Yllättävään kunnon heikkenemiseen ja kuolemaan on syytä valmistautua tarvittavin dokumentein

edunvalvontavaltuutus hoitotahto

Pelkkä tieto elämän loppupuolella laadittaviksi suositelluista asiakirjoista ei riitä viimeisen lähdön valmisteluun, kirjoittaa Sirkka-Liisa Kivelä.

Teksti Sirkka-Liisa Kivelä

Hyvän ystäväni yllättävä ja äkillinen kuolema 76-vuotiaana pysäytti minut ajattelemaan omaa kuolemaani. Olenko miettinyt toiveitani hoidosta, huonokuntoisen mieheni hoidosta, jäämistöstä, hautajaisista ja kunnon heikkenemisen tai äkillisen kuoleman aiheuttamista monista muista asioista? Olenko puhunut niistä omaisteni kanssa? Olenko laatinut tarvittavat kirjalliset dokumentit?

Vuosia aikaisemmin eronnut, melko terve ystäväni oli viisaasti järjestellyt itsensä ja omaisuutensa hoitoa mahdollisen pitkäkestoisen huonokuntoisuutensa tai äkillisen kuolemansa varalta. Hän oli laatinut elämänlaatutestamentin, hoitotahdon, edunvalvontavaltuutuksen ja testamentin. Hän oli kertonut lapsilleen asiointipankkinsa, omaisuutensa sekä tärkeiden asiakirjojensa ja arvokkaiden korujensa säilytyspaikat. Hoitoon liittyvistä toiveista, hautajaisista ja hautapaikasta oli keskusteltu. Lapset tiesivät äitinsä viikoittaiset menot, tärkeimmät ystävät ja kuoleman merkitystä koskevat mietteet. Huomasin, että tiedot äidin toiveista helpottivat lasten surua. Äiti ajatuksineen tuntui olevan heidän kanssaan.

Mainos

Minä olen elänyt huolettomammin kuin ystäväni. En ollut laatinut elämänlaatutestamenttia ja edunvalvontavaltuutusta. Mahdollista pitkäkestoista hoitoa ja hautajaisia koskevista mietteistäni olin puhunut vain yhden sukulaiseni kanssa. En ollut kertonut kenellekään siitä, miten toivon huonokuntoista miestäni hoidettavan, jos jokin sairaus vie kognitiivisen tai fyysisen toimintakykyni tai kuolen ennen häntä. En myöskään ollut puhunut mieheni minulle ennen sairastumistaan esittämistä hoitoaan koskevista toiveista. Kauhistuin. Olen mieheni omaishoitaja. Olin unohtanut nämä tärkeät asiat. Nyt olen korjannut puutteet ja puhunut muistakin toiveistani läheisimpien omaisteni ja ystävieni kanssa.

Elämän loppupuolella laadittaviksi suositelluista asiakirjoista kirjoitetaan lehdissä ja kerrotaan eläkeikäisten kokouksissa. Tietoja niistä on. Asiakirjoja taitaa kuitenkin jäädä laatimatta, kuten oma kokemukseni osoittaa.

Pelkät tiedot eivät riitä toimintakyvyn menetyksen ja viimeisen lähdön valmisteluun. Ikääntynytkin voi kokea kuoleman ja mahdollisen huonokuntoisuuden kaukaisina ja jopa pelottavina. Olin jättänyt ajattelematta sen mahdollisuuden, että sairastuisin vakavasti tai kuolisin ennen 12 vuotta minua vanhempaa ja useita vuosia sairastanutta miestäni. Tavoitteeni on pysyä toimintakykyisenä omaishoitajana. Tämä sekä kuntoni menettämisen ja kuolemani pelot lienevät estäneet elämäni muiden kulkumahdollisuuksien pohdinnan.

Mieleeni nousi Helvi Juvosen runon lause valmista ei sielua lähtöön kukaan (Odotus, 1959). Valmistautumiseen tarvitaan puhekavereita. Ikääntyvien ja iäkkäiden tulisi saada keskustella huonokuntoisuuden ja kuoleman yksilöllisestä merkityksestä ja hoivaan liittyvistä toiveista. Empaattiset hoitotyöntekijät ovat tärkeitä kuuntelijoita, ymmärtäjiä ja tukijoita omaisten, ystävien ja ikätovereiden lisäksi.

Kirjoittaja on yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Avuttomien tai kärsivien ihmisten auttaminen on elämän tärkein tehtävä – Millaisia jälkiä tästä työstä jää?

Rakenteet rajoittavat – Esteettömyys parantaa ikäihmisen itsenäistä suoriutumista

Vanhan ihmisen elämään tarvitaan rutiineja ja luovuutta – hoitajien on ymmärrettävä vanhuksia ja heidän ilonsa lähteitä