SuPer hakee ratkaisua Helsingin kaupungin palkkasotkuun työtuomioistuimesta

Sote ry eli SuPer ja Tehy jättivät yhteisen haastehakemuksen viime viikolla. Hoitajajärjestöt vaativat, että työtuomioistuin ottaa asian käsiteltäväksi kiireellisenä.

Valkoisella kasvomaskilla ja kumihanskoilla suojautunut nainen pitää käsissään lompakkoa. Lompakko on avoin ja tyhjä.

Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Helsingin kaupungin palkanmaksun ongelmat alkoivat toukokuussa uuden palkkajärjestelmän käyttöönoton jälkeen. Puolen vuoden aikana palkkavirheitä on ollut vähintään tuhansia. Kaupungin työntekijät ovat saaneet virheellisesti maksettuja palkkoja tai jääneet ilmaan palkkaa. Virheet ovat kertautuneet, kun kaupunki on ilmoittanut vääriä palkkatietoja Verohallinnon tulorekisteriin, mikä vaikuttaa esimerkiksi Kelan myöntämiin etuuksiin tai oikeuteen saada etuuksia.

Palkanmaksun ongelmat olisi tähän mennessä pitänyt saada korjattua, toteaa SuPerin sopimusasiantuntija Anne Sainila-Vaarno.

–  Työnantaja on saanut aikaa korjata virheensä. Kun ongelmat palkanmaksussa jatkuvat yhä, haluamme muistuttaa työnantajaa siitä, että työehtopimuksia on noudatettava.

Hoitajajärjestöt vaativat Helsingin kaupungilta hyvityssakkoa sekä korvauksia asiasta aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.

Liitto on jäsentensä tukena

SuPeriin on tullut kesän ja syksyn aikana noin 120 yhteydenottoa Helsingin kaupungilla työskenteleviltä jäseniltä, joille palkka ei ole tullut tilille ajallaan tai se on maksettu väärin.

Liitto on ollut työnantajaan yhteydessä ja neuvonut, miten jäsenten tulee tilanteessa toimia. Myös SuPerin paikalliset luottamusmiehet ovat olleet jäsenten tukena. Mahdollisuudet vaikuttaa tilanteen korjaantumiseen ovat kuitenkin rajalliset.

Mainos

–  Palkanmaksujärjestelmä on työnantajan valitsema ja sen toiminta on työnantajan vastuulla. Kanne on nyt mennyt, ja odotamme työnantajan vastinetta siihen.

Työtuomioistuin ratkoo työehtosopimusten tulkintaerimielisyyksiä. SuPerin näkökulmasta asia on kiistaton: palkanmaksu ajallaan ja virheettömästi on työnantajan tärkeimpiä työehtosopimuksen määräämiä velvollisuuksia.

Mainos

Sinua voisi kiinnostaa myös

Hoitajamitoituksessa tehtiin U-käännös – suhdeluvulla kikkailu lisää epävarmuutta sote-alalla

”Isku vasten hoitajien kasvoja” – SuPerin puheenjohtajaehdokkaat pitävät vientimallia tes-neuvotteluiden suurimpana uhkana

Takana 12 vuotta SuPer-liiton johdossa: ”Näihin vuosiin on mahtunut kaksi äärimmäisen pahaa paikkaa ja monia hyviä hetkiä”