Elina Pajakosken tutkimukseen osallistuneet hoitajat eivät katuneet sitä, että olivat työssä puuttuneet huomaamaansa väärinkäytökseen. Puuttumatta jättäminen sen sijaan jäi vaivaamaan monia.
– Hoitajat muistelivat vielä vuosien kuluttua, että silloin olisi pitänyt puhaltaa pilliin, mutta rohkeus ei riittänyt, Pajakoski kertoo.
Eettiset kysymykset ovat kiinnostaneet Laurea-ammattikorkeakoulussa hoitotyön lehtorina työskentelevää Pajakoskea aina. Väitöskirjassaan hän tutki hoitohenkilöstön moraalista rohkeutta eettisissä ongelmatilanteissa.
– Jo nuorena sairaanhoidon opiskelijana kiinnitin paljon huomiota hetkiin, jolloin en itse uskaltanut puuttua tilanteeseen, vaikka olisi pitänyt. Väitöksen aihe alkoi ehkä itää jo silloin.
Moraalinen rohkeus on sitä, että ihminen toimii ongelmatilanteessa omien arvojensa mukaan vaikka tietää, että siitä voi koitua itselle vaikeuksia – pahimmassa tapauksessa jopa potkut.
Moraaliseen rohkeuteen kuuluu myös tilanteen punninta: onko virhe niin vakava, että siihen tulee puuttua itselle ja työyhteisölle mahdollisesti koituvista seurauksista huolimatta?
– Läheisen työkaverin virheeseen puuttumisesta voi seurata riitaa ja välien katkeaminen. Voi myös tulla pahoja puheita selän takana ja ilmoittaja saatetaan sulkea kaveriporukan ulkopuolelle. Jos ilmoitus kohdistuu työorganisaatioon, tekijä voi pahimmassa tapauksessa saada potkut, Pajakoski luettelee.
Vuonna 2023 voimaan tulleen ilmoittajansuojalain mukaan epäkohdasta ilmoittanutta työntekijää ei saa erottaa, siirtää toiseen tehtävään tai heikentää hänen sopimussuhteensa ehtoja ilmoituksen vuoksi. Jokaiseen vähintään 50 työntekijän yritykseen tulee myös perustaa sisäiset ilmoituskanavat.
– Riippuu kuitenkin organisaatiosta ja yksiköstä, miten tehokkaasti laki käytännössä ilmoittajaa suojelee.
Pajakoski kokosi väitöstutkimuksensa aineiston kyselyllä, johon vastasi 205 iäkkäiden palveluissa työskentelevää sairaanhoitajaa ja lähihoitajaa. Syventäviin haastatteluihin osallistui 14 sairaanhoitajaa.
Paras palkinto on muutos parempaan
Äkkiä ajatellen luulisi, että epäkohdan ilmoittaminen on helpompaa, jos vika on työorganisaatiossa, ja vaikeampaa, jos kohteena on työkaverin tekemä virhe. Pajakosken mukaan näin yleensä onkin, mutta ei aina.
– Jotkut hoitajista kertoivat, että on helpompaa huomauttaa työkaverille tämän virheestä kuin kertoa työpaikkaan tai toiseen ammattiryhmään liittyvästä isommasta ongelmasta esihenkilölle.
Moraalisesti rohkean teon seuraukset kuormittavat tekijää etenkin siinä tapauksessa, että asiat eivät ilmoituksesta huolimatta muutu. Jos epäkohta korjataan, kovistakin koettelemuksista tulee hyväksyttävämpiä.
– Jos tilanne ratkeaa eettisesti oikein, ilmoittaja saa palkinnokseen voimaantumisen tunteen, joka rohkaisee toimimaan moraalisesti oikein jatkossakin. Sosiaaliset riskitkin riitoineen, pahoine puheineen ja syrjintöineen on helpompi hyväksyä, jos ilmoitus johtaa tilanteen korjaantumiseen.
Kokeneempien hoitajien on usein helpompi puuttua epäkohtiin.
Useimmiten väärinkäytöksen huomannut hoitaja otti asian esille heti. Esimerkiksi potilasta läpsäisseelle kollegalle tehtiin saman tien selväksi, että tuo ei ole ok.
– Toisinaan tilanne meni ohi niin nopeasti, ettei siihen ehditty heti reagoida. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan, ja usein siitä kerrottiin myöhemmin esihenkilölle tai toiselle työkaverille. Yhdessä sitten mietittiin, viedäänkö asia pitemmälle vai ei.
Yksi mahdollisuus on tehdä tilanteesta jälkikäteen kirjallinen muistutus työpaikan sisällä. Jos ilmoituksia oli tehty samasta asiasta tai henkilöstä usein eivätkä ne olleet johtaneet mihinkään, ilmoitus saatettiin Pajakosken mukaan tehdä myös työpaikan ulkopuolelle, esimerkiksi ammattiliittoon.
Moraalista rohkeutta on kaikissa hoitajaryhmissä
Moraalinen rohkeus ei ole yksikertainen asia. Esimerkiksi työpaikan resurssipulasta ilmoittaminen on eettisesti oikein. Tällöin ilmoituksen teko ei kuitenkaan välttämättä edellytä moraalista rohkeutta.
Toisaalta isokin työn järjestelyyn liittyvä ongelma voi muuttua henkilökohtaiseksi ja moraalista rohkeutta vaativaksi, jos työtoverit ja esihenkilö ovat asiasta eri mieltä. Ilmoittaja voi jäädä seurausten kanssa yksin.
– Eräs haastattelemani hoitaja näki työpaikallaan jatkuvasti hoitoalan arvojen vastaista toimintaa. Ilmoitus esihenkilölle ei muuttanut mitään eivätkä kollegatkaan olleet ilmoittajan kanssa asiasta samaa mieltä. Hoitaja koki taistelevansa yksin tuulimyllyjä vastaan, Pajakoski kuvailee.
”Silloin olisi pitänyt viheltää pilliin, mutta rohkeus puuttui.”
Jos mikään ei muutu, edessä voi olla työpaikan vaihto. Näissäkään tapauksissa ongelmaan puuttuminen ei kaduttanut.
– Ajateltiin, että olen tehnyt kaikkeni, ja nyt äänestän jaloillani.
Pajakoski sanoo ilahtuneensa havainnosta, etteivät hoitajaryhmät poikenneet toisistaan moraalisen rohkeuden suhteen.
– Moraalista rohkeutta ilmoittaa epäkohdista oli yhtä lailla sekä sairaanhoitajilla että lähihoitajilla. Yleensä kokeneempien hoitajien oli helpompi puuttua epäkohtiin kuin nuorempien, mutta iän merkitys vaihteli yksilöstä toiseen. Eniten asiaan vaikuttivat hoitajan itsevarmuus ja kollegojen tuki.
Pajakosken mukaan hoitoalan eettiset kysymykset pidetään elossa ja ajankohtaisina nostamalla ne säännöllisesti esiin työpaikan sisäisissä keskusteluissa. Ammattieettisten sääntöjen kertaaminen työpaikan huoneentaulussa ei vielä moraalista rohkeutta kohota.
– Moraalisen rohkeuden merkitystä pitäisi painottaa enemmän myös alan peruskoulutuksissa. Ammattietiikkaa kuitenkaan ei pitäisi opettaa erillisenä asiana vaan sitä pitäisi konkretisoida sisällyttämällä etiikka hoidon käytäntöjen opetukseen.
Uhkarohkeus ei ole moraalista rohkeutta
Uhkarohkeudella tarkoitetaan yleensä rämäpäisyyttä ja vaarojen aliarviointia. Uhkarohkeaa tekoa ei motivoi yhteinen etu vaan itsekorostus ja näyttämisen halu. Juuri ajokortin saaneiden nuorten miesten tuhoisat ulosajot tarjoavat tästä riittämiin surullisia esimerkkejä.
Elina Pajakoski tarkoittaa uhkarohkeudella hieman eri asiaa. Riskien aliarviointi on nytkin mukana, mutta rämäpäisyys puuttuu.
Kyse on hoitajien kyvystä suhteuttaa riskit ja omat voimavarat havaitun väärinkäytöksen tai virheen vakavuuteen. Lyhyesti: kannattaako puuttua vai annanko olla.
– Uhkarohkeutta on esimerkiksi se, että hoitajakollegan käytöksestä huomautetaan seuraukset tuntien silloinkin, kun asia on merkityksetön ja harmittaa lähinnä ilmoittajaa itseään. Kyse voi olla vaikkapa kollegan vähän erilaisesta tavasta tehdä kirjauksia. Pajakoski sanoo.
Moraalisesti rohkeassa teossa riskit tunnetaan mutta epäkohtaan puututaan, koska yleinen etu ja etiikka sitä vaativat. Kollegan virheestä huomautetaan, vaikka kyseisen kollegan tuntien tiedetäisiin, että siitä seuraa huutoa ja kalabaliikkia.
Uhkarohkeassa teossa asia ei yksikertaisesti ole kaiken puuttumisesta seuraavan riesan arvoinen. Uhkarohkeus ei Pajakosken mukaan ole moraalista rohkeutta.
– Haastattelemillani hoitajilla lähinnä kaksi syytä jättää puuttumatta ongelmatilanteeseen. Toinen oli se, että asia tuli eteen nopeasti, eikä rohkeus sillä hetkellä riittänyt. Toinen syy oli se, että tilanne olisi vaatinut uhkarohkeutta. Siinä tapauksessa asiaan ei pitänytkään puuttua.
Tähän punnintaan ja arviointiin haastatellut usein palasivat: Minä tiesin, että se tilanne meni niin pahasti väärin, että siihen oli pakko puuttua. Tai: Annoin asian olla, koska tiesin, että riski on paljon suurempi kuin puuttumisesta seuraava hyöty.
– Kun tilanteen vakavuudesta on varmuus, siihen puuttumista ei tarvitse katua.
Väitös: Moral courage in nursing – Refining the concept. Turun yliopisto 2025.
Työntekijän vaientamisella pyritään muuttamaan ja hallitsemaan – Todenpuhuja jää yksin
Voiko työnantaja rangaista minua epäkohtailmoituksen tekemisestä
