MS-tauti ei aina näy ulospäin

Tänään keskiviikkona vietettävänä MS-päivänä halutaan vähentää ennakkoluuloja ja lisätä tietoisuutta MS-taudista ja sen haasteista.

ms-tauti

Kuva Ingimage

MS-tauti on yleisin nuorten aikuisten liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava neurologinen sairaus, mutta se ei välttämättä näy ulospäin.

MS-taudissa keskushermoston eli aivojen ja selkäytimen sisäinen tulehdus johtaa vähitellen hermosolujen vaurioon.

Oireet vaihtelevat sen mukaan, millä keskushermoston alueella taudin aiheuttamat tulehduspesäkkeet sijaitsevat. MS-potilailla on esimerkiksi tunto-, näkö- ja motorisia häiriöitä sekä kroonista väsymystä, fatiikkia.

Suomessa MS-tautia sairastaa noin 9000 henkilöä. Vuosittain MS-tautiin sairastuu keskimäärin 500 suomalaista. Siihen sairastutaan yleisimmin 20–40-vuotiaana eli parhaassa työiässä, kun koko elämä on vielä edessä.

Ei parantavaa hoitoa

MS-tauti on useimmiten alussa aaltomainen, jolloin potilaalle ilmaantuu vaihtelevin väliajoin pahenemisvaiheita, joiden välissä tila pysyy vakaana. Sairauteen ei ole keksitty parantavaa hoitoa, mutta sen monimuotoisia oireita ja etenemistä voidaan hillitä lääkehoidoin.

Neuroimmunologian professori Laura Airas Turun yliopistosta sanoo, että viime vuosina MS-taudin hoitoon on saatu tehokkaita lääkkeitä, joilla voidaan estää taudin etenemistä pysäyttämällä aivoissa riehuva tulehdus.

– Osaamme myös käyttää lääkehoitoja entistä paremmin jo varhaisessa vaiheessa niin, että potilaan toimintakyky säilyy mahdollisimman hyvänä.

– Viime vuosien lääkeinnovaatiot auttavat kuitenkin vain taudin aaltomaisessa alkuvaiheessa. Nyt halutaan selvittää tasaisesti etenevän MS-tautimuodon tautimekanismia hoidon kehittämiseksi myös näille potilaille.

Tästä linkistä voit jättää kannustusviestin MS-potilaalle: http://minultasinulle.fi/

Sinua voisi kiinnostaa myös

Hoitajamitoituksessa tehtiin U-käännös – suhdeluvulla kikkailu lisää epävarmuutta sote-alalla

”Isku vasten hoitajien kasvoja” – SuPerin puheenjohtajaehdokkaat pitävät vientimallia tes-neuvotteluiden suurimpana uhkana

Takana 12 vuotta SuPer-liiton johdossa: ”Näihin vuosiin on mahtunut kaksi äärimmäisen pahaa paikkaa ja monia hyviä hetkiä”