Lääkkeillä laihtuminen on tehokasta mutta kallista

Uudet painonhallinnan lääkkeet vaikuttavat suolistoon ja aivojen kylläisyyskeskukseen.

Lääkkeillä laihduttaminen

Asiantuntijan mukaan vanhat lääkkeettömät painonhallintakeinot tehoavat vain rajallisesti. Kuva: Mostphotos

Teksti Mari Vehmanen

Ylipaino ja sen aiheuttamat sairaudet ovat kiistatta yksi nykyajan suurimmista terveysongelmista. Turvallista ja tehokasta lääkehoitoa painonhallinnan tueksi ei kuitenkaan ole tähän saakka ollut tarjolla.

− Lihavuuslääkkeiden kehittelyn historia on vähän surullinen. Muutamaan otteeseen on innostuttu lääkkeistä, joissa onkin sitten havaittu vakavia haittoja. Meillä Suomessa poistettiin viimeksi kymmenisen vuotta sitten markkinoilta kaksi valmistetta, kliinisen metabolian professori Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopistosta kertoo.

Mainos

Hänen mukaansa epäonnistumiset johtuvat ennen kaikkea siitä, että syömisen ja ruokahalun säätelyjärjestelmä on perustavanlaatuinen osa koko ihmiskehon ja -mielen toimintaa. Kun siihen yritetään puuttua aivotoiminnan kautta, ennakoimattomat sivuvaikutukset voivat olla vaarallisia.

Diabeteslääkkeestä apua

Viime vuosina aiheesta on kuitenkin alkanut kantautua hyviä uutisia. Vuosituhannen alussa tyypin 2 diabeteksen hoidossa alettiin ottaa käyttöön uudenlaisia pistettäviä lääkkeitä, jotka matkivat ihmisen omien suolistohormonien toimintaa. Niiden huomattiin paitsi laskevan diabeetikoiden verensokeritasoja myös auttavan heitä merkittävästi painonpudotuksessa.

Nyt suolistohormonivalmisteita on Suomessa mahdollista määrätä diabeetikoiden lisäksi ylipainoisille henkilöille, jotka eivät sairasta diabetesta. Kerta-annos on heillä isompi kuin diabeetikoilla.

Saatavilla on toinenkin uusi laihdutuslääke, jonka vaikutusmekanismi on aivan erilainen. Se sisältää bupropionia ja naltreksonia, joita on aiemmin käytetty erikseen täysin muihin tarkoituksiin: bupropionia tupakasta vieroittautumiseen, masennuksen ja ADHD:n hoitamiseen sekä naltreksonia alkoholiriippuvuuden hoitamiseen.

− Yhdessä niiden on huomattu vaikuttavan aivojen kylläisyyskeskukseen, Kirsi Pietiläinen kertoo.

Mieliteot hellittävät

Pietiläinen luonnehtii uusia lääkkeitä erittäin tarpeellisiksi ja tervetulleiksi. On ilmiselvää, että vanhat lääkkeettömät painonhallintakeinot tehoavat vain rajallisesti.

− Elintapaohjauksen avulla saavutetaan keskimäärin 3−5 prosentin painonpudotuksia. Laihdutusleikkaus on tehokkaampi tapa, mutta se ei sovellu kaikille. Farmakologista lisäkeinoa valikoimaan on siis todella kaivattu.

Uudet lääkkeet tekevät Kirsi Pietiläisen mukaan monesti lopun jopa vuosikymmeniä jatkuneesta sisäisestä kamppailusta. Kieltäymystä ja itsesyytöksiä ei tarvitakaan, sillä ruoka ei yksinkertaisesti enää täytä ajatuksia jatkuvasti.

− Potilaat kuvailevat, että vanhat epäterveelliset mieliteot hellittävät ponnistelematta. Lisäksi kylläinen olo tulee paljon entistä pienemmistä annoksista. Uudet lääkkeet siis soveltuvat erityisesti henkilöille, jotka kyllä tietävät tarkasti ylipainonsa syyt mutta eivät ole silti onnistuneet laihduttamisessa.

Edes kaikki hoitavat ammattilaiset eivät Kirsi Pietiläisen mukaan ole vielä tietoisia uusista tehokkaista vaihtoehdoista. Hänen mielestään myös hoitajat voivat hyvin mainita kilojen kanssa tuskaileville potilailleen tästä mahdollisuudesta.

Korvaus olisi inhimillistä

Käyttäjien määrää rajoittaa, ettei uusilla lääkkeillä toistaiseksi ole Kela-korvattavuutta pelkän ylipainon hoitamiseen. Hintaa suolistohormonilääkkeille omasta kukkarosta maksettavaksi kertyy jopa satoja euroja kuukaudessa. Lisäksi lääkkeet tehoavat vain jatkuvassa käytössä.

Pietiläisen mielestä korvattavuus olisi ehdottomasti perusteltua inhimillisesti sekä kansanterveyden ja -talouden näkökulmasta. Hän näkee nykylinjauksessa kaikuja perinteisestä syyllistämismentaliteetista.

− On jo todistettu, etteivät kehotukset ryhdistäytyä yksinkertaisesti toimi. Ihmiset ansaitsevat apua painonhallintaan.

 

Liraglutidi

  • Alun perin tyypin 2 diabeteksen hoidossa käytetty lääke. Myydään useilla eri tuotenimillä, kuten Victoza ja Saxenda.
  • Lääke annostellaan päivittäin injektioina.
  • Liraglutidi vaikuttaa kehon omien suolistohormonien tavoin. Se kiihdyttää haiman insuliinituotantoa ja laskee näin verensokeria. Lisäksi liraglutidi vaikuttaa vähentävästi ruokahaluun.
  • Erityisesti lääke sopii laihduttajalle, jolla on suuri riski sairastua tyypin 2 diabeteksen tai jonka verensokeri on jo koholla.
  • Keskimäärin liraglutidin käyttäjät laihtuvat vuodessa 9 prosenttia lähtöpainostaan.
  • Lääkäri voi määrätä liraglutidia henkilölle, jonka painoindeksi on vähintään 30. BMI-lukema 27 riittää perusteeksi, jos henkilöllä on ylipainon aiheuttama lisäsairaus. Kela-korvattavuus koskee kuitenkin vain käyttöä diabeteksen hoidossa.

Semaglutidi

  • Liraglutidin kaltainen suolistohormonilääke. Erona on kuitenkin annostelu: semaglutudia tarvitaan vain yksi injektio viikossa.
  • Semaglutidi on käytössä diabeteksen hoidossa. Lihavuuden hoitoon sen odotetaan tulevan Suomessa myyntiin ensi vuonna.
  • Laihtumistulokset ovat vielä parempia kuin liraglutidilla. Vuoden aikana käyttäjän paino voi laskea jopa 16−18 prosenttia.

Mysimba

  • Tuotenimi laihdutuslääkkeelle, jonka vaikuttavat aineet ovat bupropioni ja naltreksoni. Annostellaan suun kautta tabletteina.
  • Vaikuttaa aivojen kylläisyyskeskukseen. Mysimba voi auttaa laihtumisen lisäksi pääsemään eroon tupakoinnista tai vähentämään alkoholinkäyttöä.
  • Määräämisen painoindeksirajat ovat samat kuin suolistohormonilääkkeissä. Kela-korvattavuutta ei toistaiseksi ole.
  • Käyttäjät laihtuvat vuodessa keskimäärin 9 prosenttia.
  • Mysimban käytön vasta-aiheita ovat esimerkiksi korkea verenpaine ja epilepsia.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Sjögrenin syndrooma kuivattaa limakalvot − ”Yhdeksän kymmenestä sairastuneesta on naisia”

Kuuleeko nukkumatti, täällä kutsuu melatoniini!

Epävakaa persoonallisuushäiriö tekee elämästä vuoristoradan – Oireet eivät aina näy ulospäin