Poikkeuksellisen pitkä neuvottelukierros saatiin vihdoin päätökseen – Yksityinen Avaintes tuo palkankorotuksia ja parannuksia hoitajien työehtoihin

Neuvottelut hoitajien palkoista ja työehdoista saatiin päätökseen joulukuun alussa, kun työntekijäjärjestöt hyväksyivät yksityisen Avaintyönantajien sote-sopimuksen. Seuraavan kerran neuvottelupöytään istutaan yksityissektorilla jo keväällä.

Ohi on! Tammikuussa alkaneet neuvottelut hoitajien palkoista ja työehdoista saatiin pakettiin joulukuun alussa. Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Avaintes tuo hoitajille useita palkankorotuksia, joista osa on jo toteutunut. Sopimusta noudattavilla työpaikoilla tuli toukokuussa palkkoihin 46 euron tai vähintään kahden prosentin yleiskorotus. Marraskuussa otettiin käyttöön paikallinen järjestelyerä, jota käytetään tehtäväkohtaisten palkkojen korotuksiin, henkilökohtaisiin lisiin tai muihin vastaaviin korotuksiin.

Toinen yleiskorotus ja paikallinen järjestelyerä on luvassa kesäkuussa 2023. Osapuolet ovat sopineet lisäksi palkkajärjestelmän kehittämisestä.

Kolmivuotinen sopimus on voimassa huhtikuun 2025 loppuun saakka. Sen viimeinen vuosi on niin sanottu optiovuosi, jonka palkankorotuksista on tarkoitus neuvotella myöhemmin. Jos osapuolet eivät pääse niistä yhteisymmärrykseen, sopimus voidaan irtisanoa jo keväällä 2024.

Neuvotteluiden osapuolet, Sote ry eli SuPer, Tehy ja Erto sekä työnantajia edustava Avainta ry, pääsivät marraskuun lopussa sopuun myös Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön ja Seuren henkilöstöpalveluiden työehtosopimuksista.

Kohti vieläkin parempia sopimuksia

Yksityisen sektorin neuvotteluissa SuPerin keskeinen tavoite on huolehtia, että julkisen sektorin ja muiden sopimusalojen työehdot ja palkkataso lähenevät toisiaan.

Uuteen Avaintesiin on kirjattu sote-alan työntekijöiden työaikoihin liittyviä parannuksia, jotka yhdenmukaistavat työehtoja muihin sopimuksiin verrattuna. Esimerkiksi perhevapaisiin liittyviä kirjauksia on muutettu perhevapaauudistuksen hengen mukaiseksi.

Jaksotyöaikaa tekevien työntekijöiden on nyt saatava kolmen viikon aikana vähintään kaksi peräkkäistä vapaapäivää. Lisäksi työaikaa lyhentävät arkipyhät eivät vaikuta heikentävästi ylityökynnykseen vaan jokainen työajan ylittävä tunti lasketaan ylityöksi myös arkipyhäjaksolla.

Muutokset ovat olleet jäsenten pitkäaikainen toive, kertoo SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola.

– Jaksotyöaikamääräyksiä ei ollut pitkään aikaan uudistettu. Nämä kirjaukset oli vihdoin saatava työehtosopimukseen. Työntekijäpula on valtava, ja työntekijät ovat joutuneet joustamaan vaikeassa tilanteessa kohtuuttomasti. Parannukset työaikoihin helpottavat esimerkiksi työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista.

Hoitajapula ja sen myötä kilpailu työntekijöistä
on kovaa.

Pidemmällä tähtäimellä tavoitteena on saada yhä useampi työntekijä Avaintesin alaisuudesta sote-sopimuksen piiriin. Käytännössä tämä koskee julkisomisteisia (ensi vuoden alussa myös hyvinvointialueiden omistamia) yhtiöitä ja säätiöitä, joita nyt saavutetun Avaintan sote-työehtosopimuksen perusteella kannustetaan siirtymään kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia edustavaan KT:n yritysjaostoon. Se on Parkkolan mukaan ”oikea paikka julkisomisteisille yhtiöille ja kaikkien intressien mukaista”.

– Hoitajapula ja sen myötä kilpailu työntekijöistä on niin kovaa, että heikommilla työehdoilla ei saada nyt eikä jatkossa ammattilaisia houkuteltua. Työehtojen tulee olla tavalla tai toisella kilpailukykyisiä, oli noudatettava sote-alan työehtosopimus mikä tahansa.

Työrauha säilyy ainakin kevääseen asti

Neuvotteluita hoitajien palkoista ja työehdoista on käyty lähes koko vuosi. Tammikuussa alkaneet neuvottelut saatiin Avaintesin myötä päätökseen. Kovin pitkää taukoa ei neuvottelijoille ole luvassa, sillä tammikuun lopussa käynnistyvät neuvottelut yksityisen sosiaalipalvelualan SOSTESin vuoden 2023 palkankorotuksista.

Mainos

Kesän kynnyksellä sovitussa, kaksivuotisessa sopimuksessa jätettiin toisen sopimusvuoden palkankorotusten suuruus avoimeksi, sillä työntekijäjärjestöt halusivat nähdä, millaiseen lopputulokseen julkisen puolen sote-sopimuksessa päästään, Jukka Parkkola sanoo.

Kovin pitkää neuvottelutaukoa
ei ole luvassa.

– Kuntapuolella tehty sote-sopimus toi merkittäviä parannuksia, ja olen optimistinen, että myös yritykset ymmärtävät tilanteen. Tavoitteena on, ettei palkkaero julkisen ja yksityisen välillä enää kasva.

Jos osapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen palkankorotuksista, SOSTES on mahdollista irtisanoa päättymään huhtikuun lopussa.

Mainos

Sinua voisi kiinnostaa myös

Yksityisen sosiaalipalvelualan palkankorotuksista neuvotellaan nyt

Sote-sopimus tuo parannuksia hoitajien työaikojen ja vapaiden määräytymiseen

Sote-sopimus kieltää hoitajien työpaikan vaihtamista rajoittaneet sopimukset