Sydämellä Salla: Kevään pääsky

Kirjoittaja on 40-vuotias maaseudulla kotihoidossa työskentelevä lähihoitaja, jonka sydäntä lähellä ovat vanhukset, aidot kohtaamiset ja elämänmakuiset yksityiskohdat, joihin palstan tuokiokuvat pohjautuvat.

Pääskynen.

Kuva: Mostphotos

Teksti Sydämellä Salla

Hän saapui palvelutaloon alkukevään loskaisena päivänä, kun kevät vielä odututti itseään ja kun talon käytävät olivat yhä talvisen harmaita. Tapasin hänet erään iltavuoron alussa mennessäni tervehtimään ensimmäistä kertaa uutta asukastamme. Hänen huoneensa verhot muistuttivat huoneen entisestä asukkaasta ja elämän kulusta, mutta kaikki muu oli häntä varten laitettua. Kodista tuotu nojatuoli näytti hieman liian suurelta keskellä pientä huonetta, seinällä roikkuva hauska syntymäpäivätaulu, lakritsipussi ja erilaiset huonon näön apuvälineet kertoivat, että hänestä välitetään. 

Suora ryhti ja sininen neuleliivi, ihmeen rauhallinen ja tyyni olemus, vaikka kaikki hänen yli 90 vuotta kestäneessä elämässään oli juuri muuttunut. Pidin hänestä välittömästi, luulen että hän helposti aiheuttaa sellaista tunnetta tapaamissaan ihmisissä. Jotakin valoisuutta ja eteenpäin katsomisen sävyä hänessä on, mitä jää miettimään vielä jälkeenpäinkin. 

Mainos

Sain kuulla hänestä pian lisää. Opin että hänen tyyneytensä taustalla oli elämän menetykset ja ilot, kaikki se mikä tekee elämästä suuren. Hän menetti vaimonsa kauan sitten sairaudelle ja löysi uuden kumppanin varttuneella iällä. Kymmenien vuosien yhteisen elämän viimeiset vuodet hän hoivasi jälleen kumppaniaan, tällä kertaa kolmantena pyöränä suhteessa oli muistisairaus. Hän kertoo asioiden toistamisesta, kaiken unohtamisesta ja persoonan muuttumisesta vailla katkeruutta. Sellaista se on, hän toteaa. ”Omaan maailmaansa hän katosi”, hän sanoo käsiään katsoen. Lopulta tuli päivä, kun kumpikin jatkoi matkaansa hoivapalveluiden piiriin, hänen tiensä toi tänne. 

Iltavuoroja tuli ja meni, tutustuimme lisää. Hän tarvitsi hirveän vähän apua ja ehdimme usein jutella illan käynnin yhteydessä. Hän hiljensi television, viittoi minua istumaan ja puhuimme milloin mistäkin pitkän elämän asioista. 

Huomasimme pian, että meille molemmille tärkeitä oli luonto ja eläimet, ja sinä iltana kuulin tarinan, jonka uskon muistavani aina. 

Tarina kertoi hänen sukulaisestaan, joka kauan sitten oli auttanut pientä emotonta pääskysen poikasta selviämään ja kuinka se sittemmin palasi jokaisena keväänä samaan paikkaan, saman ihmisen luokse. Luottavaisena se teki joka kesä poikaset samaan paikkaan ja pyrähteli ihmisen kädellä niin kuin ihan pienenä oli tehnyt. Viimeisenä keväänä ihminen huomasi pääskyn olevan väsynyt. Se nukahti pois villamyssyssä, paikassa, joka oli ollut sille koti. 

Tarina oli totta ja se oli ihmeellinen. Se kosketti minua syvästi ja kyynelsilmin istuimme palvelutalon huoneessa hiljaa vähän aikaa. Hänen äänensä värähteli ja hän pyyhkäisi silmäkulmaansa. 

Kaksi kumppaniaan hoivannut, paljon saanut ja paljon menettänyt vanha ihminen kokemassa liikutusta pääskysen tarinan äärellä kertoi siinä sanattomassa hetkessä niin paljon. Lempeydestä, viisaudesta ja kyvystä rakastaa. 

Minä istuin vierellään, mutta katsoin häntä ylöspäin ja tiesin jälleen saaneeni omien muistojeni arkkuun jotain kaunista ja tärkeää. Sellaista, jota löytää vain harvoin, hyvyyttä hienoimmillaan. 

Lue myös:

Sydämellä Salla: Pikkulotta

Sydämellä Salla: Aamutakissa

Sydämellä Salla: Muistilappuja

Sinua voisi kiinnostaa myös

Sydämellä Salla: Heinäkuun sateessa

Sydämellä Salla: Juhannusviikolla

Sydämellä Salla: Pikkulotta