Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan piti olla varma valinta. Lähihoitajalle riittää työtä kunhan vain valitsee mieleisensä paikan. Viime syksystä lähtien on kuitenkin kuulunut kummia: hyvinvointialueet käyvät laajoja yt-neuvotteluita ja myös suuret sote-yritykset irtosanovat työntekijöitä muutosneuvotteluiden myötä. Miten tässä näin kävi – ja ennen kaikkea miten tästä selvitään eteenpäin?
Organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaan mukaan meidän on opeteltava pärjäämään epävarmuuden kanssa, sillä paluuta vakaaseen ja pysyvään työelämään ei ole.
– Jo 1980-luvulla puhuttiin, kuinka maailma muuttuu epävakaammaksi, epävarmemmaksi, monimutkaisemmaksi ja monitulkintaisemmaksi. Juuri nyt tuntuu, että nämä adjektiivit kuvaavat ympäröivää maailmaa paremmin kuin koskaan.
Myllerryksen keskellä työntekijän kannattaa keskittyä siihen, mihin itse voi vaikuttaa.
– Ihmismieli alkaa helposti stressata ja murehtia asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa. Sen sijaan voi pohtia, millaisia kykyjä ja taitoja on ehtinyt kerryttää työelämässä. Ammatillisesta osaamisesta on hyötyä, vaikka työnkuva tai oma rooli työelämässä muuttuu.
Sote-alalla tapahtuu nyt paljon isoja muutoksia, mutta osaajille on tarvetta myös tulevaisuudessa.
– Epävarmuuden keskelle ei voi jäädä surkuttelemaan, vaan on löydettävä keinot pitää oma osaaminen ajan tasalla. On hyvä miettiä, mitkä ovat itselle sopivimmat tavat pitää yllä työmotivaatiota, Sahimaa sanoo.
Ajattelu voi kangistua
Monelle hoitoalalla työskentelevälle työelämän epävarmuus on uusi asia. Monella muulla alalla se on ollut todellisuutta jo pitkään. Pitkittyessään epävarmuus voi johtaa työpaikan negatiiviseen tunneilmapiiriin.
– Epävarmuuden aiheuttama pelko ja jännittyneisyys voivat leimahdella eri tavoin. Työntekijät saattavat alkaa kilpailla keskenään, lamaantua tai vältellä virheitä viimeiseen asti. Se voi heikentää työmotivaatiota, keskittymiskykyä ja päätöksentekoa.
Myös stressi ja uupumus yleistyvät.
– Uupumus johtaa helposti kyynistymiseen omaa työtään kohtaan. Ammatillinen itsetunto laskee, muisti ja keskittymiskyky heikkenevät ja tunteiden säätely vaikeutuu.
Sosiaali-, terveys- ja kasvatusaloilla ihmiset tuntevat työnsä usein hyvin merkitykselliseksi ja se on myös monille syy hakeutua alalle. Aina odotukset ja työn arjen realiteetit eivät kuitenkaan kohtaa: työn haluaisi tehdä mahdollisimman hyvin mutta puitteet tai resurssit eivät mahdollista sitä.
– Ristiriita luo henkilökohtaisella tasolla epävarmuutta ja voi työntää alalta pois, kun ihminen alkaa kyseenalaistaa, onko tämä sitä työtä, jota haluan tehdä.
Saattaa myös käydä niin, että työntekijä jämähtää samaan työpaikkaan vuosiksi, vaikka työ ei enää tuntuisikaan oikealta.
– Kun ihminen on kuormittunut, hänen ajattelunsa kapenee. Kuljetaan kuin hevoset silmälaput silmillä. Jos työssä näkee vain huonot puolet, olisi hyvä uskaltaa raottaa silmälappuja ja katsella ympärilleen. Toki elämäntilanne vaikuttaa siihen, millaiset vaihtoehdot ovat realistisia.
Olemme kaikki yhtä tietämättömiä
Vaikka epävarmuus työelämässä on nyt pinnalla, Sahimaan mukaan se on osa ihmisyyttä.
– Pohjimmiltaan olemme kaikki aivan yhtä kujalla. Haluamme kaikki tulla nähdyiksi kyvykkäinä ja osaavina, mutta jokainen tuntee epävarmuutta omasta osaamisestaan.
Epävarmuus ei katoa iän myötä, vaan muuttaa muotoaan. Nuoret saattavat pelätä, ettei heistä ole ammattilaisiksi, kun taas kokeneemmat työntekijät voivat miettiä, pysyvätkö he mukana kehityksessä.
– Ihminen voi olla sokea omille heikkouksilleen tai nähdä pelkästään omat heikkoutensa ja kuvitella, että muutkin näkevät hänet vain niiden kautta. Omaa epävarmuutta voidaan myös peitellä koppavalla käytöksellä, pidetään kuori kunnossa, jottei kukaan näe sen läpi.
Ajatus siitä, että oman epävarmuuden kanssa kamppaillaan myös johtajien ja vallanpitäjien pöydissä, herättää ristiriitaisia tunteita.
– Eräästäkin läntisen suurvallan johtajasta näkee, että itsevarmuus ja ylimielisyys vievät voiton osaamisesta ja kyvykkyydestä. Näin maailman ja työyhteisöt kuitenkin pyörivät, ja täytyy vain ajatella, että ihan riittävän hyvällä menestyksellä.
Pois mukavuusalueelta
Ihmisillä on eroja siinä, kuinka hyvin he sietävät epävarmuutta. Toiset pitävät rutiineista ja pysyvyydestä, toiset kaipaavat vaihtelua ja uutta.
– Aiemmat kokemukset vaikuttavat siihen, miten ihminen suhtautuu vastoinkäymisiin. Jos on aiemmin selvinnyt epävarmoista tilanteista, se lisää luottamusta omaan pärjäämiseen.
Sahimaa vertaa sietokykyä kuminauhaan: se pysyy ehjänä, kun sitä venytetään sopivasti. Äärimmilleen venytettynä se napsahtaa poikki, mutta käyttämättömänä se haurastuu ja murenee.
– Tarvitaan positiivista stressiä ja altistusta, jotta oppii sietämään epävarmuutta.
Työelämässä emme voi poistaa stressin aiheuttajia, mutta voimme opetella suhtautumaan niihin tyynemmin.
– Jatkuva kamppailu stressiä vastaan uuvuttaa. Siksi on tärkeää löytää keinoja palautumiseen ja mielen hyvinvointiin.
Keskusteluapu voi olla hyvä, mutta joskus juoksulenkki tai huutaminen metsässä auttavat paremmin.
Keinoja on monia, esimerkiksi liikunta, ystävien tapaaminen ja mieluisat harrastukset. Jos kotikonstit eivät riitä, kannattaa hakea apua esimerkiksi työterveydestä.
– Keskusteluapu voi olla hyvä, mutta joskus toiminnalliset keinot, kuten juoksulenkki tai vaikka huutaminen metsässä, voivat auttaa paremmin.
Kohti parempaa
Työelämä ei tästä tämä varmemmaksi muutu, ja pohjimmiltamme me kaikki olemme yhtä epävarmoja omasta osaamisestamme. Onko asiassa nähtävissä mitään hyvää? Sahimaan mukaan paljonkin.
– Yksilötasolla epävarmuus opettaa mukautumaan. Se haastaa miettimään, miten muutoksessa oma osaaminen ja taidot pysyvät relevantteina.
Eikä työelämä muuttuisi, ellei muutoksilla pyrittäisi saavuttamaan jotain hyvää.
– Muutosten kautta syntyy uudenlaisia työnkuvia ja uudenlaisia tekemisen tapoja.
Näkökulmaa laajentamalla asian voi nähdä omassa ammatissaan: hoitajan työ ei enää ole samanlaista kuin 20 vuotta sitten, eikä se ole samanlaista 20 vuoden päästä. Jokin työn ytimessä kuitenkin pysyy ennallaan.
Miltä epävarmuus tuntuu?
Epävarmuus näkyy monella tavalla mielessä ja kehossa.
- Tunnetasolla voi nousta pelkoa, ahdistusta, turhautumista, ärtymystä tai hämmennystä. Myös epäluottamus itseä tai muita kohtaan on tavallista.
- Kehossa epävarmuus voi tuntua ylivirittyneisyytenä: keho käy kierroksilla ja stressin oireet, kuten univaikeudet ja lihasjännitys, ovat yleisiä.
- Ajatuksissa ja käyttäytymisessä korostuvat usein itsekriittisyys, päätöksenteon vaikeus ja tarve miellyttää muita. Jotkut vetäytyvät sosiaalisista tilanteista, toiset pyrkivät varmistamaan kaiken.
Tunne itsesi
Ammatillinen itsetuntemus auttaa luovimaan työelämässä varsinkin silloin, kun kaikki ei ole selkeää. Se rakentuu kolmesta peruspilarista:
- persoonallisuus (millainen olen)
- ammattitaito (mitä osaan)
- arvot (mitä haluan)
Erityisesti arvojen tunnistaminen auttaa tekemään valintoja epävarmuuden keskellä ja pitämään suunnan selkeänä silloinkin, kun ulkoiset olosuhteet heiluvat.
Pyydä peiliä tutuilta. Kysy ystävältä, kollegalta tai kumppanilta:
- Mitä luonteenpiirteitäni arvostat?
- Missä olen hyvä työssäni?
- Mistä huomaat minun innostuvan?
Saatat saada vastauksia, jotka avaavat uusia näkökulmia omaan osaamiseesi. Kun ymmärrät itseäsi paremmin, sinun on helpompi kulkea eteenpäin myös epävarmuuden hetkillä.
Vinkit antoi Jaakko Sahimaa.
Lue myös: Anu Tevanlinnan kolumni: Tunteet kuuluvat työpaikalle
