Helvi Kissala täyttää tänään 110 vuotta – Lähihoitaja Mia Korpelalle Suomen iäkkäimmän hoitaminen on kunnia

Lähihoitaja Mia Korpelan mielestä Suomen vanhimman ihmisen hoitaminen antaa perspektiiviä omiin pieniin murheisiin. SuPer-lehti haastatteli Helvi Kissalaa ja Mia Korpelaa viime kesänä.

Helvi Kissala ja Mia Korpela.

109-vuotiaalla Helvi Kissalalla on huumorintaju tallessa. Tämä käy ilmi, kun Helvi luettelee pitkän ikänsä salaisuudet. Hänen mukaansa ne ovat tanssi, nuoret miehet, makkara ja konjakki. Kuva: Laura Vesa

Teksti Mari Vehmanen

Suomen vanhin ihminen, 109-vuotias Helvi Kissala nauttii aurinkoisesta aamupäivästä Ryhmäkoti Luhtavillan terassilla. Vaikka näkö ja kuulo eivät ole enää kovin hyvät, kesätuuli tuntuu kasvoilla.

Helvi Kissala on elänyt koko ikänsä entisen Mäntän kunnan, eli nykyisen Mänttä-Vilppulan alueella. Hän asui omassa kodissaan kotihoidon tukemana peräti 108-vuotiaaksi saakka. Luhtavillaan hän muutti vasta viime syksynä.

– Eikä Helvi edelleenkään tarvitse tehostettua palveluasumista. Meillä työskennellään aamu- ja iltavuoroissa. Öisin asukkaat saavat tarvitessaan hälytettyä apua viereisen terveyskeskuksen vuodeosastolta, Luhtavillassa työskentelevä lähihoitaja Mia Korpela kertoo.

Pyörätuoliinkin Helvi Kissala siirtyi rollaattorin käyttämisestä vasta viime talvena.

– Hän on uskomaton esimerkki meille kaikille, Mia Korpela mainitsee.

Hänen mukaansa jopa fyysistä kuntoa ällistyttävämpää on silti Helvin elämänasenne.

– Helvi näkee kaiken positiivisessa valossa ja osaa nauttia pienistä asioista.

Tanssi pitää virkeänä

Myös huumorintaju on visusti tallessa. Tämä käy ilmi, kun Helvi luettelee pitkän ikänsä salaisuudet. Hänen mukaansa ne ovat tanssi, nuoret miehet, makkara ja konjakki.

– Aijai, kun vielä pääsisikin pyörähtelemään oikein kunnon valssia, hän haaveilee.

Mukavaa nuorempaa miesseuraa on löytynyt Luhtavillan muista asukkaista. Parhaillaankin Helvi kyselee, onkohan ystävä naapurihuoneesta jo jalkeilla. Niin ikään grillimakkara ja pieni konjakkihuikka maistuvat yhä silloin tällöin.

– Tällaisia pieniä mielitekoja me toteutamme oikein mielellämme. Kyllä 109 vuoden jälkeen jo on oikeus nautiskella grillimakkara iltapalaksi, kun siltä tuntuu, Mia Korpela toteaa.

Muutoin lempipuuhiin ryhmäkodissa kuuluu esimerkiksi vanhan tanssimusiikin kuunteleminen. Vielä aivan lähiaikoina Helvi on myös soitellut itse korvakuulolta oleskeluhuoneen pianoa.

Pitkään elämään on mahtunut luonnollisesti surujakin. Oman ikäluokan ystävät ovat nukkuneet pois enimmäkseen jo kauan sitten. Onneksi suku monessa polvessa käy säännöllisesti vierailuilla.

– Kaksi kertaa olen ollut naimisissa. Lapsia on kaksi, mutta toinen heistäkin on jo kuollut, Helvi Kissala kertoo.

Suomen vanhimman ihmisen titteli ei hänen mukaansa tunnu oikeastaan miltään. Kunniakas asema siirtyi hänelle viime keväänä, kun edellinen maamme iäkkäin henkilö menehtyi.

– Olihan niitä onnittelijoita. Helsingistä joku iso herra, ja Sauliltakin tuli kirje, Helvi Kissala kertoo tasavallan presidenttiin viitaten.

Halaus lämmittää

Mia Korpelan mukaan Suomen iäkkäimmän kansalaisen hoitaminen tuntuu suorastaan kunniatehtävältä.

– Kyllähän se sydäntä lämmittää. Kovin moni hoitaja ei pääse kokemaan työssään samaa. On aika mieletön ajatus, että itse viisikymppisenä isoäitinä olen puolet Helviä nuorempi. Ei siis haittaa yhtään, kun hän välillä tokaisee, että kuulepas tyttö.

Palkitsevuutta lisäävät vielä Helvin kauniit kiitokset.

– Hän antaa joka päivä positiivista palautetta meille henkilökunnalle: kiittelee hyvästä hoidosta ja halaa. Hän näkee ihmiset samanarvoisina eikä esimerkiksi missään nimessä halua tulla teititellyksi.

Mia Korpelan mielestä meillä jokaisella olisi paljon opittavaa Helvi Kissalan elämänasenteesta.

Mainos

– Hänellä ei ole koskaan huonoa päivää. Ilo ja kiitollisuus ovat päällimmäiset. Omat pienet murheet alkavat näyttää aika mitättömiltä, kun miettii Helvin yli sadan vuoden taivalta ja kaikkia siihen mahtuneita tapahtumia.

Myös hoitajasta Helvin jokainen uusi aamu tuntuu lahjalta. Luhtavillassa on jo mietitty, että syksyllä täyteen tulevia huikeita 110:aa vuotta täytyy juhlia näyttävästi.

Oikealla alalla

Mia Korpela on työskennellyt hoitoalalla 30 vuotta ja koko tuon ajan vanhustenhoidossa. Ensimmäinen koulutus oli hoitoapulainen. Lähihoitajaksi Mia opiskeli muutama vuosi sitten.

– Kerran nuorempana kokeilin harjoittelua päiväkodissa, mutta se ei vaan ollut minun juttuni. Tämä työ sopii minulle, hän sanoo.

Mia kertoo pitävänsä kovasti iäkkäiden asiakkaiden teeskentelemättömyydestä. He osaavat sanoa tarvittaessa jyrkästikin mielipiteensä. Yhtä lailla kiitokset tulevat suoraan sydämestä.

Parhaita työssä ovat Mian mielestä hetket, joissa perushoivan lisäksi jää aikaa pysähtymiseen ja kohtaamiseen. Jokaisella iäkkäällä asiakkaalla on takanaan vaiherikas elämä, jossa riittää jaettavia kokemuksia.

Mia arvioi oman rauhallisen luonteensa soveltuvan nimenomaan vanhustenhoitoon. Tätä mieltä ovat selvästi myös muut, sillä keväällä Miia palkittiin työyhteisössään vuoden hoitajana. Perusteluina olivat hyvä palaute asiakkailta ja heidän omaisiltaan, positiivinen suhtautuminen työtovereihin sekä esihenkilön tukeminen.

– Olin tosi yllättynyt, mutta tuntuihan huomioiminen hienolta. Ja kyllä tällaisesta saa aina lisää motivaatiota työhön, Mia sanoo.

Vääriä käsityksiä alasta

Vaikka Mia Korpela itse viihtyy työssään, hän ymmärtää myös tämänhetkisen hoitajapulan syitä.

– Usein kiireessä on vain pakko hoitaa pakolliset lääkkeenannot ja ruokailut, vaikka haluaisi antaa rauhallista keskusteluaikaa ihan jokaiselle asiakkaalle. Minimimiehityksellä tai jopa alimitoitetusti mennään monesti.

Tehtävässään oman ammattiliiton SuPer-Opona Mia kohtaa paljon nuoria hoitajaopiskelijoita. Heidän kanssaan esiin nousee lisäksi toistuvasti raha. Palkkojen nostaminen saisi nuoret pysymään alalla ja lisäisi tunnetta, että hoitajia arvostetaan.

Vanhuspuolta moni nuori hoitaja vieroksuu Mian mielestä osin väärien käsitysten perusteella. Koska suvut asuvat nyky-Suomessa hajallaan, kosketusta omiin iäkkäisiin omaisiin ei välttämättä ole ollut.

– Nuoret voivat pitää vanhuksia hauraina ja ajatella, että näiden hoitaminen on vaikeaa tai jopa pelottavaa. Varhaiskasvatus saattaa näyttäytyä jotenkin helpompana paikkana aloittaa työelämässä.

Mia Korpela on kuitenkin nähnyt aivan läheltä eli omassa perheessään, että ennakkoluulojen hälvettyä ajatukset vanhustyötä kohtaan voivat muuttua.

– Minulla on kolme tytärtä. Olen kutsunut heitä työpaikalleni tutustumaan. Nyt kaksi vanhinta on jo valmistunut lähihoitajiksi ja nuorinkin opiskelee alaa.

Yksi tyttäristä työskentelee tällä hetkellä Ruotsissa suomenkielisessä vanhusten hoivayksikössä. Tämä on tarjonnut Mialle mielenkiintoisen mahdollisuuden vertailla naapurimaiden työoloja.

– Palkka on siellä todella paljon parempi. Hoitajia on vuorossa noin kolme kertaa enemmän kuin meillä. Lisäksi omaiset on otettu mukaan hoitoon ihan eri tavalla kuin Suomessa. Tämä viimeksi mainittu olisi mielestäni muuten hyvä keino keventää hoitajien taakkaa.

Kaikille kollegoille Mia haluaa lähettää positiiviset terveiset.

– Eihän tämä joka hetki herkkua ole, muttei ole mikään muukaan ammatti. Muistetaan siis puhua hyvääkin omasta työstämme ja kertoa positiivisista puolista. Vain siten saamme uusia tekijöitä alalle.

Juttu julkaistu alun perin 14.7.2023, otsikkoa ja ingressiä muokattu 26.10.2023. 

Lue myös:

Ikävalmentaja Lee Jung määrittelee tehtävikseen olla rinnallakulkija, yhdyshenkilö ja tsemppaaja

Suomi haltuun sana kerrallaan – ukrainalainen Elena tekee vanhustyötä Valkeakoskella

”Helvin enkelit” toteuttavat toiveita Ikaalisten kotihoidossa

Sinua voisi kiinnostaa myös

Opiskelija, oletko menossa kesätöihin? Nämä asiat kannattaa huomioida ennen töiden alkua

Lähihoitaja Anja Kinnarinen huolehtii, että hoitotarvike löytää perille asiakkaan kotiin

Kouluyhteisöohjaaja Mika Önkki: ”On tärkeä osata erottaa, milloin kyse on tavallisista teini-iän kuohuista ja milloin vakavammasta ongelmasta”