Lähihoitajaopiskelija, muista tarkistaa palkkalaskelmasi – Huomioi nämä 5 palkkaan liittyvää asiaa

Hoitoalan työtehtävissä aloittavan lähihoitajaopiskelijan kannattaa käydä palkkakuitit huolellisesti läpi. Huomiota on syytä kiinnittää esimerkiksi siihen, että mahdollinen epäpätevyysalennus on tehty oikein ja että vuorolisät on maksettu asianmukaisesti.

lähihoitaja palkka

Palkkakuitista kannattaa tarkistaa esimerkiksi se, että mahdollinen epäpätevyysalennus on tehty oikein. Kuva: Mostphotos

Teksti Sonja Kähkönen

1. Käy palkkalaskelma huolellisesti läpi

Palkan laskemisessa sattuu valitettavan usein virheitä niin julkisen sektorin työpaikoissa kuin yrityksissäkin, kertoo Suomen lähi- ja perushoitajaliiton sopimusneuvottelija Jukka Parkkola.

– Siksi on tärkeää, että jokainen käy palkkalaskelmansa tarkasti läpi heti palkanmaksun yhteydessä. Jos virheitä huomaa vasta vuosien päästä, on korvauksia vaikeampi hakea, Parkkola kertoo.

Hänen mukaansa virheitä näkee usein ylityökorvausten, tiettyjen palkanosien ja lomapalkan laskemisessa. Huomiota kannattaa kiinnittää muun muassa siihen, millaisia lisiä esimerkiksi sairausajan palkkaan voi sisältyä.

– Jos työskentelet esimerkiksi yksityisellä sosiaalipalvelualalla ja sinulle on merkitty yövuoro, mutta olet sairauslomalla, kuuluu sinulle peruspalkan lisäksi myös yölisän osuus.

2. Ole selvillä omasta palkkaluokastasi

Yrityksessä työskentelevän lähihoitajaopiskelijan palkkakuitissa tulee näkyä G-palkkaluokka, jonka mukaista palkkaa maksetaan. Julkisella sektorilla työskentelevän palkkakuitissa näkyy tehtäväkohtainen palkka. Lähihoitajaopiskelijan palkkaan voidaan tehdä epäpätevyysalennus. Julkisen sektorin työpaikoilla epäpätevyysalennus on -10 prosenttia. Yrityksissä epäpätevyysalennus tarkoittaa yhtä palkkaluokkaa alempaa palkkaa.

– Jotkut työnantajat valitettavasti maksavat – tahallaan tai tahattomasti – selvästi pienempää palkkaa eli useampaa palkkaluokkaa alempaa palkkaa. Siksi on syytä olla tietoinen, mitä palkkaa työnantajan oikeasti tulisi maksaa, Parkkola huomauttaa.

Epäpätevyysalennusta tehdessään työnantaja voi käyttää omaa harkintaansa. Työnantaja voi halutessaan maksaa täyttä palkkaa esimerkiksi siinä vaiheessa, kun opiskelija on suorittanut lääkeluvat ja kursseista kaksi kolmasosaa. Tässä vaiheessa opiskelija voi käytännössä tehdä jo samoja töitä kuin valmistunut lähihoitaja.

Täyttä palkkaa olisi suotavaa maksaa etenkin niissä tilanteissa, joissa lähihoitajaopiskelija sijaistaa mitoitukseen laskettavaa lähihoitajaa. Tällaisessa tilanteessa voidaan katsoa, että lähihoitajaopiskelija tekee sijaistamansa lähihoitajan kanssa samaa työtä, joten samasta työstä voidaan maksaa sama palkka.

– Kun opiskelija valmistuu lähihoitajaksi, ei epäpätevyysalennusta saa enää tehdä.

3. Vuorolisien tarkistaminen helpottuu, kun tuntipalkka on selvillä

Oman tuntipalkan selvittäminen on tärkeää, koska osa palkasta muodostuu erilaisista lisistä. Vuorolisien tarkistaminen on helpompaa, kun tuntipalkka on tiedossa. Tuntipalkka lasketaan jakamalla kuukausipalkka luvulla 163.

Eri palkanosat, kuten vuorolisät, on oltava palkkalaskelmassa eriteltyinä. Jos peruspalkka ja lisät on ilmoitettu yhtenä summana, on palkan tarkistaminen mahdotonta.

– Palkkakuitista on hyvä tarkistaa, että työtunnit on merkitty oikein ja että ilta-, lauantai- ja sunnuntailisiä on oikea määrä. Niissä on joskus virheitä. Kannattaa myös muistaa, että vuorolisät vaikuttavat myös lomapalkkoihin.

4. Lomaraha on maksettava aina työsuhteen päättyessä

Lomarahaan liittyy usein väärinkäsityksiä. Lomaraha ei ole lomaltapaluuraha, eikä sen maksu siten edellytä sitä, että töihin palataan loman jälkeen.

– Lomaraha on maksettava myös niissä tilanteissa, kun työsuhde päättyy esimerkiksi kesken vuoden. Työsuhteen aikana kertynyt lomaraha tulee siis maksaa lähes aina työsuhteen päättyessä, Jukka Parkkola muistuttaa.

5. Seuraa, millaista palkkaa eri työnantajat maksavat

Sosiaali- ja terveysalan työnantajat maksavat erisuuruisia palkkoja. Jukka Parkkola kannustaa aktiivisesti seuraamaan, mitä missäkin maksetaan. Erot työpaikkojen välillä voivat olla suuretkin ja omaa palkkaa voi kilpailuttaa.

– Maksettavasta palkasta voi yrittää myös neuvotella, Parkkola toteaa.

Lue myös:
Eikö palkka tullutkaan? Palkan on oltava tilillä palkkapäivänä

Lähihoitajaopiskelija, suuntaatko kesäksi töihin? Huomioi nämä asiat työsopimusta tehdessäsi

Sinua voisi kiinnostaa myös

Voiko työnantaja rangaista minua epäkohtailmoituksen tekemisestä?

Työpaikan epäkohdat esiin nostanut lähihoitaja sai varoituksen – Hovioikeus tuomitsi työnantajan syrjinnästä

Suora kysymys: Työpaikkani lakkautetaan, voiko työnantaja irtisanoa työsopimuksen?