Työpäivät ja -viikot tuntuvat joskus loputtoman pitkiltä. Samaan aikaan vuodet voivat hujahtaa yhdessä silmänräpäyksessä – ainakin jos aikaa mittaa lääkelupatenttien mukaan.
Kaikkien lääkkeitä työssään käsittelevien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten on osoitettava lääkehoito-osaamisensa tentillä tietyin väliajoin koko työuran ajan. Tavallisesti lupa on uusittava viiden vuoden välein. Työnantaja voi vaatia tiheämpää päivitystä esimerkiksi työtehtävää tai työpaikkaa vaihtaessa.
Määräysten tavoitteena on asiakas- ja potilasturvallisuus. Harvassa työtehtävässä pieni pilkkuvirhe voi olla yhtä kohtalokas kuin lääkehoidossa.
– Tentti ei ole vain muodollisuus vaan tärkeä mahdollisuus varmistaa, että tietää mitä tekee. Se antaa myös tilaisuuden oppia uutta, sanoo SuPerin lääkehoidon asiantuntija Tarja Pajunen.
Tieto lääkkeistä lisääntyy kaiken aikaa, markkinoille tulee uusia lääkkeitä ja hoitosuositukset muuttuvat. Lähihoitajien työnkuvaan on viime vuosina tullut yhä enemmän lääkehoidon osaamista. Esimerkiksi viime syksynä lähihoitajat saivat rajatun oikeuden antaa rokotuksia. Lääkehoidon osaaminen verkossa eli tuttavallisemmin LOVe-tentti on siis oivallinen väline osoittaa oma ammattitaito sekä itselle että työnantajalle.
Valmistautuminen kannattaa
Tenttitilanne voi tuntua jännittävältä, vaikka annostelut ja laskut osaisi unissaankin. Jännitys on täysin normaalia.
– Sanoisin, että suurin osa meistä jännittää lääketenttiin menemistä. Harva tulee tilanteeseen itsevarmuudella. Taustalla voi olla perinteistä tenttikammoa. Itselleen voi luoda turhia paineita miettimällä, mitä muut ajattelevat, jos nyt mokaan, sanoo SuPerin asiantuntija Minna Aittakallio, joka on urallaan ottanut vastaan kymmeniä LOVe-tenttejä ja suorittanut itsekin useita.
– Epäonnistumisen pelko on suuri varsinkin lääkelaskuissa, joissa ei saa tehdä yhtään virhettä. Lääkelaskut voivat jännittää myös silloin, jos niiden kanssa ei ole työssään päivittäin tekemisissä. Toisaalta joku paljon lääkehoitoa tekevä voi ajatella, miksi näitä asioita on pakko tenttiä, kun kuitenkin koko ajan on niiden kanssa tekemisissä, Tarja Pajunen jatkaa.
Tenttiä on turha pelätä, mutta liiallinen itsevarmuus voi sekin haitata suoritusta. Tämän hän tietää omasta kokemuksesta.
– Teoriaosuudessa on joskus kompakysymyksiä, mutta en minä niitä voi syyttää vaan olen vain tehnyt tehtävät kiireellä ja huolimattomasti.
Minnakin muistelee menneensä joskus tenttiin henkseleitä paukutellen, eikä siinä hyvin käynyt. Paremmin mieleen on kuitenkin jäänyt se, kuinka työkaverit ovat eläneet mukana niin tenttien myötä- kuin vastamäessä.
– Se tunne, kun tulee tentistä! Jengi taputtaa, kun on mennyt hyvin, ja kun huonosti, aina joku tulee halaamaan ja lohduttamaan.
Jos tentti ei mene ensimmäisellä kerralla läpi, sen voi uusia vielä kahdesti. Sen jälkeen lääkehoitoasioita on opiskeltava ja kerrattava ennen kuin uusi yritys on mahdollinen. Viimeistään silloin kannattaa hyödyntää työpaikan suomat mahdollisuudet täydennyskoulutukseen.
Osaaminen on työelämän ydin
Ennen tenttimistä suositellaan tekemään harjoitustenttejä, jotka auttavat hahmottamaan varsinaista tenttitilannetta. Lääkelaskuihin ja teoriaosuuteen on mahdollista käyttää yhteensä tunti, mikä asiantuntijoiden mukaan riittää hyvin huolelliseen suoritukseen ja vielä tehtävien tarkistamiseen.
– Oma kokemus on, että tehtävät on usein kymmenessä minuutissa tehty. Vaikka tilanne on epämiellyttävä, siitä ei kannata kiirehtiä mahdollisimman nopeasti pois ja vastata, mitä ensimmäisenä mieleen tulee, Minna Aittakallio sanoo.
– Tenttiin kannattaa käyttää kaikki se aika, mikä siihen on varattu. Lue kysymykset ajatuksella. Palastele tarvittaessa: tämän painoinen ihminen, kaksi kertaa päivässä. Mieti, onko annos mahdollinen, Tarja Pajunen vinkkaa.
Tentissä kysytään perusasioita. Sisältö on kaikille sama. Kysymykset arpoo kone. Lisäksi työpaikoilla voidaan vaatia asiakas- tai potilaskuntakohtaista lääkehoito-osaamista, esimerkiksi kivun lääkehoito tai iäkkäiden ihmisten lääkehoito.
– Tärppejä on mahdotonta antaa. Kaikki tehtävät ovat sellaisia, että lähihoitajan osaamisella niistä selviää. Perusasioita, kuten 20 tippaa on yksi millilitra, Aittakallio sanoo.
Tentti tehdään aina työajalla, mutta harjoittelu tapahtuu omalla ajallaan. Se ymmärrettävästi harmittaa. Asiaan voi myös suhtautua toisin.
– Meillä soteammattilaisilla on velvollisuus ylläpitää omaa ammattitaitoamme. Työn arki on jatkuvaa oppimista, sitä tapahtuu myös huomaamattamme. Asiakas- ja potilasturvallisuudesta huolehtiminen on mitä suurimmassa määrin osaamisen ydintä, Tarja Pajunen kannustaa.
Tämän sisäistämällä tentti ei enää tunnukaan pakolliselta eikä ainakaan yhtä pelottavalta.
Näin selviät LOVe-tentistä
Ennen tenttiä
- Päivitä tietojasi jatkuvasti. Lääkkeistä ja hoitosuosituksista tulee uutta tietoa jatkuvasti. Älä odota viittä vuotta kerrataksesi.
- Harjoittele aktiivisesti. Hyödynnä harjoitustenttejä ja testaa osaamistasi säännöllisesti.
- Kertaa yhdessä. Opiskelkaa lääkelaskuja ja teoriaa työkavereiden kanssa. Ehdota, että pidätte osastotunnilla yhteisen kertaushetken. Tarvittaessa pyydä työnantajalta tukea.
- Tunnista omat kehityskohteesi. Keskity erityisesti asioihin, jotka tuntuvat epävarmoilta.
Tentin aikana
- Hengitä syvään ja rauhoitu. Anna itsellesi hetki aikaa asettua tenttitilanteeseen.
- Sovi valvojan kanssa, miten hän kertoo ajan kulusta tentin aikana.
- Älä kiirehdi. Sinulla on kokonainen tunti käytettävissäsi. Hyödynnä se rauhassa.
- Tarkista vastauksesi. Käy tehtävät huolellisesti läpi ennen palauttamista. Pilko tehtävät tarvittaessa osiin.
- Käytä järkeäsi ja kokemustasi. Mieti, kuulostavatko vastaukset loogisilta. Luota siihen, että osaat.
Tentin jälkeen
- Ota epäonnistuminen oppimisen kannalta. Jos tentti ei mene läpi, ole itsellesi armollinen.
- Käy läpi virheet. Keskustele valvojan kanssa, mikä meni pieleen ja mitä voi kehittää.
- Valmistaudu uuteen yritykseen. Pyydä tarvittaessa työnantajalta lisäkoulutusta.
- Juhli onnistumista! Kun tentti menee läpi, anna itsellesi kiitosta ja pidä osaamisen päivittäminen osana arkea.
- Täydennyskoulutusta kannattaa hyödyntää. Se auttaa pysymään ajan tasalla lääkehoidon uusimmista suosituksista.
Vinkit: Minna Aittakallio ja Tarja Pajunen
Varmuutta lääkelaskuihin
- Harjoittele lääkelaskuja SuPerin verkkokoulutusalusta Skarpissa. Skarpin sisältö on SuPerin jäsenten vapaasti hyödynnettävissä, myös opiskelijajäsenten.
- Lataa puhelimeesi ilmainen LääkeMaisteri-sovellus. Savonia ammattikorkeakoulun tuottamassa harjoituspelissä kerrataan yksikkömuunnokset, prosentti- ja annostelulaskut.
Muista myös nämä
- Kertaa perusasiat SuPerin julkaisemasta Potilas- ja asiakasturvallisuuden oppaasta. Opas löytyy liiton verkkosivuilta.
- Tarkista ja kertaa työpaikan tärkeät dokumentit, esimerkiksi lääkehoidon tarkastuslistat ja lääkehoitosuunnitelma.
Lue myös:
Opioidilaastarit ja saunominen – lääkehoidon vaarat, joita et ehkä tullut ajatelleeksi
Hoitajat kaipaavat enemmän syventävää tietoa lääkelupakoulutuksiin
Lähihoitaja on lääkehoidon asiantuntija varhaiskasvatuksessa