Laitilan kaupunginjohtaja ja valtuuston puheenjohtaja saavat tänään painavaa postia, kun superilaiset lähihoitajat luovuttavat heille keräämänsä adressin.
– Allekirjoituksia tuli todella paljon vielä ihan viimeisinä päivinä. Ihmiset ovat huolissaan omasta tulevaisuudestaan, sanoo SuPerin Laitilan ammattiosaston puheenjohtaja Oili Tamminen.
Tamminen painottaa, että superilaiset eivät ole ajamassa omia työsuhde-etujaan kuten vastapuolen leiristä on vihjattu.
– Asia on kaupunkilaisten yhteinen. Se on puhuttanut täällä ihmisiä niin paljon, että oli vain ajan kysymys, kuka nimikeräyksen ensimmäisenä käynnistää. Me ehdimme tällä kertaa ensin.
Laitilan tavoitteena on yhtiöittää kaupungin kaikki vanhuspalvelut. Hanketta on perusteltu tulevalla sotemuutoksella, palveluiden siirtymisellä maakunnalle ja kiinteistöjen, esimerkiksi Kaukolakodin vanhainkodin, huonolla kunnolla.
Jos yhtiöittäminen toteutuisi, laitilalaiset vanhukset eivät voisi enää lainkaan valita julkista palvelua. Valinnanvapaus katoaisi. Suunnitelmaa on ihmetelty myös siksi, ettei sotemuutoksen lainsäädäntöä tai aikataulua tällä hetkellä tiedetä. Kiinteistöjen väitetyille remonttitarpeille ja esitetyille summille on kaivattu perusteluja.
– Ihmiset ovat olleet pettyneitä siihen, ettei hankkeesta ole julkisesti kovin paljon puhuttu. Touhu on tuntunut vähän salakähmäiseltä.
Oili Tamminen toivoo, että päättäjät eivät ohita yli 5000 nimen adressia olankohautuksella.
– Kesäkuussa kaupunginhallitus päätti tiukan äänestyksen jälkeen jatkaa neuvotteluja Pihlajalinnan kanssa. Toivon, että asia otetaan uudelleen käsittelyyn ja äänestys uusitaan nyt, kun kaupunkilaisten mielipide on kuultu.