Saattohoito kaipaa kehittämistä – nyt ei ole aika puhua eutanasiasta

Saattohoitoa täytyy kehittää, jotta ihmiset saisivat hyvän kuoleman asuinpaikasta riippumatta. Suositukset eivät riitä, vaan tarvitaan lakimuutoksia. Asiantuntija Mervi Lehtinen edusti SuPeria työryhmässä, joka selvitti palliatiivisen ja saattohoidon tilaa Suomessa. Hän kertoo, millaisia parannuksia elämän loppuvaiheen hoito tarvitsee.

Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Mitkä ovat palliatiivisen hoidon ja saattohoidon suurimmat ongelmat?

Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon osaamisessa, saatavuudessa ja laadussa on suurta alueellista vaihtelua. Pelkät suositukset eivät riitä puutteiden korjaamiseksi vaan tarvitaan velvoittavia muutoksia lainsäädäntöön. Tästä asiantuntijat ovat yksimielisiä.

Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tarjonta vaihtelee alueittain, mikä näkyy erityisesti kotisairaalatoiminnassa. Suuri osa ihmisistä kuolee eri hoitoyksiköissä, eivätkä puitteet ole aina saattohoidon kannalta hyvät. Kuten kaikessa saattohoidossa, kotisairaaloihin tarvitaan riittävästi osaavaa henkilökuntaa ja toiminta on järjestettävä suositusten mukaisesti. Epätarkoituksenmukaisista päivystyskäynneistä, tutkimuksista ja hoidoista, jotka eivät paranna potilaan elämänlaatua vaan pahimmillaan lisäävät hänen kärsimystään, tulisi päästä eroon. Seurantaa ja yhteydenpitoa koteihin ja asumispalveluyksiköihin voidaan kehittää erilaisilla digitaalisilla sovelluksilla, esimerkiksi etävastaanotoilla.

Miten palliatiivinen hoito ja saattohoito järjestetään sote-uudistuksen jälkeen?

Tällä hetkellä suurin ongelma on erityistason palveluissa, jotka eivät ole tasa-arvoisesti saatavilla vaan palvelut keskittyvät suurten kaupunkien läheisyyteen. Maakuntien palliatiivisten keskusten lisäksi tarvitaan kattava kotisairaalaverkosto ja riittävästi saattohoitopaikkoja, jotta hoito voidaan toteuttaa lähellä ihmisen kotia ja myös laatukriteerit täyttyvät. Kotisairaalat tukevat perustason saattohoitoa, johon kuuluvat lisäksi sosiaalitoimen palvelut esimerkiksi ikääntyneille ja vammaisille ihmisille.

Miten palliatiivisen hoidon ja saattohoidon koulutusta tulisi kehittää?

Elämän loppuvaiheen hoidon osaamista lisätään ja laatua parannetaan ennen kaikkea panostamalla koulutukseen. Sosiaali- terveydenhuollon perustutkinnossa eli lähihoitajien koulutuksessa on saattohoito huomioitu. Myös lääkäreiden ja sairaanhoitajien koulutusta on tältä osin kehitetty. Keväällä käyttöönotettu saattohoitopassi on osaltaan lisännyt hoitohenkilökunnan osaamista. Se tukee paikallista ja alueellista täydennyskoulutusta.

Miten kuolevan ihmisen omaisia voitaisiin tukea paremmin?

Hyvään saattohoitoon kuuluu omaisten ja läheisten tukeminen surutyössä. Omaisille on annettava myös riittävästi ja ymmärrettävästi tietoa potilaan voinnista ja hoidosta. Työryhmä ehdottaa omaisille oikeutta saattohoitovapaaseen, jonka ansiomenetykseen he voisivat hakea korvausta Kelasta. Saattohoitovapaa antaisi mahdollisuuden olla kuolevan lähellä loppuun saakka. Vapaan tavoitteena on myös tukea omaisten toipumista läheisen ihmisen kuolemasta; tilanteen aiheuttaman fyysisen tai psyykkisen stressin tiedetään lisäävän omaisen riskiä sairastua.

 Asiantuntijatyöryhmän enemmistön kanta on se, että saattohoidon laadun ja saatavuuden ongelmat tulisi ratkaista ensin. Eutanasia on iso kysymys, ja se tulee jakamaan aina ihmiset kahteen leiriin. Myös niissä maissa, joissa eutanasia tai lääkäriavusteinen itsemurha on laillistettu, asiasta käydään jatkuvaa keskustelua. On esimerkiksi tapauksia, joissa potilaan kuolemasta on tullut rikosoikeudellisia seuraamuksia lääkärille. Eutanasiakeskustelun vaikeutta havainnollistaa se, ettei edes lääkäriavusteiseen itsemurhaan ja eutanasiaan liittyvistä termeistä ole saavutettu yksimielisyyttä.

Kuinka suurta joukkoa ihmisiä eutanasia koskettaisi?

Suomessa palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa tarvitsee vähintään 70 000 ihmistä vuodessa. Eutanasia tai avustettu itsemurha koskisi mahdollisesti korkeintaan muutamaa tuhatta ihmistä vuodessa. Määrittelemättä on, keitä tuohon joukkoon kuuluisi. Esimerkiksi vammaisjärjestöt ovat tuoneet esiin huolensa siitä, miten ihmisen kärsimys ja perustelut sen lopettamiseksi eutanasialla määritellään. Suomessakin on käynyt niin, että vammaiselle ihmiselle on annettu elvytyskielto vastoin hänen omaa ja läheistensä tahtoa.

 Eutanasiaa perustellaan usein kuolevan ihmisen kärsimysten poistamisella. Eikö saattohoito riitä?

Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tehtävä on ylläpitää mahdollisimman hyvää elämänlaatua, lievittää kipua, muita oireita ja kärsimystä. Hoito on kokonaisvaltaista eli lääkityksen lisäksi huomioidaan potilaan sosiaaliset, psyykkiset, henkiset ja hengelliset tarpeet. Nykylääketiede ja kokonaisvaltainen, moniammatillisesti toteutettu palliatiivinen hoito tarjoavat tähän hyvät mahdollisuudet, ja siihen tulisi panostaa.

Miten eutanasian laillistaminen muuttaisi lähihoitajan työtä?

Lääkärin ja muun hoitohenkilökunnan oikeudellinen asema lääkäriavusteisen itsemurhan osalta tulisi selvittää. Eutanasian laillistaminen muuttaisi ammattikunnan eettistä perustaa pysyvästi, se tarkoittaisi luopumista elämän kunnioittamisen ja suojelemisen periaatteista. Esimerkiksi lähihoitajan eettisissä ohjeissa ja lähihoitajan lupauksessa lähihoitajan tehtävä on työssään edistää terveyttä ja hoitaa. Päätös ja vastuu elämän päättämisestä olisi käytännössä lääkärillä, mutta mikä olisi lähihoitajan rooli ja onko siitä mahdollista kieltäytyä? Eutanasian oikeudelliset ja eettiset näkökulmat tulee selvittää ennen kuin käytännönläheisempiin kysymyksiin voidaan vastata.

 

Lue myös: Saattohoitoa kuvataan usein sievistellen –  saattohoitotyö on silti paljon muutakin kuin kuolemaa

Sinua voisi kiinnostaa myös

Varhaiskasvatuksen suhdelukukikkailusta pyritään eroon kansalaisaloitteella

Lähihoitajien työ edelleen muita kuormittavampaa – lastenhoitajat liikkuvat tilastoissa yhä lähemmäs

Mielenosoitus paremman varhaiskasvatuksen puolesta: SuPer puolustaa varhaiskasvattajien oikeuksia