Superilainen hoitaja sai yli 12 000 euroa lainvastaisesti puretusta työsuhteesta

Superilainen lähihoitaja otti yhteyttä liittoon, koska työnantaja oli purkanut hänen työsopimuksensa koeajalla.

Koeaikaehdon saa merkitä työsopimukseen vain kerran. Tämän unohtaminen tuli työnantajalle kalliiksi. Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Hoitaja oli työskennellyt yksityisessä vanhusten hoivakodissa lähes vuoden ajan määräaikaisissa työsuhteissa, minkä jälkeen hänet oli vakinaistettu. Vakituiseen työsopimukseen oli laitettu koeaikaehto, vaikka työtehtävät eivät eronneet aiemmista.

Asia lähdettiin riitauttamaan, koska koeajan saa asettaa vain kerran työsuhteen alussa, jos työtehtävät eivät muutu.

Lähihoitaja oli jo työskennellyt lähes vuoden työnantajan palveluksessa määräaikaisissa työsuhteissa samoissa tehtävissä, joten koeaikaa ei enää saanut asettaa vakituiseen työsopimukseen.

Mainos

Työnantaja ei siis saanut purkaa työsopimusta vetoamalla koeaikaan. Hänellä ei myöskään ollut perustetta irtisanoa työsopimusta.

SuPer teki työnantajalle sovintotarjouksen, ja lopulta työnantaja maksoi hoitajalle neljän ja puolen kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen eli yhteensä yli 12 000 euroa.

Koeaika antaa aikaa harkita

  • Työnantaja ja työntekijä voivat sopia heti työsuhteen alusta alkavasta koeajasta. Se antaa työnantajalle mahdollisuuden selvittää, soveltuuko työntekijä hänelle varattuun työtehtävään.
  • Työntekijä puolestaan voi selvittää, vastaako työnkuva ja työnantaja hänen odotuksiaan.
  • Koeaika voi kestää enintään kuusi kuukautta. Määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saa olla korkeintaan puolet työsopimuksen kestosta, ei kuitenkaan enempää kuin kuusi kuukautta.
  • Koeajalla sekä työntekijä että työnantaja voi purkaa työsopimuksen. Koeajalla purettu työsopimus päättyy heti.
  • Työnantaja ei saa purkaa työsopimusta koeajalla syrjivillä tai muutoin koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla, esimerkiksi työntekijän raskauden tai sairausloman takia.

Lisää SuPer-voittoja löydät SuPerin verkkosivuilta!

Sinua voisi kiinnostaa myös

Voiko työnantaja rangaista minua epäkohtailmoituksen tekemisestä?

Työpaikan epäkohdat esiin nostanut lähihoitaja sai varoituksen – Hovioikeus tuomitsi työnantajan syrjinnästä

Suora kysymys: Työpaikkani lakkautetaan, voiko työnantaja irtisanoa työsopimuksen?