Punkkien levittämiin tauteihin varauduttava matkoilla Euroopassa

Läheskään kaikki suomalaiset eivät ole tietoisia puutiaisaivotulehduksen riskeistä muissa Euroopan maissa. Virusta kantavia punkkeja löytyy kuitenkin myös eteläisemmistä Euroopan maista.

puutiaisaivotulehdus alueet

Puutiaisaivoulehdusta kantavia punkkejä löytyy myös esimerkiksi Saksasta ja Kroatiasta. Kuva Ingimage.

Suuri osa suomalaisista, yli 90 prosenttia, tietää punkkien levittävän borrelioosia ja lähes yhtä moni tietää punkkien levittämästä TBE-viruksesta eli puutiaisaivotulehduksesta. Kuitenkin suomalaisten tietämyksessä puutiaisaivotulehduksen levinneisyydestä on aukkoja, ilmenee lääkeyhtiö Pfizerin teettämästä tutkimuksesta.

Noin puolet tutkimukseen vastanneista tietää puutiaisaivotulehduksen riskin Virossa ja muissa Baltian maissa, mutta vain harva suomalaisista tietää, että puutiaisaivotulehdusta esiintyy myös muualla Keski-Euroopassa. 40 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi, ettei tiedä missä maissa puutiaisaivotulehdusta esiintyy.

TBE-viruksen riskialueet ovat lisääntyneet viime vuosina. Suomessa myös puutiaisaivotulehdustapausten määrä on kasvanut huomattavasti. Virusta on tavattu erityisesti Ahvenanmaalla ja Turun saaristossa, mutta myös esimerkiksi Kokkolassa, Simossa ja Lappeenrannassa.

Mainos

Puutiaisaivotulehdusta kantavia punkkeja esiintyy Suomen, Ruotsin, Viron ja muiden Baltian maiden lisäksi Saksassa, Itävallassa, Unkarissa, Slovakiassa, Sloveniassa ja Kroatiassa.

Puutiaisaivotulehdus TBE on borrelioosia harvinaisempi, eikä sen hoitoon ei ole olemassa lääkettä. Sitä vastaan voi kuitenkin suojautua rokottautumalla. Borrelioosi on yleisempi punkkien levittämä tauti ja sitä voidaan hoitaa antibiootein.

Toistaiseksi harva suomalainen on rokottautunut puutiaisaivotulehdusta vastaan. Kyselyyn vastanneista 7,4 prosenttia oli ottanut rokotuksen. Yli puolet vastaajista ei ole harkinnut rokotteen ottamista. Yleisintä rokotteen ottaminen on eteläsuomalaisten keskuudessa, joista lähes joka kymmenes on hankkinut suojan tautia vastaan.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Toispuoleisen alaselkäkivun syy saattaa olla SI-nivelen häiriö

Uusi suositus: Yli 50-vuotiailla tulisi olla mahdollisuus vähentää yötyötä

Vaimea tulehdus on elimistön varoitusmerkki, joka on syytä ottaa vakavasti