Lähihoitajakoulutus käynnistyi Suomessa 1990‑luvun alussa ensin kokeiluna ja vakiintui pian osaksi sosiaali‑ ja terveysalan koulutusjärjestelmää. Suomen Diakoniaopiston opiskelijat olivat tämän uuden tutkinnon ensimmäisiä valmistuneita vuosikertoja.
Merkkivuoden kunniaksi opistolla järjestettiin helmikuussa juhla, johon kutsuttiin kaikki tavoitetut, 30 vuotta sitten valmistuneet opiskelijat. Järjestämisestä vastasivat Susanna Savolainen ja Paula Benyamina, jotka opiskelivat aikoinaan samassa ryhmässä ja työskentelevät nykyisin Suomen Diakoniaopistossa.
– Muistan opintoni vauhdikkaana mutta tiukkana aikana, jossa teoria ja työssäoppiminen loivat vahvan perustan hoitotyölle. Opinnot opettivat minulle arvopohjaa, eettisyyttä ja perusosaamista, jota olen vienyt mukanani niin käytännön työhön kuin opetusalalle, Susanna sanoo.
Myös Paulalle opinnoista on jäänyt lämmin muistijälki.
– Monipuoliset harjoittelut antoivat varman pohjan työuralle, joka on kulkenut kehitysvammaistyöstä ja kuntoutuksesta eri hoitotyön tehtäviin. Juhlapäivää vietän hyvillä ja lämpimillä mielin suuren, tutun porukan keskellä, hän kertoo.
Iloinen jälleennäkeminen
– Opinnoistani on jäänyt lämpimiä muistoja, ja ne ohjasivat minut hoiva- ja sosiaalialalle. Koulutus antoi minulle vahvat ja monipuoliset eväät työuralle, joka alkoi päiväkodissa ja jatkui sosionomi-diakonin opintoihin sekä päihde- ja mielenterveystyöhön. Juhlapäivää vietän iloisella mielellä, kertoo Tanja Puhakka.
– Olin käynnistämässä ensimmäistä lähihoitajakoulutusta, joka tunnettiin aluksi sosiaali- ja terveysalan perustutkintona. Opinnot rakennettiin tiukassa aikataulussa kokeiluopetussuunnitelman pohjalta, ja sosiaali- ja terveysala yhdistettiin ensimmäistä kertaa samaan koulutukseen. Juhlapäivänä on ilo tavata entisiä opiskelijoita ja nähdä, miten moni on löytänyt paikkansa työelämässä ja jatkanut vielä opintojaan eteenpäin, iloitsee Pirjo Näkki.
Opinnot antoivat eväitä elämään ja työuralle
– Ensimmäiset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opiskelijat eivät vielä tienneet, mihin tutkinto vie. Opinnot antoivat minulle nuorena hyvät eväät erityisesti kasvatusalalle, ja työskentelin aluksi lastenhoitajana. Myöhemmin kouluttauduin sosionomiksi ja olen tehnyt yli 20 vuotta työtä Rikosseuraamuslaitoksessa vankien parissa, Julia Hirvi kertoo.
– Suoraan yläasteelta 16-vuotiaana alkanut koulutus tuntui turvalliselta ja yhteisölliseltä, ja ryhmä pysyi tiiviinä valmistumiseen asti. Opinnot antoivat nuorelle rohkeutta ja vahvat eväät ammattiin tasavertaisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Juhlapäivää vietän iloisena siitä, että olin mukana ensimmäisten lähihoitajien joukossa, Meri Laukkanen toteaa.
Alku suuren murroksen keskellä
– Lähihoitajakoulutus oli täysin uusi ja syntyi keskellä suurta koulutusuudistusta ja 90-luvun lamaa. Opiskelijoina jouduimme sopeutumaan nopeasti uuteen tutkintoon ja toimimaan sen eräänlaisina käyntikortteina työelämässä. Kokemus oli haastava mutta merkityksellinen ja avasi minulle tien myöhemmälle uralle sosiaali- ja terveysalalla, kertoo Yrjänä Salmela.
– Muistan opintojen alun hämmentävänä, kun vammaistyön kenttä avautui uudella ja vaativalla tavalla. Keskiössä olivat arvokeskustelut ja kohtaamisen merkitys – se, miten opettaja kohtaa opiskelijat ja miten tämä heijastuu asiakastyöhön. Koen kutsun tähän juhlaan opettajana erityisen ilahduttavana, muistelee Ulla Miinalainen.
Lue myös: Pumpulimekosta leggingseihin – Koskelan seniorikeskuksen 110 vuoteen mahtuu monenlaisia työasuja
