Saattohoitamassa: Millaista on työ viimeisten hetkien parissa?

Kokenut saattohoitaja on työyhteisössään yhtä tärkeä voimavara kuin kokenut kätilö synnytysosastolla.

Kuva: Mostphotos

Teksti Jenna Parmala

Tarja Nikkinen-Sanderson näki ensimmäistä kertaa kuolleen ihmisen noin 15 vuotta sitten. Vainaja makasi selällään jäässä olevan salmen vastarannalla.

– Halusimme avopuolisoni kanssa tarkistaa, tarvitsiko hän apua. Näin tehtiin, vaikka jo kaukaa näin, että maassa makaava ihminen on todennäköisimmin jo kuollut. Ilmoitin vainajan löytymisestä heti viranomaisille.

Nikkinen-Sanderson valmistui lähihoitajaksi vuonna 2014. Alusta asti hän tiesi haluavansa työskennellä saattohoidon parissa.

– Olin toiminut sururyhmän vapaaehtoisena Englannissa asuessani ja hoitoala oli alkanut vetää minua voimakkaasti puoleensa. Aloitin työskentelyn hoivakoti Albertissa vuonna 2016, vastuualueenani saattohoito. Ajattelen, että koska ihminen saa syntyä, hänen tulee myös kuolla. Saattohoitaja voi tehdä kuolemasta omaisille ja kuolevalle turvallisemman kokemuksen.

 

Ohjeistus arvokkaalle kuolemalle

Esperin hoivakodeissa alkoi viime vuonna saattohoito-ohjeistuksen uudistus. Nikkinen-Sandersonin mielestä uutta ohjeistusta on kaivattu jo pitkään. Lähihoitajan koulutuksessa saattohoitoa käsitellään hyvin pintapuolisesti.

– Saattohoito-ohjeistus ei ole ollut ajanmukaista eikä yhtenäistä. Nuorelle hoitajalle kokemus saattohoidosta on voinut olla traumaattinenkin.

Nikkinen-Sanderson arvioi, että kuoleman kohtaaminen on ikääntyneiden ihmisten parissa helpompaa, kuin vaikkapa sairaalan ensiavussa.

– Usein kuoleman merkit näkyvät jo hyvissä ajoin etukäteen. Ne ovat esimerkiksi muutoksia asukkaiden ruokahalussa ja päivärytmissä. Pieniä muutoksia, jotka heidät hyvin tunteva hoitaja osaa panna merkille.

Hoivakodissa kuolema on usein rauhallinen ja saapuu kesken unen.

– Mutta järkytyksiäkin on tullut. Erään kerran autoin asukasta vessassa, kun hän yhtäkkiä totesi minulle, että nyt tulee kuolema. Sitten hän kuoli, noin vain.

 

Kaunista ja rujoa

Kun asukas kuolee, Nikkinen-Sanderson laittaa vainajan omaisten ja vainajan omien toiveiden mukaan. Usein omaiset haluavat pukea vainajan hoitajan kanssa esimerkiksi pyhäpukuun, laittaa sormukset sormiin ja hiukset kauniisti.

– Ne ovat aina hyvin koskettavia hetkiä. Teoilla ja kosketuksella kerrotaan paljon enemmän kuin sanoilla koskaan voisi.

Jos omaiset eivät tule paikalle, Nikkinen-Sanderson hoitaa valmistelut. Vainaja puetaan vainajan valkoiseen asuun, hänen silmilleen asetellaan kostutetut laput, leuka sidotaan kiinni, ja ranteet ja nilkat sidotaan harsolla. Huoneen valaistus himmennetään ja ympärille sytytetään led-kynttilöitä.

– Tämän rauhallisen hetken tarjoamalla näytämme, että olemme arvostaneet vainajaa ihmisenä. Hetki on tärkeä, vaikka yksikään omainen ei saapuisi katsomaan häntä.

Kauniin hetken kääntöpuolena on kuoleman raadollisuus. Nikkinen-Sanderson muistuttaa, että kaikki kuolemat eivät ole kauniita ja helppoja. Myös kuoleman jälkeen moni vaihe vaatii sekä henkistä että fyysistä voimaa.

– Kuollut ihminen on valtavan painava. Jos ihminen kuolee sikiöasentoon, hänen suoristamisensa vainajan laittoa varten on lähes mahdotonta.

 

Suru näkyy eri tavoin

Vuonna 2019 Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä todettiin, että useilla ammattilaisilla on saattohoidossa osaamisvajeita. Näiden korvaamiseksi suositeltiin saattohoidon perusopetuksen sekä täydennys- ja erikoistumiskoulutuksen järjestämistä, jolle avattiin kesäkuussa valtionavustushaku. Viime syksynä Esperille järjestetty uusi saattohoidon koulutuskokonaisuus  on Nikkinen-Sandersonin mielestä keskittynyt hyvällä tavalla omaisten kohtaamiseen.

– On äärimmäisen tärkeää, että omaisilla on hoitajan seurassa turvallinen olo. Saattohoitajan tulee olla sellainen henkilö, jonka käsiin omainen uskaltaa jättää kuolevan läheisensä.

Yksi tärkeimmistä muistettavista asioista on, että hoitaja ei voi arvostella toisten surua. Omaiset suhtautuvat kuolemaan hyvin eri tavoin. Joku haluaa jättää viimeiset hyvästit hyvissä ajoin ennen kuolemaa, toinen haluaa nähdä lähdön hetken ja pukea vainajan itse.

– Oikeita ja vääriä tapoja ei ole. Täytyy aina pitää mielessä, että tunnesuhteet ovat hyvin erilaisia. Esimerkiksi omaisen kylmältä tuntuva reaktio saattaa kertoa siitä, että tunteet eivät ole vielä ehtineet mukaan.

 

Kokemus tuo rauhaa

Tärkeimpiä tekijöitä Esperin uudistuneessa saattohoidossa ovat yhteisöllisyys, arvostus ja kuolevan olon helpottaminen. Kuolevan ihmisen arvostamisella ja hyvällä lääkehoidolla saattohoitajat auttavat myös omaisia surutyössään.

Kokenut saattohoitaja on työyhteisössä yhtä arvokas voimavara kuin kokenut kätilö synnytysosastolla.

– Kokeneen tekijän tuesta on erityistä hyötyä, kun nuori lähihoitaja tekee ensimmäistä kertaa saattohoitotyötä. Kuolema ei jää nuoren mieleen pelottavana kokemuksena, vaan hallittuna ammatillisena prosessina, jossa myös tunnetyöllä on suuri merkitys, sanoo Nikkinen-Sanderson.

Kaikki hoivakodissa harjoittelevat opiskelijat eivät ole halunneet käydä katsomassa vainajia.

– Tietysti kunnioitamme heidän toiveitaan.

Nikkinen-Sanderson kokee, että vanhusten parissa työskentelevä lähihoitaja ei voi työssään kovin pitkään välttää kuolevien ja vainajien kohtaamista.

Nikkinen-Sanderson ajattelee tekevänsä kutsumustyötä.

– Ja kun tämän työ kerran kutsuu, mukaan on lähdettävä. Tiedän, että minusta on tähän työhön ja että työni on tärkeää, että se merkitsee paljon.

Saattohoitoa uudistetaan nyt

Palliatiivisen hoidon laadun seurannan edellytyksiä on selvitetty sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen projektissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on maaliskuussa julkaissut uuden laatusuosituksen tukemaan hyvinvointialueita ja yksiköitä palliatiivisen hoidon ja saattohoidon laadun parantamisessa. Suositukseen on koottu asiat, joista hyvä elämän loppuvaiheen hoito muodostuu. Lisäksi iäkkäiden ihmisten palveluihin on tehty laatukäsikirja, joka tukee yksiköitä elämän loppuvaiheen hoidon kehittämisessä. Kehittäminen jatkuu edelleen.

 

 Hyvä saattohoitaja

  • On oma itsensä
  • Kuuntelee herkästi kuolevaa ja omaisia
  • Sietää kuoleman rujoutta
  • Osaa tarjota omaisille rauhallisen hetken vainajan kanssa
  • Ottaa kuolevan sekä omaisten toiveet huomioon kuolevan hoidossa ja vainajan laitossa
  • Ei arvostele omaisten reaktioita kuolemaan

 

 Tarjan keinot palautumiseen:

  • Jätä puhelin, tv ja radio muutamaksi päiväksi
  • Liiku luonnossa
  • Puhu työkavereiden kanssa
  • Käy työnohjauksessa
  • Kuuntele omaisten kokemuksia

 

Lisää koulutusta:

Esperi koulutti syksyn aikana jokaiseen ikäihmisten hoivakotiinsa 270 uutta saattohoitovastaavaa. Oululaisen hoivakoti Albertin saattohoitovastaavana työskentelevä Tarja Nikkinen-Sanderson koki, että koulutus tarjosi tukea erityisesti omaisten kohtaamiseen.

 

 

Sinua voisi kiinnostaa myös

Ensimmäinen työsopimus: täältä tullaan elämä!

Monikulttuurisessa työyhteisössä opitaan tekemään töitä yhdessä, mutta erilaisina

Kun kuolema on osa työarkea: Yhä useampi lähihoitaja suorittaa saattohoitopassin