Onko selkäkipu vaarallista? Nämä selkäkipuun liittyvät väittämät ovat tarua

Kahdeksan kymmenestä aikuisesta kärsii joskus selkäsärystä. Hoitajilla selkävaivoja on enemmän kuin monilla muilla ammattiryhmillä. Lihaskuntoharjoittelu ja hyvä työergonomia ehkäisevät selkäkipuja tehokkaasti.

selkäkipu

Selkäkivun aiheuttaja voi olla kaukana kipukohdasta. Kuva: Mostphotos

Teksti Elina Kujala

1. Kipeällä selällä ei saa liikkua

Tarua. Liikunta tekee hyvää kipeälle selälle. Selkäranka on kropan voimakkaimpia rakenteita, eikä se mene rikki arkiliikkumisesta. Liikkeelle lähtö voi tehdä kipeää, mutta kipu helpottaa usein kudosten lämmetessä. Apuna voi tarpeen mukaan käyttää tavallisia kipulääkkeitä. Uskalla siis liikkua, paikoilleen jääminen pitkittää ongelmaa.

2. Selkäkipu on vaarallista

90-prosenttisesti tarua. Selkäkipu on yleisesti ottaen lähes aina vaaratonta. Suurin osa meistä kärsii selkäkivuista jossain elämänsä vaiheessa, ja kivut myös uusivat herkästi. Vain 1–2 prosentissa tapauksista kyseessä on jokin vakava terveyttä uhkaava ongelma.

3. Selkäkipuja voi esiintyä kaikenikäisillä

Totta. Eniten vaivoja ilmenee työikäisillä ja ikääntyvillä, mutta myös etenkin paljon urheilevat teinit ovat rasitusvammoille alttiita. Tätäkin nuoremmilla voi olla selkäkipuja.

Mainos

4. Selkäkivun aiheuttaja löytyy aina sieltä, missä kipu on

Tarua. Kivun aiheuttaja voi olla kaukana kipukohdasta. Syy selkävaivoille voi olla esimerkiksi jäykkä lonkka tai vääränlainen tapa askeltaa. Selvittämällä kivun syy siihen voidaan puuttua. Asiantuntijalle kannattaa hakeutua matalalla kynnyksellä.

5. Teen raskasta työtä, joten minun ei tarvitse kuntoilla vapaa-ajallani

Tarua, asia on päinvastoin. Mitä raskaampi työ, sitä enemmän pitäisi tehdä töitä kunnon eteen. Jos työ itsessään on raskasta, valmiuksia fyysisen kuormituksen kestämiseen ehjin nahoin tarvitaan tavallista enemmän.

6. Tupakointi lisää selkäkipuja

Totta. Tupakan sisältämä nikotiini heikentää verenkiertoa. Selän rakenteet tarvitsevat muiden kudosten lailla happea ja ravinteita. Aineenvaihdunnan heikentyminen vauhdittaa kulumamuutoksia ja lisää lihaksistossa hapen puutteesta johtuvaa kipua. Tupakoinnin lopettaminen on usein tehokas tapa helpottaa selkävaivoja.

Terveystalo, asiantuntijana fysiatrian erikoislääkäri Lotta Kuusinen
UKK-instituutti

Sinua voisi kiinnostaa myös

MS-taudin hoidossa on otettu valtava harppaus

Unilääkäri Henri Tuomilehto: ”Univaje menee tunteisiin”

Työikäisen muistisairauden huomaavat usein ensimmäisenä työkaverit