Työn keskeytyksestä ei ollut sovittu – Koulunkäynninohjaaja sai yli 7 000 euroa korvauksia

Lähihoitaja oli työskennellyt kunnassa pitkään koulunkäynninohjaajana. Työnantaja ei pyynnöistä huolimatta ollut tarjonnut lähihoitajalle koulujen loma-ajoiksi muuta työtä vaan oli keskeyttänyt toiminnan ja antanut keskeytyspäätöksen lähihoitajalle.

Monen koulunkäynniohjaajan työ keskeytyy kesäksi. Jos keskeyttämisestä on sovittu työsopimuksessa, työntekijä on oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan. Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Työttömyyskassa oli maksanut keskeytysten ajalta ansiopäivärahaa usean vuoden ajan, kunnes kassassa huomattiin, ettei keskeytyksen mahdollisuudesta ollut sovittu työsopimuksessa. Tämä johti työttömyyskorvausten takaisinperintään.

Mainos

Lähihoitaja selvitti asiaa ensin pääluottamusmiehen avustuksella. Asia ei ratkennut paikallisesti vaan siirtyi SuPerin hoidettavaksi. Liiton esittämän vaatimuksen jälkeen työnantaja maksoi lähihoitajalle saatavia yli 7 000 euroa.

Tarkista työsopimus ennen kesäkeskeytystä

Kesä tarkoittaa monelle koulussa työskentelevälle superilaiselle lomautusta tai palkanmaksun keskeytystä. Työnantaja voi lomauttaa työntekijän, jos muuta työtä ei ole tarjolla. Jos työn keskeyttämisestä on sovittu työsopimuksessa, työntekijä on oikeutettu ansiosiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan.

Jos voimassa olevassa työsopimuksessa ei ole mainintaa keskeyttämisestä, työnantajan kanssa on tehtävä työsopimukseen erillinen liite asiasta. Pelkkä todistus työn keskeyttämisestä ei riitä. Työntekijän ja työnantajan allekirjoittamassa liitteessä on mainittava ajat, jolloin työnantajalla ei ole tarjota työtä, työntekijän ja työnantajan allekirjoitukset, allekirjoituspäivämäärä ja sen tulee olla nimetty työsopimuksen liitteeksi. Työttömyyskassa ei hyväksy takautuvasti allekirjoitettuja työsopimuksen liitteitä.

Työntekijän on lisäksi ilmoittauduttava TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi.

Mainos

Lue myös: SuPerin työttömyyskassan ohjeet kesäajan työttömyyteen

Sinua voisi kiinnostaa myös

Voiko työnantaja rangaista minua epäkohtailmoituksen tekemisestä?

Työpaikan epäkohdat esiin nostanut lähihoitaja sai varoituksen – Hovioikeus tuomitsi työnantajan syrjinnästä

Suora kysymys: Työpaikkani lakkautetaan, voiko työnantaja irtisanoa työsopimuksen?