Rokotuskattavuus on laskenut koronakevään aikana – tarkista ainakin jäykkäkouristusrokotteen voimassaolo

Pikkulasten rokotteita on otettu alkuvuonna vähemmän kuin vuosi sitten, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Rokotteen ottamisen viivästyminen ei ole suuri riski, mutta jäykkäkouristusrokote kannattaa myös aikuisten pitää ajan tasalla.

Jäykkäkouristusta aiheuttavaa tetanusbakteeria on kaikkialla maaperässä. Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Monissa kunnissa neuvolapalveluita on rajattu ja määräaikaisia neuvola-aikoja on siirretty koronatilanteen vuoksi. Samalla neuvolakäyntien yhteydessä annettavia, kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvia rokotteita on jäänyt ottamatta.

Näin on käynyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan myös kouluterveydenhuollossa annettaville rokotuksille.

Mainos

Poikkeustilanne näkyy joka puolella Suomea laskeneena rokotuskattavuutena, kertoo laitoksen erityisasiantuntija Mia Kontio. Suurin vaje rokotuksissa on hänen mukaansa Päijät-Hämeen alueella.

Esimerkiksi tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen kattavuus oli toukokuussa usean sairaanhoitopiirin alueella 10 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aikaisemmin. MPR-rokote annetaan yleensä 12-18 kuukauden iässä.

Joissain kunnissa tilanteeseen on nyt jo herätty ja perheitä on alettu kutsua neuvoloihin erillisille rokotuskäynneille.

Koronarajoitukset suojaavat matkustusperäisiltä taudeilta

Tilanne ei asiantuntijan mukaan ole kriittinen. Matkustusperäisten sairauksien, kuten tuhkarokon, uhka ei toteudu helposti niin kauan kuin koronan aiheuttamat matkustusrajoitukset ovat voimassa.

Sen sijaan bakteeriperäiseltä jäykkäkouristukselta suojaavan rokotus on syytä pitää voimassa. Maaperässä yleinen tetanusbakteeri iskee yleensä syvän pistohaavan kautta, esimerkiksi ruusunpiikistä tai eläimen puremasta.

– Myös aikuisten pitäisi muistaa huolehtia, että jäykkäkouristusrokote on voimassa, Mia Kontio muistuttaa.

Kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluva jäykkäkouristusrokote tarjotaan 25-, 45- ja 65-vuotiaana, jonka jälkeen sitä suositellaan uusittavaksi kymmenen vuoden välein.

Rokotusohjelma on suunniteltu niin, että se antaa parhaan mahdollisen suojan oikeaan aikaan. Rokotusten viivästyminen ei Kontion mukaan kuitenkaan heikennä niiden tehoa.

– Ainoastaan aivan pienimpien lasten rokotteissa ei suositella suurta heittoa.

Esimerkiksi kolmen, viiden ja 12 kuukauden iässä annettavassa viitosrokotteessa on suoja myös jäykkäkouristusta vastaan.

Lue myös: Tuhkarokko oli ennen tavallinen sairaus, mutta nykyään sitä pidetään vaarallisena

Sinua voisi kiinnostaa myös

Varhaiskasvatuksessa on ajauduttu hankalaan vakanssikierteeseen

Muista tauot ja muut lastenhoitajien hyvät vinkit

Rekisterin ruuhkautuminen tarjoaa sote-yrittäjille vain huonoja vaihtoehtoja – Jalkojenhoitaja Mervi Varjola luopui tittelistään, jotta voi jatkaa työntekoaan