Palkanmaksuun liittyvät epäselvyydet ovat vuodesta toiseen työsuhdeneuvonnan kestosuosikki, eikä ihme. Palkka on työntekijälle konkreettinen mittari siitä, onko työsuhde kunnossa. Jos palkka on maksettu väärin – ja varsinkin jos sitä on maksettu liian vähän – vaikutus tuntuu heti omassa kukkarossa.
Tilinauhan tarkistaminen ei kuitenkaan aina ole helppoa. Monen lähihoitajan työaika vaihtelee aamuvuoroista iltoihin, öihin ja viikonloppuihin, joista jokaisella on oma hintansa. Lisäksi mukaan tulevat ylitöiden, hälytysten ja varallaolon kaltaiset lisät. Epätyypilliset työsuhteet ja erilaiset paikalliset käytännöt tuovat kokonaisuuteensa omat koukkunsa.
SuPerin sopimusasiantuntija Teemu Hiilisen mukaan yleisiä ihmettelyn aiheita ovat erityisesti loppupalkkaan ja palkalliseen sairauslomaan liittyvät kysymykset.
– Syitä yhteydenottoihin on todella paljon. Joskus käy ilmi, että palkka on maksettu oikein. Kun virhe löytyy, me selvitämme tilanteen ja vaadimme työnantajaa korjaamaan sen, Hiilinen sanoo.
Selvittäminen kannattaa, sillä pieneltäkin tuntuva väärintulkinta voi tarkoittaa työntekijälle satojen eurojen menetystä.
Yhteydenotot heijastavat työelämän ilmiöitä
Yksittäiset tapaukset piirtävät laajempaa kuvaa siitä, millaisia ongelmia lähihoitajat työssään kohtaavat. Viime vuonna SuPeriin tuli kokonaisuudessaan hieman vähemmän yhteydenottoja kuin edellisvuonna. Hiilisen mukaan yksi syy on se, ettei vuoden aikana ollut lainkaan työtaisteluita.
– Kunnissa tehty palkkausuudistus näkyi silti selvästi. Julkisen sektorin palkkaukseen liittyviä kysymyksiä tuli huomattavasti enemmän kuin aiempina vuosina, hän kertoo.
Uuden tasopalkkajärjestelmän tavoitteena on tehdä palkoista aiempaa selkeämpiä ja paremmin vertailtavia. Pitkällä aikavälillä tämä voi helpottaa myös palkkalaskelman tulkintaa. Hyvinvointialueilla vastaavan uudistuksen on tarkoitus toteutua tämän ja ensi vuoden aikana.

Valtaosa riidoista ratkeaa käräjöimättä
Viime vuonna SuPerissa selvitettiin yhteensä yli 8 000 tapausta. Niistä suurin osa ratkesi liiton sopimusasiantuntijoiden avulla tai työnantajan kanssa neuvottelemalla. Vain hieman yli sata tapausta oli niin vaativia, että ne siirrettiin juristin hoidettavaksi.
Nämä niin sanotut oikeudelliset toimeksiannot toivat SuPerin jäsenille korvauksia yhteensä lähes 850 000 euroa. Juristien hoitamista tapauksista noin kolmannes käsitteli palkkausta ja lähes yhtä usein kiistan aiheena oli työsuhteen päättäminen.
Suurin osa oikeudellisistakin toimeksiannoista ratkeaa ennen oikeudenkäyntiä. Vielä oikeudenkäynnin aikanakin voidaan tehdä sovinto. Viime vuonna noin 40 prosentissa tapauksista ratkaisu löytyi neuvottelemalla työnantajan kanssa.
Jokainen tapaus harkitaan liitossa tarkasti ennen kuin asia viedään oikeuden päätettäväksi. Jos oikeuteen asti päädytään, lopputulos on useimmiten jäsenen kannalta myönteinen. Viime vuonna tapauksista hävittiin vain neljä prosenttia.
Maksettiinko palkka oikein? Näin asia etenee
- Tarkista palkkalaskelma.
- Käänny luottamusmiehen tai -edustajan puoleen. Hän tarkistaa, onko työnantaja tulkinnut oikein ja mitä TES asiasta sanoo.
- Ota asia esiin esihenkilön tai palkanlaskennan kanssa.
- Jos asia ei ratkea paikallisesti, ota yhteyttä ammattiliittoon. Liitto arvioi tapauksen, pyytää tarvittavat dokumentit ja ryhtyy selvittämään asiaa. Tarvittaessa liitto aloittaa neuvottelun työnantajan kanssa.
- Jos työnantaja ei korjaa virhettä tai asiassa ei päästä sopuun, liitto päättää, riitauttaako se asian. Suurin osa tapauksista ratkeaa ennen oikeudenkäyntiä.
- Hankalimmat asiat ratkaistaan oikeudessa (käräjäoikeus, työtuomioistuin). Jos asia etenee oikeuteen, liitto hoitaa jäsenen oikeudenkäyntikulut vaikka tapaus hävittäisiin.
Sote-yritykset korostuvat yhteydenotoissa
SuPerin edunvalvontaan tulevista yhteydenotoista suuri osa koskee yksityistä sosiaalipalvelualaa. Ala on suuri työllistäjä ja sen sisään mahtuu väistämättä paljon selvitettäviä tilanteita – etenkin kun työehtosopimus sisältää useita määräyksiä, joiden tulkinta on herättänyt paikallisia epäselvyyksiä. Yhteydenottojen määrää selittää kuitenkin myös toimintaympäristö. Yksityiset hoivayritykset toimivat markkinoilla, jossa kustannuspaineet ovat tiukat. Se näkyy tavassa, jolla työvuoroja suunnitellaan ja miten työehtoja sovelletaan. Valitettavan usein se näkyy myös pyrkimyksenä pitää palkkakulut mahdollisimman matalina. Kun vaativa työ kohtaa niukat resurssit ja tulkinnanvaraisen sopimuksen, syntyy riitoja helpommin kuin monella muulla alalla.
