Mahdollisuus vaikuttaa sai Anne Hyvösen lähtemään vuoden 2016 vaaleissa ensimmäistä kertaa ehdolle liittokokousedustajaksi ja edustajiston jäseneksi. Vaalit olivat Annelle menestys ja hänet valittiin kumpaankin tehtävään. SuPeriin kuuluminen ja vaikuttaminen ovat Annelle itsestäänselvyys.
– Liityin SuPeriin jo opiskeluaikana, sillä minulle oli selvää, että lähihoitajana kuulun SuPeriin. Ehdolle lähdin, koska halusin nähdä, kuinka asioista päätetään ja miten voin itse niihin vaikuttaa. Minulla oli silloin tunne, että jotkut asiat liitossamme ovat vanhanaikaisia.
Valinnan jälkeen Anne perehtyi liittokokoukseen kyselemällä jo liittokokoukseen osallistuneilta superilaisilta kavereilta lisää tietoa.
Itse liittokokous oli Annen mielestä kokemuksena mielenkiintoinen vaikkakin virallinen ja välillä jäykän tuntuinen. Mieleenpainuvin hetki oli oman kannatuspuheenvuoron pitäminen aloitteen puolesta ja siitä äänestäminen.
– Puheenvuoron pito jännitti kyllä todella paljon. Olin kirjoittanut puheenvuoroni paperille valmiiksi, mutta silti takeltelin välillä sanoissa. Sain kuitenkin paljon tsemppausta omalta ammattiosaston porukalta ja puheen jälkeen oli voittajafiilis. Olin tehnyt parhaani vaikuttaakseni asiaan, Anne muistelee.
Liittokokouksesta ja ehdokkuudesta kiinnostuneita Anne rohkaisee lähtemään rohkeasti mukaan. Hän korostaa samalla oman vaalityön merkitystä. Kun jäsenet tuntevat ehdokkaat ja tietävät mitkä asiat heille ovat tärkeitä, on paljon helpompi äänestää.
– Ennakkoon kannattaa miettiä, miten äänestäjät tavoitetaan ja kuinka oman nimensä saisi heidän tietoisuuteensa. Näkyvyys ennen vaaleja on tärkeää. Kannustakaa myös jäseniä äänestämään. Äänestämällä saamme hyvän porukan päättämään liiton asioista. Toivon, että tällä kertaa mukana olisi enemmän nuorempia edustajia, Anne sanoo.
https://www.youtube.com/watch?v=snhQYqVj2bg
Lähde mukaan vaali-iltoihin
Kiinnostaako liittokokous ja haluaisitko lisää tietoa vaaleista? SuPer lähtee vaalikiertueelle syyskuussa. Syksyn vaali-illoissa tarjoillaan tietoa SuPerin päätöksentekojärjestelmästä ja käydään läpi tuleviin liittohallitusvaaleihin sekä liittokokousedustajien ja edustajiston vaaleihin liittyviä käytäntöjä.
Kaikki vaaleista kiinnostuneet SuPerin jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita iltoihin. Katso alta lähin vaali-iltasi!
SuPerin Liittokokousvaali-illat syksyllä 2019
Illan aikana käydään läpi SuPerin päätöksentekojärjestelmä sekä tuleviin liittohallitus- ja liittokokousedustajien ja edustajiston vaaleihin liittyviä käytäntöjä kuten ehdokkaiden asettaminen, vaalipiirikokousedustajien valinta, vaalipiirikokoukset, vaaliliitot ja äänestäminen.
23.9. Helsinki
24.9. Turku
25.9. Joensuu
26.9. Tampere
30.9. Maarianhamina, ruotsinkielinen
1.10. Jyväskylä
2.10. Vaasa, suomen- ja ruotsinkielinen
3.10. Lappeenranta
3.10. Pori
8.10. Kuopio
9.10. Kajaani
17.10. Lahti
22.10. Rovaniemi
23.10. Oulu
Tarkemmat tiedot iltojen alkamisajoista ja paikosta löytyvät osoitteesta SuPerin liittokokousvaalisivustolta.
Ilmoittautuminen Oma SuPerissa > SuPer Tilaisuudet