– Olin kuin Liisa ihmemaassa, kun aloitin työt lastensuojeluyksikössä vuonna 2022. Olin ollut kaksikymmentä vuotta vanhuspuolella ja osasin työni hyvin. Uudessa työssä tuli sellainen tunne, että minne ammattitaitoni katosi, lähihoitaja Sari Ojala kuvailee urahyppyään.
Sari oli lähihoitajaopinnoissa suuntautunut mielenterveys- ja päihdetyöhön, mutta töitä oli tarjolla vanhuspuolella. Kun hän näki työpaikkailmoituksen uuteen Familarin lastensuojeluyksikköön, hän ei ollut ennen sitä edes tiennyt, että lähihoitajan koulutuksella pääsisi sellaiseen työhön.
– Hain paikkaa ja sain sen. Olen käynyt lukuisia työnantajan tarjoamia lastensuojelutyöhön liittyviä koulutuksia, jotta oppisin tätä työtä koko ajan lisää. Tämä on ihan paras työ minulle. Tykkään valtavasti olla teini-ikäisten parissa. Teen työtä ammatillisesti omana itsenäni, omalla twistillä, suurella sydämellä.
Familarin Epala on Porissa sijaitseva lastensuojelun sijaishuollon erityisyksikkö, jossa asuu lyhyt- tai pitkäaikaisesti 14 lasta. He ovat iältään 11–17-vuotiaita. Epalassa on kaksi seitsemänpaikkaista asumisyksikköä: Tammi ja Tuomi.
– Nuorilla on monenkirjavaa taustaa, kuten käytöshaasteita, psyykkisiä oireita sekä haasteita koulunkäynnin ja arjen rutiinien kanssa. Joillakin on myös väkivaltaista käyttäytymistä, päihdekokeiluja tai pikkurikollisuutta.
Uusi suunta
Epalaan tulee lapsia ympäri Suomen, esimerkiksi pääkaupunkiseudulta.
– Siirto kauemmaksi omasta elinympäristöstä ja kaveripiiristä tehdään usein tarkoituksellisesti. Etäisyydestä voi olla apua elämänsuunnan muuttamisessa, Sari Ojala kertoo.
Hän on kuullut pidemmän uran tehneiltä kollegoilta, että sijoitetuilla nuorilla on nykyään enemmän ongelmia kuin aiemmin. Sari uskoo, että siihen on monta syytä.
– Nuoret eivät saa välttämättä ajoissa apua mielenterveysongelmiinsa. Matalan kynnyksen palveluita on liian vähän. Päihteitä saa helposti, etenkin huumeita.
– Nuoria ahdistaa globaalit kriisit. Pienet koulut on suljettu ja lapset on sijoitettu isoihin kouluihin. Elämä on digitalisoitunut ja kiusaamista tapahtuu paljon somessa. Korona-aikakin jätti jäljen. Uskon, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Voi olla, että nykyään myös havaitaan nuorten ongelmat paremmin.
Lapset ovat Epalassa eri mittaisia aikoja riippuen sijoituksen tarpeesta.
– Nuori pääsee takaisin kotiin, kun sijoitukselle ei ole enää perusteita. Jokaisen kanssa asetetaan henkilökohtaiset tavoitteet, esimerkiksi hän käy koulussa, ei käytä päihteitä eikä ole väkivaltainen.
Jotkut eivät kotiudu Epalasta, vaan siirtyvät erityisen tuen yksikköön.
– Se on suljetumpi yksikkö, jossa on enemmän psykiatrista osaamista. Siellä keskitytään nuoren elämäntilanteen vakauttamiseen.
Osa nuorista on yksikössä 18-vuotiaaksi asti. He harjoittelevat ennen muuttoa itsenäistymistaitoja ja saavat apua esimerkiksi asunnon hankkimiseen.
Kodinomaista arkea
Epalassa työskentelee lähihoitajia, sairaanhoitajia ja sosionomeja ohjaajina, vastaavat ohjaajat kummassakin yksikössä sekä yksikönjohtaja.
– Meillä on hyvä tiimihenki. Se on työssä jaksamisen ja työn sujumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Nuoret reagoivat herkästi vallitsevaan ilmapiiriin. Osallistumme säännöllisesti työnohjaukseen, jotta vaikeita tilanteita pääsee purkamaan, Sari Ojala kertoo.
Työ on verkostoyhteistyötä. Ohjaaja on yhteydessä huoltajiin, sosiaalityöntekijöihin, kouluun, terveydenhuoltoon ja nuorisopsykiatriaan. Säännöllisesti järjestetään yhteistyöpalavereja.
Arki Epalassa tehdään mahdollisimman kodinomaiseksi, sillä rutiinit ja arjen selkeys luovat nuorelle turvan tunteen.
Aamulla lapset herätetään kouluun. Koulupäivän jälkeen saa harrastaa ja tavata kavereita. Päivällinen kokoaa kaikki yhteen. Vieraat ovat tervetulleita, kun vierailusta on sovittu ennakkoon.
– Pidämme välillä toimintapäiviä. Silloin teemme jotakin mukavaa yhdessä. Saatamme tehdä retken jonnekin, esimerkiksi Särkänniemeen.
Luottamuksen rakentamista
Kohtaamisen taito on ohjaajan työn ydin. Kun Epalaan tulee uusi nuori, Sari tutustuu hänen tietoihinsa etukäteen, mutta välttää tekemästä ennakko-oletuksia.
– Otan hänet avoimin mielin vastaan. Kuuntelen, mitä hän itse kertoo elämästään.
Jokaisella nuorella on kaksi omaohjaajaa. Sari pyrkii juttelemaan oman nuoren kanssa jokaisessa työvuorossa.
– Pienetkin huomionosoitukset ovat tärkeitä, esimerkiksi kysyn, miten koulussa meni. Kohtaamisissa olennaista on kiireettömyys, aitous ja läsnäolo. Pidän kiinni siitä, etten lupaa mitään, mitä en voi toteuttaa. Se on edellytys luottamuksen syntymiselle.
Yhteys nuoreen syntyy toisinaan sujuvasti. Joskus se ei synny helposti tai jää jopa puuttumaan.
– Silloin nuori saattaa ottaa jonkun toisen luottoaikuisekseen. Tällöin omaohjaaja jää enemmän taustalle. Minulle on käynyt myös niin, että yhteys löytyi vasta ajan myötä. Se toi onnistumisen tunteen, joka on tässä työssä arvokas.
Osalla nuorista on ahdistusta, masennusta, jopa itsetuhoisuutta. Tarvittaessa tehdään turvasuunnitelma itsetuhoisten ajatusten varalle. Ohjaajat neuvovat keinoja ahdistuksen hallintaan.
– Kaikilla toimii hieman erilaiset keinot, miten helpottaa ahdistusta. Joku lähtee ulos kävelylle, toinen tekee värityskirjaa. Joillakin auttaa puhuminen. Olen huomannut, että parhaat keskustelut käydään autossa. Joskus lähdemme vain autoajelulle sitä varten, että nuoren olo rauhoittuisi.
Toivon näkökulmia
Elämänkokemuksesta on työssä hyötyä. Se auttaa ymmärtämään, millaisia asioita nuoret käyvät läpi. Sijaishuollossa on toisinaan nuoria, jotka tulevat vanhemmiksi alaikäisinä.
– Pystyn tukemaan tällaista nuorta oman kokemukseni kautta, sillä olen itsekin tullut äidiksi 16-vuotiaana. Tiedän, että nuoret vanhemmat voivat olla hyviä vanhempia, varsinkin kun tukiverkosto on kunnossa. Yleiset ennakkoluulot saattavat vaikuttaa nuoren pärjäämiseen kielteisesti.
Epalassa työtä ohjaa toivon näkökulmat.
– Emme näe vain ongelmia, vaan näemme ratkaisuja. Työn tavoitteena on se, että nuoren elämä alkaa sujua. Hän tunnistaa omat voimavaransa ja löytää tulevaisuuden toivon.
Jotkut nuoret ovat yhteydessä Epalan työntekijöihin kotiutumisen jälkeen.
– Se on onnistumisen merkki työssämme. Nuoret kertovat meille kuulumisiaan. On mukavaa kuulla, kun nuori on saanut kiinni elämän syrjästä ja hänellä menee hyvin. Monet ymmärtävät myöhemmin, että tämä olikin ihan hyvä paikka.
Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle
Lastensuojelussa lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle kolmella eri tavalla. Kaikissa näissä tavoitteena on turvata lapsen arki, kasvu ja kehitys.
Avohuollon sijoitus
Avohuollon sijoitus on vapaaehtoinen ja määräaikainen lastensuojelun tukitoimi. Lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle huoltajien ja yleensä myös lapsen suostumuksella. Huoltajilla säilyy päätösvalta lapsen asioissa. Yhteistyö perheen kanssa on tiivistä. Tavoitteena on tukea perhettä ja mahdollistaa lapsen paluu kotiin.
Kiireellinen sijoitus
Kiireellinen sijoitus tehdään, kun lapsen terveys tai turvallisuus on välittömässä vaarassa. Päätös voidaan tehdä ilman huoltajien suostumusta. Sijoitus kestää enintään 30 vuorokautta ja sitä voidaan jatkaa vielä 30 vuorokautta. Se on tilapäinen ratkaisu, jonka aikana arvioidaan lapsen tilanne ja jatkotoimet. Kiireellinen sijoitus voi päättyä kotiinpaluuseen, avohuollon tukitoimiin tai huostaanottoon.
Huostaanotto
Huostaanotto on lastensuojelun raskain ja pitkäkestoisin toimenpide. Se tehdään, kun lapsen kasvu tai kehitys on vakavasti vaarantunut, eivätkä avohuollon tukitoimet ole riittäneet. Viranomaisilla on laaja päätösvalta lapsen asioissa. Työssä korostuvat arjen turvaaminen, pysyvyys ja pitkäjänteinen hoito ja kasvatus.
Lue myös:
Lastensuojeluilmoituksen tekemistä ei kannata arastella varhaiskasvatuksessa
Viittomakielinen lastenhoitaja Avram Leinonen: ”Lapsen omaa kieltä ei voi korvata tulkkauksella”
Peliyhtiö Supercellin päiväkodissa leikkipaikkana on koko maailma
