”Ylitöiden tekeminen on lähihoitajille arkipäivää” – SuPer ja Tehy edistävät työehtosopimusneuvotteluita ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla

Viikon mittainen ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkoi tiistaina iltapäivällä. Tavoitteena on vauhdittaa työehtosopimusneuvotteluita Kunta- ja hyvinvointialuetyönantaja KT:n kanssa.

Työntekijällä on oikeus kieltäytyä ylitöistä ja vuoronvaihdoista normaalioloissakin. Hoitajapulasta kärsivällä sote-alalla ylityö- ja vuoronvaihtokiellon vaikutukset näkyvät nopeasti. Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Superilaiset ja tehyläiset aloittivat tiistaina ylityö- ja vuoronvaihtokiellon kuntasektorilla. Keusoten pääluottamusmies ja SuPerin edustajiston puheenjohtaja Päivi Inberg kertoo, että työpaikoilla työtaistelutoimi näkyi välittömästi.

– Henkilökunnasta on muutoinkin huutava pula. Ylityöt ovat lähihoitajille arkipäivää, ja esimiehet joutuvat tekemään paljon töitä, että vuoroihin saadaan tekijöitä. Kentällä kaikki ovat jaksamisensa äärirajoilla, hän sanoo.

Työtaistelutoimi koskee superilaisia ja tehyläisiä sote-sopimuksen ja KVTESin piiriin kuuluvia työntekijöitä. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana hoitajat tekevät ennalta sovitut työvuoronsa mutta eivät sovi työnantajan kanssa ylitöiden tekemisestä eivätkä työvuorojen vaihtamisesta. Työpaikalle saavutaan ja sieltä poistutaan työvuorolistan mukaisesti.

 

Suurin kiista palkoista

Työtaistelutoimen tarkoitus on edistää kunta-alan työehtosopimusneuvotteluita. Maanantaina 28.2. työnantajia edustava KT ilmoitti, ettei sovulle ole edellytyksiä ja keskeytti neuvottelut.

Yhteisymmärrys on ollut neuvottelupöydässä kaukana erityisesti palkankorotuksista. SuPer ja Tehy ovat esittäneet sote-alalle viisivuotista pelastusohjelmaa, jolla palkkoja nostetaan vuosittain 3,6 prosenttia yli normaalien sopimuskorotusten. Se toisi lähihoitajien peruspalkkaan noin 427 euron korotuksen viidessä vuodessa.

 

Ylitöistä on maltettava kieltäytyä hetkeksi

Päivi Inberg uskoo, että osalle lähihoitajista ylityö- ja vuoronvaihtokiellon noudattaminen voi olla vaikeaa.

– Joillekin sopii, että lähtee kotiin kun työvuoro on tehty. Osalle se on haastavaa, kun on pohdittava omaa talouttaan ja sitä, että päivittäiset asiat hoituvat.

– Kolikon toinen puoli on jaksaminen. Miten hoitajat jaksavat jäädä työpäivän jälkeen töihin tai tulla vapaalta hälyrahalla tekemään vuoro? Kuormittuminen voi kertaantua omassa elämässä ja arjessa.

”Nyt on meidän aikamme
ottaa oma paikkamme.”

Inbergin mukaan muutoksen aika on nyt. Vaikka ylityökorvaus tuntuu houkuttelevalta juuri nyt, työtaistelun tavoitteena on korottaa pysyvästi hoitajien palkkatasoa.

– Nyt on meidän aikamme ottaa oma paikkamme. Hoitajien selkänahka on venynyt vuosien saatossa jo ihan riittävästi. Meitäkin täytyy kunnioittaa ja arvostaa. Emme saa muutosta aikaiseksi pelkillä sanoilla.

 

Työnantajalla ei ole perusteita muuttaa työvuoroluetteloa

Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana kannattaa muistaa, että työnantaja voi ryhtyä vastatoimiin, joiden tavoitteena on heikentää työtaistelun vaikuttavuutta. Työnantaja ei saa rangaista työntekijää työtaisteluun osallistumisesta. Päivin Inberg pelkää silti, että työtaisteluun osallistuvat työntekijät saavat osakseen asiatonta käytöstä.

– Sote-alalla on jo huokunut pelolla johtamisen ilmapiiri ja olen huolissani, että työtaisteluun osallistuvia työntekijöitä aletaan pakottaa ja käskyttää.

Tiedossa on jo nyt, että joillain paikkakunnilla työnantaja on koettanut selvittää, ketkä työntekijöistä kuuluvat ammattiliittoon, tai kerännyt listoja työntekijöistä, jotka suostuvat ylitöihin ja vuoronvaihtoihin työtaistelun aikana. Nimiä tällaiseen listaan ei missään nimessä kannata antaa, eikä listojen laatiminen edes ole laillista.

Työnantaja ei myöskään voi vedota hätätyöhön, sillä ylityö- ja vuoronvaihtokielto yksin ei ole siihen riittävä syy.

Jos työnantaja tekee työtaistelun aikana työvuoroluetteloon yksipuolisia muutoksia tai velvoittaa jatkamaan työvuoroa, kannattaa pyytää työnantajalta kirjallinen määräys, jossa on mukana muutoksen perusteet.

Kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkoi tiistaina 1.3. klo 15 ja päättyy tiistaina 8.3. klo 15.

Neuvotteluiden etenemistä voi seurata SuPerin verkkosivuilta, sosiaalisen median kanavista ja uutiskirjeistä. Pitämällä yhteystietosi ajan tasalla Oma SuPerissa varmistat, että saat ajantasaisen tiedon neuvotteluista.

 

 

Sinua voisi kiinnostaa myös

Parempi palkka, kertaeriä ja korotus hälytyskorvauksiin – yksityiselle sosiaalipalvelualalle saatiin SuPerin tavoitteiden mukainen sopimus

Uhkailua, kiristystä, lahjontaa – Hoitajien lakkoa yritetään murtaa harvinaisen härskisti

Yksityisen sosiaalipalvelualan lakot jatkuvat – Urjalan Esperi Reikonlinnasta lähetetään terveiset lakkotovereille ympäri Suomen: ”Pysytään vahvoina ja seistään yhdessä rintamassa!”