Hoitajat, miten jaksatte väkivaltaisia vanhuksia? Näin kysyy hoitotyön ammattilainen Vauva-lehden nettifoorumilla. Aihe on ajankohtainen ja erilaisia selviämismenetelmiä tarvitaan, jotta hoitajat jaksaisivat työssään.
Aggressiivisen käytöksen ja väkivallan kohteeksi joutuminen on stressaavaa.
Mitä sitten tulisi tehdä, jotta jaksaisi paremmin työssään ja voisi mahdollisesti välttää väkivallan kohteeksi joutumista?
– Ymmärtää, että aggressiiviseen käytökseen on usein löydettävissä jokin syy ja sen syyn selvittämiseksi täytyy kohdata potilas arvokkaana ja yksilöllisenä ihmisenä, kertoo vanhuspsykiatriaan erikoistunut psykiatri ja psykoterapeutti Pirjo Juhela.
Aggressiivisuuden monet syyt
Vanhukset ovat heterogeeninen ryhmä ihmisiä, joita yhdistää ikääntyminen.
Ikäihmisten psyykkisten ongelmien taustalla on usein sairauksista ja raihnaistumisesta johtuvia muutoksia, jotka vaurioittavat elimistön toimintajärjestelmiä. Vauriot voivat kohdistua suoraan hermoston eri osiin aiheuttaen käytöshäiriöitä. Tai sitten ihmisen fyysisen toimintakyvyn rappeutuminen aiheuttaa ikääntyvässä pelkoa, ahdistusta ja kipua, joka purkautuu aggressiivisena käyttäytymisenä.
Aggressiotutkimuksen veteraani, Leonard Berkowitz korostaa ikävien kokemusten ja tilannekohtaisen epämukavuuden usein laukaisevan aggressiivisia tunteita. Vuorovaikutustilannekin voi epäonnistua. Hoitaja saattaa lähestyä vanhusta väärällä tavalla, ei kuuntele hänen toiveitaan tai toimii hoitotoimenpiteiden aikana välinpitämättömän tuntuisesti. Potilas ahdistuu ja puolustautuu käyttäytymällä väkivaltaisesti.
Vaikeimpana vanhusten aggressiivista käyttäytymistä aiheuttavana tekijänä Pirjo Juhela pitää sekavuustilaa eli deliriumia. Sekava vanhus on tilassa, jossa hänen sisäiset unenkaltaiset kokemuksensa sekoittuvat ulkoiseen todellisuuteen. Hänen on vaikea tulkita puhetta sekä ulkoisia tapahtumia normaalisti ja saattaa siksi kokea ne uhkina tai hyökkäyksinä.
Pirjo Juhelan mielestä yhteistyö omaisten kanssa on tärkeää. Kysymällä suoraan, minkälainen ihminen vanhus on ja minkälainen tarina hänen elämällään on ollut, auttaa hoitajia ymmärtämään vanhuksen käyttäytymistä. Hoitokulttuurissamme tunnutaan välttelevän omaisten liiallista vaivaamista. Omaiset kuitenkin useimmiten arvostavat aktiivista ja avointa yhteistyötä. Omaisten kuunteleminen lisää aidosti heidänkin luottamustaan hoitotiimiin.
Juhela kannustaa hoitoyhteisön avointa keskustelukulttuuria, jossa jokainen jakaa kokemuksiaan ja kuuntelee vastavuoroisesti muita. Keskusteluun tulisi osallistua sekä hoitajien että lääkärien tasaveroisina. Hyvä työyhteisö on utelias oppimaan ja kokeilemaan.
Kun vanhuksesta on riittävästi tietoa, on helpompi ennakoida ja ohjailla hänen käyttäytymistään.
– Hyvällä hoitajalla on pelisilmää, joka auttaa toimimaan luovasti hankalissa tilanteissa, Juhela toteaa.
Kiintymyssuhdeteoria ja turvallisuuden tunne
John Bolwby oli englantilainen lastenpsykiatri, joka kiinnostui siitä, kuinka lapsen ja hoivaajan välille muodostui kiinteä yhteys. Hän alkoi kutsua tätä yhteyttä kiintymyssuhteeksi. Jos varhaislapsuus on täynnä vahingollisia kokemuksia, kiintymyssuhde muodostuu turvattomaksi.
Vanhenemiseen liittyy monen tasoisia uhkakuvia, jotka liittyvät kehon toiminnan rapistumiseen. Turvallisesti kiintyneet ikäihmiset osaavat ottaa nämä muutokset tyynemmin vastaan kuin turvattomasti kiintyneet. Turvattomasti kiintyneistä henkilöistä tulee helpommin hoitajiin takertuvia soittokellon huudattajia. He vain haluavat tarkistaa, ettei heitä jätetä yksin selviämään peloistaan.
– Eräällä osastolla oli tällainen soittokellon huudattaja. Eräs hoitaja päätti ennakoida kutsuja ja kurkkasi aina ohi mennessään potilaan huoneeseen kysyäkseen, olivatko asiat hyvin. Soitot alkoivatkin harveta varsin nopeasti ja potilas vaikutti tyytyväisemmältä. Hän koki olonsa turvalliseksi ja itsensä arvokkaaksi, kertoo Pirjo Juhela.
Turvattomasti kiintyneillä on usein voimakas tarve kontrolloida ympäristöään. Jos heidän toiveitaan ei kuunnella tai lupauksia ei pidetä, he kimmastuvat ja saattavat käyttäytyä aggressiivisesti. Meille kaikille on tärkeää tulla kuulluksi ja arvostetuksi. Tunne siitä, että pystyy vaikuttamaa edes pieneen asiaan omassa elämässään, on tärkeää myös laitoksessa makaavalle liikuntakyvyttömälle vanhukselle. Hoitajasta mitättömältä tuntuva toive voi olla vanhukselle merkittävä asia.
Koskettaminen on vuorovaikutusta
Kiintymyssuhteen voi ymmärtää myös fysiologisella tasolla. Kun äiti imettää vauvaansa, molempien aivoista vapautuu oksitosiinia, jota myös rakkaushormoniksi kutsutaan. Oksitosiinia vapautuu kaikessa miellyttävältä tuntuvassa fyysisessä kosketuksessa, ja sillä on hyvin voimakkaita vaikutuksia kehomme toimintaan. Psykologian tohtori ja kosketuspedagogi Hanna Svennevig on väitellyt kosketushoitojen parantavasta vaikutuksesta.
– Kosketushoitojen avulla ihmiset saivat helpotusta sekä somaattisiin että psyykkisiin ongelmiinsa. Osasyynä on oksitosiiniin vaikutus kehoon mutta myös vuorovaikuksellinen hoivasuhde hoitajaan ja tunne siitä, että tulee kuulluksi, kertoo Hanna Svennevig.
Perushoitotoimenpiteisiin kuuluu paljon koskettamista. Toiset vanhukset ovat hyvin herkkiä aistimaan kosketuksen luonnetta ja reagoivat voimakkaasti sen aiheuttamiin tuntemuksiin.
– Tuntoaisti on tärkeimpiä aistejamme ja kosketus ensimmäinen kieli, jota ihminen oppii ymmärtämään. Kosketus voi olla parantavaa, mutta on myös loukkaavaa koskettamista. Kosketuksen laatua on vaikea teeskennellä, toteaa Hanna Svennevig.
Toimenpiteet tulisikin tehdä rauhassa ja kertoa potilaalle, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Otteiden olisi hyvä olla potilasta suojelevat ja rauhoittavat. Kahden hoidettavien potilaiden kohdalla avustava hoitaja voi keskittyä potilaan kanssa jutusteluun ja rauhoittavaan silittelyyn. Turvallisia kosketuksen kohteita ovat olkavarret, yläselkä sekä kädet. Usein vanhus rauhoittuu ja väkivaltainen purkaus jää tulematta.
Väkivaltaisesti käyttäytyvää potilasta ei kannata lähteä suinpäin halailemaan. Kaikki eivät ole avoimia kosketukselle. Taustalla voi olla traumaattisia kokemuksia tai dementoivien sairauksien aiheuttamaa harhaisuutta. Näissäkin tilanteissa potilaan tarinan tunteminen auttaa suuresti. Hoitajan on myös tärkeää olla ottamasta itseensä potilaan purkauksia.
Koulutuksesta on hyötyä
Pirjo Juhela uskoo koulutuksen voimaan. Hän on vetänyt useita vuorovaikutukselliseen hoitomenetelmään keskittyneitä kursseja hoitohenkilökunnalle sekä Suomessa että Ruotsissa.
– Hoitajien pitäisi päästä jo peruskoulutuksen aikana tekemään mahdollisimman paljon opettajan ohjaamaa käytännön työtä. Tietenkin teoreettinen koulutus on A ja O, mutta pelkkiin somaattisiin ja kliinisiin asioihin keskittyminen teoriatasolla ei riitä. Pitää keskustella oikeista, koetuista tapahtumista ja miettiä yhdessä niihin liittyviä ratkaisuita, Juhela painottaa.
Valmistaudu kohtaamaan vihainen vanhus
- Luo yhteys vanhukseen ja ole läsnä hoitotilanteessa koko persoonallasi.
- Ole utelias ja tutustu vanhuksen tarinaan. Omaisilta voi kysyä lisätietoja vanhuksen luonteesta ja historiasta.
- Huolehdi, ettet aiheuta kipua hoitaessasi vanhusta. Kivun pelko voi purkautua aggressiivisena käytöksenä.
- Kerro aina, mitä olet tekemässä ja miksi. Vaikka hoitotoimenpide olisikin tuttu, kerro aina, mihin kosket seuraavaksi ja miten.
- Ole rauhallinen. Tee hoitotoimenpiteet pehmeästi mutta määrätietoisesti.
- Kunnioita vanhuksen pieniä toiveita pyrkimällä noudattamaan niitä mahdollisuuksien mukaan.
- Kahden hoidettavien potilaiden kanssa avustava hoitaja voi kiinnittää vanhuksen huomion toisaalle keskustelemalla ja rauhoittelemalla.
- Ennakoi ja ole luova tarttumalla tilanteessa oleviin mahdollisuuksiin.
- Pistä tilanne poikki ja pyydä apua, jos tilanne kärjistyy. Tee vanhukselle selväksi, missä raja kulkee ja että hoitoa jatketaan tilanteen rauhoituttua.
- Jakakaa kokemuksianne työyhteisössä. Omasta jaksamisesta pitää pitää huolta.
Lähteet:
Pirjo Juhela: ”Missä on isäsi, kuinka voi äitisi?”, Kirjapaja. Helsinki 2006.; Hanna Svennevig: ”Hyvän olon hoidot. Kosketukseen perustuvien hoitojen käyttö hyvinvoinnin ja itseymmärryksen lisäämisen välineenä”. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. 2003.; Pirjo Juhelan haastattelu 21.7.2014; Hanna Svennevigin haastattelu 11.7.2014.; Kerstin Uvnäs Moeberg: ”Rauhoittava kosketus. Oksitosiinin parantava vaikutus elimistössä”. Edita. Helsinki. 2007. Klaus Helkama, Rauni Myllyniemi ja Karmela Liebkind: ”Johdatus sosiaalipsykologiaan”. Edita. Helsinki. 2010.; Timo Strandberg: ”Vanhuksen sekavuustila ja sen hoito” Tieteellinen artikkeli: Societas Gerontologika Fennica. 24.2.2013; ”Hoitajat, miten jaksatte väkivaltaisia vanhuksia?”. Mielipide. 1.8.2011. vauva.fi.
Artikkeli on julkaistu alun perin SuPer-lehdessä 9/2014.
