Sydämellä Salla: Revityt toppahousut

Kirjoittaja on 40-vuotias maaseudulla kotihoidossa työskentelevä lähihoitaja, jonka sydäntä lähellä ovat vanhukset, aidot kohtaamiset ja elämänmakuiset yksityiskohdat, joihin palstan tuokiokuvat pohjautuvat.

Nainen nauraa.

Kuva: Mostphotos

Teksti Sydämellä Salla

Tänään tammikuisena aamuna rivitalon päätyasunnossa vastassani on kumara, yhdeksänkympin tienoilla oleva vanhus ja hiljainen pieni asunto. Käymme täällä harvoin, sillä hän pärjää yhä varsin omatoimisesti arjessaan, mutta nyt akuutit säärihaavat tuovat meidät hänen luokseen useita kertoja viikossa.

Liikkuminen on hidasta ja vaivalloista, kun hän asettuu sohvalle ja nostamme yhteistuumin hänen jalkansa rahille. Tarvikkeita kootessani vaihdamme muutaman sanan, muuten on hiljaista. Haavoja hoitaessani mies huokaisee syvään ja pinnistelee, ettei näyttäisi kipuaan. Puudutuksesta huolimatta kipu näkyy syventyvissä rypyissä hänen otsassaan ja sohvan reunaa kevyesti puristavassa kädessä. Yritän pitää kosketuksen niin kevyenä kuin suinkin ja kysyn, pidetäänkö tauko. Hän ravistaa päätään, hoidetaan tämä nyt vain alta pois.

Jututan miestä, jotta ajatukset pääsisivät muualle. Kyselen hänen elämästään, pojistaan ja menneistä maataloustöistään, miehelle tärkeistä asioista. Kysyn, millaista hänen työnsä oli ja milloin hän jäi eläkkeelle. Hän puhuu mielellään ja nojaa vähän rennommin taaksepäin muistellessaan. Rypyt silmien välissä oikenevat hieman.

”55-vuotiaana minä jäin eläkkeelle”, hän sanoo. Minä ihmettelen, niinkö aikaisin? Mitäs kaikkea sinä sitten teit, kun olet ollut nyt eläkkeellä melkein 35 vuotta? Ehdin vastausta odottaessani miettiä mielessäni, että voi, onkohan hän matkustellut paljon jo edesmenneen vaimonsa kanssa ja kenties hoitanut lapsenlapsiaan ja harrastanutkin jotakin…

”No, eläkkeellä minä tein töitä”, hän vastaa ilkikurinen harvahampainen hymynkare suupielissään. Niinpä tietysti, sehän on selvä, suomalainen mies, minä hymähdän.

”Viime kesänä minä lopetin työnteon, kun en enää pystynyt kiipeämään traktoriin”. Tämä alkaa kuulostaa totuudenmukaiselta. Nauran ääneen.

Tunnelma kevenee naurun myötä. Pidän tauon jalkojen hoidosta ja kuulostelen, mistä vanha mies sitten haluaisi puhua. Mietin, kaipaako hän työtään vai mitä mielessä mahtaa liikkua. Kellon tikitys on ainoa ääni aamuaurinkoisessa huoneessa.

Mainos

Mies hivelee käppyräisellä kädellään paksuja toppahousujaan, ajatuksissaan, osoittaa sitten housuissaan olevaa repeämää ja katsoo minuun.

”Laitoin tänään nämä housut, vaikka ne ovat rikki. Nämähän ovat muotia, tiesitkös, tällaisia revittyjä housuja näkee televisioissa nuorisolla!” Yhteys ruudullisen flanellipaidan ja 60-luvun sohvan maailmasta tämän päivän muotiin on koominen ja täysin yllättävä.

Nauran niin, että melkein tipahdan jakkaralta. Hän nauraa myös.

Saatamme haavojen hoidon loppuun ja tyytyväisenä vedän viimeiseksi hänen jalkaansa pitkät villasukat. Lähtiessäni aurinko siivilöityy verhojen läpi miehen kumaran olemuksen ylle kauniisti. Hän kiittää kolme kertaa käynnistäni ja minä yhtä monta kertaa aamun parhaista nauruista. Naurattaa vielä seuraavaan paikkaan ajaessanikin.

Lue myös:

Sydämellä Salla: ”Nähdään huomenna, arkipäivänä taas”

Sydämellä Salla: ”En tiedä, mikä sisällä odottaa, kun hätäisesti etsin vara-avainta piilopaikastaan pölykerroksen alta.”

Sydämellä Salla: ”Minä niin toivoisin, että hän olisi ollut täällä vielä palatessani, mutta ei hän koskaan ole”

Sinua voisi kiinnostaa myös

Sydämellä Salla: Muistilappuja

Sydämellä Salla: ”Nähdään huomenna, arkipäivänä taas”

Sydämellä Salla: ”En tiedä, mikä sisällä odottaa, kun hätäisesti etsin vara-avainta piilopaikastaan pölykerroksen alta.”