Asiakasturvallisuus vaarantuu yksityisellä sosiaalipalvelualalla jatkuvasti – vasta työtaistelut saivat työnantajat huolestumaan siitä

Työntekijäjärjestöjen keskuslakkotoimikunnat neuvottelevat työnantajan kanssa lakon rajaamisesta, jos asiakas- tai potilasturvallisuus uhkaa vaarantua ja työnantaja on jo kaikki muut keinot käyttänyt. Näin pitkällä ei käynnissä olevien lakkojen kohdalla olla, sanoo SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola.

Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla alkoi tiistaina kaksi lakkoa, joissa SuPer on mukana: Hämeessä ja Pirkanmaalla lakossa on kolmisenkymmentä hoivajättien omistamaa ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikköä. Lisäksi käynnissä on kaksipäiväinen lakko, joka koskee viittä yksityistä päiväkotiketjua.

Oli lakko tai ei, työnantajan tehtävä on huolehtia, että työpaikalla on riittävästi työntekijöitä ja että heillä on riittävä osaaminen.

– Jos yksityinen työnantaja ei pysty huolehtimaan asiakas- ja potilasturvallisuudesta, viime kädessä hyvinvointialueen on turvattava välttämättömät sosiaalipalvelut, Jukka Parkkola toteaa.

Vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä on hyvinvointialueilla. Jos hyvinvointialue siirtää palvelun yksityisen yrityksen tuotettavaksi, osapuolten on etukäteen sovittava, miten lakisääteiset palvelut taataan erilaisissa poikkeus- tai häiriötilanteissa, esimerkiksi työtaisteluiden aikana.

Mainos

Työntekijäjärjestöt ovat rajanneet, että nyt käynnissä olevat lakot koskevat vain yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen eli SOSTESin alaista työtä.

– Hyvinvointialue voi halutessaan teettää työtä hyvinvointialueita sitovan työehtosopimuksen ehdoilla vaikka sairaalan vuodeosastolla. Lakonalaista työtä lakkokohteissa ei tule tehdä, eikä kenelläkään ole siihen velvollisuutta, Parkkola korostaa.

Lakkorajoja ei ole tarvinnut vetää uusiksi

SuPer ja muut työntekijäjärjestöt ovat antaneet ennakkoilmoituksen työtaisteluista työnantajille sekä valtakunnansovittelijalle toukokuun alussa, ja työnantajilla on ollut kaksi viikkoa aikaa valmistautua lakkoihin.

Valtakunnansovittelija olisi lisäksi voinut esittää lakkojen siirtämistä enintään kahdella viikolla, jos se olisi katsonut sen perustelluksi.

Yksityissektorilla ei ole samanlaista suojelutyövelvoitetta kuin julkisen puolen työssä. SuPer on silti valmis keskustelemaan lakon rajaamisesta, jos työnantaja tai hyvinvointialue eivät muutoin pysty varmistamaan asiakas- ja potilasturvallisuutta.

– Yhteydenottoja on tullut, mutta tarkemmissa keskusteluissa on käynyt ilmi, etteivät työnantajat ole tehneet kaikkia voitavia toimia.

Työnantajat ovat Jukka Parkkolan mukaan olleet viime päivinä poikkeuksellisen huolissaan henkilöstömitoituksen toteutumisesta työtaistelun aikana.

Mainos

– Yksityisen sosiaalipalvelualan työntekijäpula on niin valtava, ettei yksiköiden ja toimintojen lakisääteiset mitoitukset toteudu normioloissakaan. Työntekijät joustavat ja venyvät päivittäin. Pysyvää henkilöstöä on ylipäätään vaikea saada. Jännittävästi huoli asiakasturvallisuudesta nostaa päätään tässä tilanteessa.

Yksityisen sosiaalipalvelualan työkiistan ratkomista jatketaan valtakunnansovittelijan luona perjantaina.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Parempi palkka, kertaeriä ja korotus hälytyskorvauksiin – yksityiselle sosiaalipalvelualalle saatiin SuPerin tavoitteiden mukainen sopimus

Uhkailua, kiristystä, lahjontaa – Hoitajien lakkoa yritetään murtaa harvinaisen härskisti

Yksityisen sosiaalipalvelualan lakot jatkuvat – Urjalan Esperi Reikonlinnasta lähetetään terveiset lakkotovereille ympäri Suomen: ”Pysytään vahvoina ja seistään yhdessä rintamassa!”