Tyttäreni aloitti päiväkodissa reilu vuosi sitten. Äitinä suurin huolenaiheeni oli, kokisiko hän päiväkodin turvalliseksi ympäristöksi ja löytyisikö kasvattajilta aikaa sekä syli, josta tarpeen tullen hakea lohtua. Nyt varhaiskasvatusta viedään suuntaan, jossa opetus aloitetaan entistä aiemmin. Tulkitsen muutoksen niin, että jatkossa lapselleni tarjotaan enemmän opetusta, vähemmän hoivaa ja huolenpitoa.
Lakiehdotuksen mukaan lapsiryhmissä olisi tulevaisuudessa kaksi korkeakoulututkinnon suorittanutta opettajaa ja yksi toisen asteen tutkinnon suorittanut lastenhoitaja. Tähän asti suhdeluku on ollut päinvastoin. Muutos koskisi siis myös alle 3-vuotiaiden ryhmiä, joissa näkemykseni mukaan tarvitaan ennen kaikkea hoitavia, ei opettavia, käsipareja.
Perustelut ontuvat
Lakiluonnokseen päätynyt ehdotus henkilöstörakenteen muutoksesta julkaistiin alun perin Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaamassa selvityksessä Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017–2030. Selvityksessä henkilöstörakenteen muutostarvetta perustellaan muun muassa uusimmasta tutkimustiedosta nousevilla ammatillisten osaamisvaatimusten muutoksilla. Osa tutkimuksista, joihin viitataan, on yli kymmenen vuoden takaa, eikä niitä voi siten pitää tuoreena tutkimustietona. Lisäksi selvityksessä viitataan kansainvälisiin tutkimuksiin, joiden konteksti ei ole sellaisenaan vertailtavissa suomalaisen varhaiskasvatuksen kanssa. Monissa Euroopan maissa päivähoidossa on pääsääntöisesti yksi koulutettu opettaja ja muu henkilökunta on kouluttamatonta.
En myöskään löytänyt selvityksessä esitetyistä tutkimuksista konkreettista tietoa siitä, mikä voisi olla oikea suhdeluku koulutettujen opettajien ja muun henkilökunnan välillä. Suomessahan tilanne on ollut erittäin hyvä ja toimiva tähänkin saakka, kun ryhmässä on yksi opettaja ja muilla on pääsääntöisesti taustalla kolmivuotinen lähihoitajan tutkinto.
Lähihoitajan tutkintoon sisältyy huomattava määrä pedagogisia opintoja, joiden määrää tullaan vielä lisäämään tutkinnon uudistuessa elokuussa. Tätä seikkaa ei ole huomioitu lakivalmistelussa. Lisäksi jos lähihoitajaopiskelija valitsee lasten ja nuorten osaamisalan, suuri osa hänen opinnoistaan painottuu lasten ja nuorten hoitoon, ohjaukseen ja kasvatukseen.
Kalliiksi tulee
Nyt kaavailtu uudistus on selvästi rakennettu vain yhden näkemyksen varaan. Mielenkiintoista on, että päättäjät ovat sulkeneet korvansa muutosta kritisoivien tahojen ääneltä. Viisi varhaiskasvatuksen ammattijärjestöä on jo esittänyt kantansa siitä, ettei ehjää tarvitse korjata. Myös Kuntaliitto ja Kuntatyönantajat sekä sote- ja varhaiskasvatuksen palveluntarjoajia edustava Hyvinvointialan liitto on ilmaissut huolensa ammattitaitoisen henkilöstön riittävyydestä, jos henkilökunnan kelpoisuusehtoja kiristetään lakiluonnoksessa nyt esitetyllä tavalla.
Uudistus herättää paljon kysymyksiä. Jos päiväkotiryhmissä on jatkossa kaksi lastentarhanopettajaa, kumpi heistä ottaa vetovastuun? Entä kuka hoitaa lapseni sillä aikaa, kun lastentarhanopettajat käyttävät työaikaansa suunnittelutehtäviin, joihin annetaan jatkossa aikaa jopa viisi tuntia viikossa per aikuinen – yhteensä siis kymmenen tuntia? Lisäksi: eihän kouluissakaan ole kahta opettajaa luokkaa kohden, ja nyt puhutaan kuitenkin pienistä lapsista, joiden työ on ennen kaikkea leikkiä.
Myös resurssien käyttö ihmetyttää, kun samaan aikaan esimerkiksi sote-uudistuksella haetaan kolmen miljardin säästöjä. Laskelmien mukaan 9000 uuden lastentarhanopettajan palkkaaminen lisää palkkakustannuksia lähes 60 miljoonalla eurolla vuodessa. Eikö lasten kannalta olisi parempi, että nämä eurot kohdennettaisiin lapsiryhmien pienentämiseen?
Kaiken kaikkiaan perustelut henkilöstörakenteen muutostarpeelle vaikuttavat hatusta vedetyiltä. Minulle jää edelleen epäselväksi, miksi opettajien määrä on lisättävä ja lastenhoitajia vähennettävä. SuPer-lehti olisi kysynyt tätä asiantuntijalta, joka oli mukana tekemässä ministeriön tilaamaa selvitystä. Hän kuitenkin kieltäytyi kommentoimasta asiaa.
