävi ilmi, että asukkaalle oli ehdotettu huumeiden välittämistä.
Mariannen mukaan huumeidenkäyttö tuli henkilökunnalle yllätyksenä. Asukkaan tiedettiin käyttävän runsaasti alkoholia, ja hänellä oli siihen myös riippuvuuslääkitys. Huumeista ei ollut aiempia viitteitä.
– Edeltävä viikonloppu oli sujunut yksikössä rauhallisesti, eivätkä naapurit olleet valittaneet metelistä. Mistään ei olisi osannut arvata, mitä asunnon sisällä tapahtui.
Käyttö voi jäädä piiloon
SuPerin sopimusasiantuntija Niina Metsälä arvelee, että huumeidenkäyttö vammaisten asumispalveluissa on osin tunnistamaton ilmiö. Osa tapauksista saattaa jäädä kokonaan huomaamatta ja osa paljastua yllättäen, kun jotain vakavampaa tapahtuu.
– Huumeidenkäyttö yleistyy yhteiskunnassa, eivätkä vammaiset elä siitä erillään. Päihteidenkäytön muutokset heijastuvat myös asumisyksiköihin ja muihin palveluihin, Metsälä sanoo.
Kehitysvammaisten tiedetään olevan muuta väestöä alttiimpia hyväksikäytölle. Siksi myös päihteisiin liittyvä houkuttelu, painostaminen tai taloudellinen hyväksikäyttö voivat muodostaa riskin.
Toisaalta samat tekijät, jotka lisäävät riippuvuutta muiden ihmisten avusta, voivat myös suojata päihteiltä.
– Moni kehitysvammainen ei liiku samoissa piireissä, joissa huumeita käytetään tai välitetään, eikä välttämättä kykene hankkimaan niitä omatoimisesti.
Epävarmuus hiipi työvuoroihin
Kun Mariannen työpaikalla selvisi, että yksi asukkaista käytti huumeita, työnantaja reagoi nopeasti.
– Asukkaan kanssa järjestettiin palaveri, jossa todettiin, ettei hän voi jäädä yksikköön. Ratkaisua perusteltiin muiden asukkaiden ja henkilökunnan turvallisuudella.
Päätös tehtiin nopeasti, mutta muuttojärjestelyt veivät aikaa. Sinä aikana työntekijät joutuivat tekemään työtään epävarmuuden keskellä.
– Meitä on vuoroissa vähän. Aamuisin paikalla saattaa olla yksi työntekijä, illallakin usein vain yksi. Tapaus sai minut pohtimaan asiakkaiden turvallisuutta ja omaa turvallisuuttani aivan uudesta näkökulmasta, Marianne kertoo.
Niina Metsälän mukaan työnantajan vastuu on yksiselitteinen.
– Työnantaja vastaa työntekijöiden työturvallisuudesta. Jos asukkaan toiminnasta syntyy häiriötä, joka voi vaarantaa muiden turvallisuuden, asiaan on puututtava.
Vammainen voi jäädä palveluiden väliin
Työturvallisuuden näkökulmasta ratkaisu voi olla selvä. Vaikeampi kysymys on, mitä tapahtuu huumeidenkäytöstä kiinni jääneelle asukkaalle. Asumisyksikkö ei ole vain palvelu vaan monelle koti. Jos huumeiden käyttö johtaa muuttoon, ihminen voi menettää tutun ympäristön, läheiset ihmissuhteensa ja arkea kannattelevat rutiininsa.
– Ymmärrän hyvin työturvallisuusnäkökulman. Jos naapurit häiriintyvät ja työntekijät kokevat olonsa turvattomaksi, sääntöjen pitää olla samat vammaisille ja vammattomille, sanoo Pirkko Justander, Sininauhaliiton esteettömän päihde- ja mielenterveystyön asiantuntija.
Justanderin mukaan ongelma ei kuitenkaan ratkea pelkällä muuttopäätöksellä. Hän pelkää, että vammainen ihminen voi jäädä palvelujärjestelmässä väliinputoajaksi, jos hän tarvitsee samanaikaisesti sekä vammaispalveluja että päihdehoitoa.
– Ne palvelut, joita vammaiselle ihmiselle tällaisessa tilanteessa tarjotaan, eivät välttämättä vastaa hänen tarpeitaan.
Päihdepalveluihin pääseminen voi olla vaikeaa kenelle tahansa. Erityisen vaikeaa se on vammaisille. Tilat eivät aina sovi eri tavoin vammaisille, palveluihin voi olla vaikea päästä ilman toimivia kuljetusjärjestelyjä, eikä tieto ole välttämättä saatavilla selkeässä tai saavutettavassa muodossa. Myös ryhmätoimintaan ja vertaistukeen osallistuminen voi olla hankalaa, jos palveluja ei ole suunniteltu erilaisille käyttäjille.
Avun saaminen ei aina jää kiinni palveluista. Joskus este löytyy lähempää. Justanderin mukaan vammaiset ihmiset saattavat vältellä päihdepalveluja samasta syystä kuin moni muukin: ongelman myöntäminen on vaikeaa. Vammaisuuden kohdalla kynnystä voi kuitenkin nostaa kokemus kaksinkertaisesta leimautumisesta.
– Vaikka ihminen tunnistaisi oman päihdeongelmansa, hän ei välttämättä halua hakea siihen apua. Moni kertoo pelkäävänsä uusia ennakkoluuloja ja leimoja. Vammaisuuteen liittyy niitä jo valmiiksi riittävästi.
Justander nostaa esimerkiksi kipulääkitykseen liittyvät ennakkoluulot.
– Vammaisten ihmisten kipulääkitystä kyseenalaistetaan terveydenhuollossa. Olen saanut tästä paljon yhteydenottoja ja kokenut asian myös itse.
Opioideihin liittyvä riippuvuuskeskustelu on saattanut lisätä varovaisuutta myös tilanteissa, joissa lääkitykselle on selvä lääketieteellinen peruste.
– Aikaisemmin vammaisia ihmisiä lääkittiin liikaa. Nyt suunta on osittain kääntynyt toiseen ääripäähän. Moniin vammoihin liittyy voimakasta kipua, joka heikentää toimintakykyä. Jos lääkitys auttaa ihmistä selviytymään arjesta, se voi olla välttämätöntä.
Oikeus tehdä huonoja valintoja
Vammaisella ihmisellä on sama oikeus päättää omasta elämästään kuin kenellä tahansa muulla. Se koskee myös valintoja, joita ympäristö pitää huonoina tai haitallisina. Päihdeongelma ei poista itsemääräämisoikeutta, eikä asumispalvelujen tehtävä ole valvoa ihmisten elämäntapoja. Työntekijöiden ei silti tarvitse hyväksyä tai tukea laitonta toimintaa.
– Työntekijän ei tarvitse sytyttää asukkaan marisätkää, koska sen polttaminen on laitonta, Niina Metsälä havainnollistaa.
Raja tulee vastaan myös silloin, kun valinnat alkavat vaikuttaa muihin. Mariannen työpaikalla ratkaisu löytyi lopulta turvallisuuden ehdoilla, ja asukas muutti pois yksiköstä.
Niina Metsälän mukaan päihteidenkäyttöön voidaan varautua ennalta. Asumisen pelisääntöjä voidaan käydä läpi jo palvelusuunnitelmaa laadittaessa ja tarvittaessa siihen voidaan kirjata päihteettömyyttä koskevia tavoitteita tai sopia säännöllisistä huumeseuloista.
Lue myös
Suurin este vammaisten hyvin toimiville päihdepalveluille ovat asenteet
Tasapainoilua kahden tulen välissä: kun asiakkaan etu ja hänen läheistensä toiveet eivät kohtaa