Muutos on kuitenkin mahdollinen pitkällä aikavälillä, sanoo tutkija Paula Koskinen Sandberg Tampereen yliopistosta.
– Ihmiset ovat laajalti ymmärtäneet, miten äärettömän tärkeää hoitajien työ se on yhteiskunnan kannalta. Ainakaan lähitulevaisuudessa kukaan ei väheksy sitä eikä puhu siitä kulueränä.
Hän muistuttaa, että työn arvostus on laajempi asia kuin vain se, kuinka paljon palkkaa tulee tilille.
– Palkka on yksi tärkeimmistä kysymyksistä ihmisen elämän ja toimeentulon kannalta, mutta se heijastelee myös miten työ nähdään ja miten sitä arvostetaan.
Nähtäväksi jää, mitä kunnissa tapahtuu, kun koronakriisin jälkiä aletaan korjata. Hoitajien kohtelu kunnissa on ollut kovaa jo kriisin aikana. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalaa ennestään vaivanneiden ongelmien päälle on esimerkiksi peruttu työntekijöiden lomia ja pihistelty suojavarusteissa, mikä on vaarantanut hoitajien terveyden.
– Kiinnostavaa nähdä, pystyykö tällaisesta tilanteesta luikertelemaan ilman ekstrakorvausta. Oma intuitio sanoo, että talouskuri on ollut aika tyypillinen suomalainen reaktio näihin tilanteisiin. Varmaa se ei toki ole, ja tietenkin mukavampaa olisi, jos julkista sektoria ei taas lähdettäisi kurittamaan.
Hoitotyö vaatii habaa
Paula Koskinen Sandberg on pitkään pohtinut, mistä sukupuolten palkkaerot johtuvat. Syiden alkuperän voi nähdä naisten ja miesten yhteiskunnallisessa asemassa eri aikoina. Työmarkkinoiden historiasta voi nähdä perusteita, miksi se on niin vahvasti jakautunut naisten ja miesten töihin.
Esimerkiksi sosiaali- ja terveysala kaikkinensa on hyvin naisvaltainen. Alalla työskentelevistä yli 90 prosenttia on naisia. Se ei tutkijan mukaan ole varsinainen ongelma, sillä ”eihän naisissa ole mitään vikaa”, mutta mielikuvat, joita naisvaltaisten alojen työtehtäviin liitetään, vaikuttavat työn arvostukseen ja palkkaukseen.
– Töitä, joiden koetaan tulevan naisilta luonnostaan, ei osata nähdä ammattimaisena toimintana, ja siksi niiden arvostus jää vähäiseksi.
Epätasa-arvoa on koetettu ratkoa niin lainsäädännöllä kuin erilaisin sopimuksin, mutta vauhti on ollut hidas. Palkkatasa-arvon edistämiseksi myös SuPer on useissa yhteyksissä vaatinut hallitukselta entistä kunnianhimoisempaa ja vaikuttavampaa samapalkkaisuusohjelmaa.
Vaatimuksista huolimatta naisen euro on – kuten varsin usein toistetaan – edelleen 83 senttiä. Sosiaali- ja terveysalalla naisen euron voi katsoa olevan keskimääräistä pienempi, sillä naisvaltaisella alalla miehet etenevät urallaan naisia todennäköisemmin. Johto- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevistä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista noin puolet on miehiä, kun taas alan matalapalkkaisissa perustehtävissä heitä ei juuri näy.
– Miehet etenevät helpommin urallaan, eikä naisten potentiaalia nähdä samalla tavalla kuin miehillä. Naisten urakehitys jää heikommaksi. Esimerkiksi päiväkotien johtajina on kohtuuton määrä miehiä siihen nähden, kuinka paljon naisia työskentelee varhaiskasvatuksessa.
Sama rakenne toistuu tutkijan mukaan kaikilla aloilla. Miehiä ei myöskään kannusteta hakeutumaan naisvaltaiselle sosiaali- ja terveysalalle yhtä usein kuin naisia miesvaltaiselle teknologia-alalle.
– Ehkä taustalla on vanhakantaista ajattelua miehestä perheen elättäjänä, eikä alaa tai parin tonnin kieppeillä olevaa palkkaa nähdä miehelle sopivana eikä houkuttelevana.
Palkkaerot eivät läheskään aina edes perustu työtehtävien todelliseen vaativuuteen. Esimerkiksi miesvaltaisilla aloilla fyysisesti raskaat tehtävät saattavat olla peruste palkanlisälle, mutta lähihoitajalle asiakkaiden nostamiset, staattiset kiinnipitämiset ja muut raakaa voimaa vaativat tehtävät ovat osa työtä ilman erillistä korvausta.
Kriisin jälkeen
Muutoksen tulisi tutkijan mukaan tapahtua sopimusjärjestelmän kautta eli työnantaja- ja ammattijärjestöjen keskinäisillä sopimuksilla, mutta se on hidasta ja monella tavalla hankalaa.
Sitä paitsi Suomessa on jo voimassa tasa-arvolaki, joka velvoittaa työnantajia edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tutkija peräänkuuluttaakin työnantajan vastuuta ja sitä, että tasa-arvolain noudattamista valvottaisiin nykyistä paremmin.
– Kunnat ovat suuri työllistäjä, joten sillä, mitä kunnissa tapahtuu, on suuri merkitys myös palkkatasa-arvon kannalta, Koskinen Sandberg toteaa.
Lain mukaan samanarvoisesta eli yhtä vaativasta työstä on maksettava samanlaista palkkaa sukupuolesta riippumatta. Työn vaativuuteen vaikuttavat esimerkiksi työn vaatima oppimisaika, työn vastuu ja työskentelyolosuhteet.
– Työnantajan pitäisi verrata vaikkapa jonkin teknisen työn vaativuutta varhaiskasvatuksessa tehtävän työn vaativuuteen, eikä vedota ainoastaan erillisiin työehtosopimuksiin.
Tekstistä on 19.2.2021 poistettu tieto lähihoitajanaisten ja -miesten palkoista, sillä se viittasi tilastoon, jossa mukana oli lähihoitajaksi kouluttautuneita mutta muissa tehtävissä työskenteleviä, mikä antoi harhaanjohtavan kuvan lähihoitajan ansioiden suuruudesta. Lähihoitajan peruspalkka Tilastokeskuksen mukaan on keskimäärin 2 180 euroa.
Lue myös:
SuPer ja Tehy vaativat yhdessä: Naisten palkat kuopasta ylös
