Vanhustyötä tekevä – kerro työsi sisällöstä ja vaikuta siihen, miltä työ ikäihmisten parissa näytää tulevaisuudessa

vanhustyö tutkimus

Osalle vanhustenhoidossa työskentelevistä superilaisista lähetetään huhtikuun alussa sähköpostitse linkki kyselyyn. Kuva: Ingimage.

Jyväskylän yliopisto selvittää vanhustyötä ja sen muutosta kyselytutkimuksella. Osalle vanhustenhoidossa työskentelevistä superilaisista lähetetään huhtikuun alussa sähköpostitse linkki kyselyyn.

Nyt SuPerin jäsenillä on siis mahdollisuus kertoa työnsä sisällöstä ja vaikuttaa siihen, miltä ikääntyneiden hoivaan ja hoitoon liittyvä työ näyttää tulevaisuudessa. Vanhustyön kyselytutkimuksessa kartoitetaan työpaikkaan ja työsuhteeseen liittyviä perusasioita, kokemuksia työoloista sekä uusien teknologioiden kirjoa ja vaikutusta hoiva- ja hoitotyöhön.

Kyselyn vastaajat antavat tärkeää ja kansainvälisestikin ainutlaatuista tietoa hoivatyöstä nyt ja tulevaisuudessa. Tutkimustuloksista raportoidaan vuoden 2019 aikana.

Muistathan seurata sähköpostiasi huhtikuun alkupuolella. Kyselyyn vastaaminen on täysin luottamuksellista ja vastaaminen on mahdollista myös nimettömänä. Kyselyyn on satunnaisesti valikoitu tietty määrä vastaajia.

Kysely toteutetaan osana ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön (CoE AgeCare 2018–2015) toimintaa.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Varhaiskasvatuksessa on ajauduttu hankalaan vakanssikierteeseen

Muista tauot ja muut lastenhoitajien hyvät vinkit

Rekisterin ruuhkautuminen tarjoaa sote-yrittäjille vain huonoja vaihtoehtoja – Jalkojenhoitaja Mervi Varjola luopui tittelistään, jotta voi jatkaa työntekoaan