Tuhkarokko oli ennen yleinen sairaus, mutta nykyään sitä pidetään vaarallisena – Tiesitkö nämä viisi faktaa tuhkarokosta?

tuhkarokko

Tuhkarokkoon sairastui Suomessa 15 ihmistä vuonna 2018. Kuva: iStockphoto.

Teksti Jukka Järvelä

1. Miksi vielä 50 vuotta sitten niin yleistä sairautta pidetään Suomessa nykyään vaarallisena?

Tuhkarokko oli vaarallinen ennenkin, mutta sen sairastamista pidettiin normaalina asiana, sillä melkein jokainen sairastui siihen. Koska tautiin kuoleminen ei 50 vuotta sitten ollut tavatonta, kuolemantapauksia ei juurikaan pidetty uutisoinnin arvoisina. Tuolloin ei asioista tiedetty eikä tiedotettu yhtä laajasti, kuin nykypäivänä.

2. Millainen tauti tuhkarokko on?

Tuhkarokko on paramyksoviruksen aiheuttama koko kehon tulehdustila eli yleisinfektio, jolla on vaikeita jälkitauteja. Etenkin puolustuskyvyltään heikentyneelle tuhkarokko voi olla vaikea, jopa kuolemaan johtava tauti. Tuhkarokkovirus kuuluu kaikkein tarttuvimpien virusten joukkoon. Mitä vanhempana taudin sairastaa, sen vakavampi se on.

Tauti tarttuu sekä kosketuksesta että ilman välityksellä. Tuhkarokkoon sairastunut levittää tautia neljä vuorokautta ennen ihottumaa ja neljä vuorokautta ihottuman puhkeamisen jälkeen. Tuhkarokkovirukset säilyvät tartuttavina huoneilmassa ja pinnoilla jopa kaksi tuntia sen jälkeen, kun tartuttava henkilö on jo poistunut.

Tuhkarokkoa voi ehkäistä yleensä vain lapsille annettavin rokotuksin. Tautiin
ei ole olemassa lääkettä. Rokote on ollut laajassa käytössä Suomessa vuodesta 1975 lähtien. Tuhkarokon sairastaminen antaa elinikäisen immuniteetin.

3. Mitä tuhkarokko aiheuttaa ihmiselle?

Tuhkarokkovirus voi vahingoittaa keskushermostoa. Pelätyin komplikaatio on aivotulehdus, jonka saa noin yksi tuhannesta. Yleisimpiä tuhkarokon jälkitauteja ovat kuumekouristus, korvatulehdus, ripuli, keuhkokuume ja hengitysteiden bakteeri-infektio. Sairaus vaikuttaa immuunijärjestelmään, siksi sairastanut on kolmen vuoden ajan alttiimpi sairastumaan erilaisiin infektioihin.

4. Voiko tuhkarokkoon kuolla?

Kyllä voi. Tuhkarokko johtaa kuolemaan 1–3 tapauksessa 1000 sairastunutta kohden. Tuhkarokko on edelleen suuri uhka lapsille etenkin köyhissä maissa. Vaikka vuonna 2014 maapallon väestöstä 85 prosenttia oli rokotettu rokkoa vastaan, tuolloin kirjattiin vielä yli 100 000 tuhkarokon aiheuttamaa lapsen kuolemaa. WHO arvioi, että 2000-luvulla rokotukset ovat säästäneet 17 miljoonan lapsen hengen. Vuonna 2018 menehtyi ainakin 37 Euroopassa sairastunutta. Suurin ryhmä oli alle 1-vuotiaat rokottamattomat lapset.

Mainos

5. Esiintyykö tuhkarokkoa lähialueillamme?

Suomessa tuhkarokkoon sairastui 15 ihmistä viime vuonna. Tauti voi levitä Suomessakin, koska kolmasosassa kunnista on asukkaista rokotettu vähemmän kuin väestön suojaan vaadittava 95–97 prosenttia. Vuoden 2017 alusta lähtien Euroopassa on todettu noin tuhat tuhkarokkotartuntaa kuukausittain. THL kehottaa erityisesti matkaajia huolehtimaan tuhkarokkorokotuksista.

Lähteet:
terveyskirjasto.fi
thl.fi

Juttu on julkaistu alun perin SuPer-lehdessä 3/2019.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Vääntääkö reissun jälkeen vatsasta? Salmonella voi olla turistin tympeä tuliainen

Työpaikalta saatu syyhy on ammattitauti – Hoito vaatii oikeat lääkkeet ja perusteellisen siivouksen

Hammaspeikon sokerinen sielunelämä – Reikä hampaassa ei välttämättä oireile ollenkaan