Vanhusten määrä kasvaa: Palvelujen tarvetta pitäisi tarkastella kokonaisvaltaisemmin

Ikäihmiset tarvitsevat paljon sosiaali- ja terveysalan palveluja. Luukulta toiselle juoksuttamisen sijaan vanhustyö pitäisi nähdä kokonaisuutena, jossa ihminen on tärkein.

Kuvitus: Salla Pyykölä

Teksti Antti Vanas

Syöpätauteja pidetään usein kalleimmin hoidettavana sairausryhmänä ainakin kun katsotaan potilaan viimeisen elinvuoden kustannuksia.

Olli Halminen osoittaa väitöskirjassaan, että kun sairaalapalveluihin lisätään muut sote-palvelut, syöpäpotilaiden hoitoon kului vasta kolmanneksi eniten rahaa. Eniten sitä kului dementiapotilaiden hoitoon.

– 75-vuotiaana kuolleilla kulut ovat enemmän terveydenhuollon kustannuksia, sitä vanhempina kuolleilla ne olivat enemmän esimerkiksi asumismuodosta johtuvia sosiaalipuolen kustannuksia, Halminen tarkentaa.

HUSissa tutkijana työskentelevä Halminen analysoi väitöskirjassaan yli 75–vuotiaiden ihmisten sote-palvelujen käyttöä 65 suomalaisessa kunnassa. Tutkimuksen tavoitteena oli osoittaa koko hyvinvointialueen laajuisen rekisteriaineiston hyödyt ikääntyneiden vanhuspalvelujen järjestämiselle.

– Rekisterit avaavat näkymän konepellin alle: mitä terveydenhuollon ja sosiaalipuolen palveluita yksittäinen vanhus käyttää, ja miten palvelurakenne vaikuttaa palvelujen käyttöön.

Tutkimusaiheestaan huolimatta Halminen pitää vanhusten aiheuttamien menojen kasvusta käytävää keskustelua hankalana. Puhe ikääntyneistä ihmisistä kulueränä on vaikeaa hänelle itselleenkin.

– Fakta kuitenkin on, että ikääntyneiden määrä kasvaa Suomessa vauhdilla vuoden 2035 paikkeille asti, joten nyt on pakko miettiä tarkasti vanhushuollon tavoitteita ja terveyden- ja sosiaalihuollon välistä yhteistyötä.

Toistuvat päivystyskäynnit rasittavat vanhusta ja taloutta

Ikääntyvien hoito- ja hoivamenot ovat velkaannuttaneet kuntia koko 2000-luvun ajan. Velkarahan lisäksi kasvavia vanhuskuluja on katettu muun muassa koulumenoista ja kulttuurista leikkaamalla.

– Kaikkien kulujen siirtyminen hyvinvointialueille on sikäli hyvä asia, että vanhuskulut muuttuvat entistä näkyvämmiksi. Ongelmista on helpompi puhua, kun summat tiedetään, Halminen tuumii.

Itse ongelmaa hyvinvointialueiden perustaminen ei kuitenkaan poista. Vaativaa hoitoa ja hoivaa tarvitsevien vanhusten määrä tulee vuorenvarmasti kasvamaan, ja valtio joutuu ottamaan paljon velkaa ikääntymisen tuomin kuluihin.

Mainos

– Palvelut on pakko järjestää nykyistä paremmin. Sillä voitaisiin säästää satoja miljoonia euroja, ja uusi sote-järjestelmä antaa siihen hyvät puitteet, Halminen sanoo.

Yhtenäinen tietorekisteri sote-alueen vanhusten käyttämistä terveys- ja sosiaalipalveluista auttaa, mutta se ei yksin riitä. Entistä tarkempaa tilannekuvaa tulee Halmisen mukaan käyttää sosiaali- ja terveyspuolen välisen yhteistyön sujuvoittamiseen.

– Tarvitaan koko sote-sektorin yhteistä tilannekuvaa ja suunnittelua, jotta ymmärretään paremmin esimerkiksi se, millaista koulutusta hoitohenkilökunta jatkossa tarvitsee ja millaisia hoitomuotoja tarvitaan tulevaisuudessa ehkä nykyistä vähemmän.

Paljon sote-palveluita käyttävien vanhusten palveluntarvetta pitäisi Halmisen mukaan miettiä kokonaisuutena. Esimerkiksi kotihoitajilla tulisi olla mahdollisuus tehdä sujuvaa yhteistyötä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon rajan yli.

– Kotoa hoivakotiin lähtö on usein vanhukselle raskasta ja yhteiskunnalle kallista. Sama pätee jatkuviin päivystyskäynteihin: ne rasittavat kovasti sekä vanhusta että yhteistä rahapussia.

Halminen puhuu tässä yhteydessä palvelujärjestelmän jarrutustehokkuudesta eli sen kyvystä auttaa ja hoitaa vanhuksia mahdollisimman pitkään heidän omissa kodeissaan.

– Asioiden hallinta yhtenä kokonaisuutena ja potilas edellä olisi fiksumpaa kuin jatkuva juokseminen eri palveluissa. Potilaan elämää ymmärtävällä lähihoitajalla on tähän arvokasta tilannetietoa.

Vanhuutta ei voi parantaa

Kotihoito on siis keskeinen jarrutustehokuuden parantaja, ja sitä voitaisiin tutkijan mukaan käyttää tähän tarkoitukseen paljon nykyistä tehokkaammin. Myös hoivakotien hoitajilla olisi tässä suhteessa paljon annettavaa.

Halminen kertoo Vaasassa tehdystä kokeilusta, jossa kotihoitoa järjestettiin uuteen uskoon lisäämällä lähihoitajien ja sairaanhoitajien yhteistyötä. Lähihoitajia koulutettiin toimimaan täsmätiimeissä, joiden tarkoituksena on nopeuttaa potilaan siirtoa sairaalasta kotiin. Siirtoja varten luotiin koko hoitohenkilökunnan hyväksymä kriteeristö.

– Myös vastuulääkärimallista on saatu hyviä kokemuksia. Usein pelkkä lääkärin konsultointi riittää, ja Vaasassa on huolehdittu siitä, että lääkäri on aina puhelimella helposti tavoitettavissa. Näin vanhus voidaan hoitaa nykyistä useammin kotona tai hoivakodissa, ja terveydenhuoltoa ruuhkauttavat päivystyskäynnit vähenevät.

Säädön tarpeessa eivät ole pelkästään vanhusten hoidon ja hoivan käytännöt. Halmisen mielestä terveydenhuollon ja hoivan yhdistäminen saman katon edellyttää vanhusten hoitofilosofian tarkentamista.

– Kun ihmiseltä on murtunut käsi tai jalka, ei hoidon tavoitteessa ei ole mitään epäselvää. Ikääntyneiden hoito on usein luonteeltaan toisenlaista: tavoitteena on toimintakyvyn ylläpito, ei paraneminen. Ikääntyminen kun ei ole sairaus, joka voidaan parantaa.

Ympärivuokautisen hoivan ympäristössä hoidon laatua ja tuloksellisuutta on vaikea mitata. Kotihoidossa se on Halmisen mukaan huomattavasti yksinkertaisempaa.

– Hoito on hyvää, jos vanhus pärjää kotonaan eikä hänen terveydentilassaan tapahdu hallitsemattomia muutoksia.

Muistitesti pelottaa – lääkitys myöhästyy

Alzheimerin tauti on yleisin dementiaa eli laaja-alaista henkisten kykyjen heikentymistä aiheuttava sairaus. Sen yleisyys kasvaa voimakkaasti iän myötä: alle 65–vuotiailla tauti on harvinainen, mutta yli 85–vuotiailla sitä esiintyy jo 15–20 prosentilla, kertoo Duodecim Terveyskirjasto.

Alzheimerin tauti on ilmeisesti myös kallein vanhusten sairaus. Käytännöllisesti katsoen kaikki ympärivuorokautisen hoivan asukkaat sairastavat sitä tai jotakin muuta dementoivaa sairautta.

On olemassa lääkkeitä, jotka auttavat Alzheimeriin sitä paremmin, mitä varhaisemmassa sairauden vaiheessa lääkitys aloitetaan.

Miksi Alzheimeria ei seulota nykyistä tarkemmin? Taudin alkuvaiheessa aloitetun lääkityksen tuomat säästöt voisivat olla valtavat, jos se auttaisi vähentämään ympärivuorokautisen palveluasumisen tarvetta – inhimillisen kärsimyksen vähenemisestä puhumattakaan.

Halmisen väitöstutkimuksen mukaan Alzheimer-lääkityksen ripeä aloittaminen todella on yhteydessä vähentyneeseen ympärivuorokautisen hoivan tarpeeseen.

– Havainto herättää kysymyksen, pitäisikö ihmisiä kannustaa vahvemmin varhaisiin muistitesteihin. Tiedossa on myös tapauksia, joissa muistitestin tulosta saatiin odotella puoli vuotta. Tehostamisen varaa siis löytyy.

Itse testejäkin pitäisi kehittää, sillä sama koe-esimerkiksi kellotaulun piirtäminen – ei välttämättä toimi samalla tavalla korkeasti ja matalasti koulutetuilla testattavilla. Muistisairaus myös ilmenee eri ihmisillä eri tavoin.

Kyse ei Halmisen mukaan kuitenkaan ole yksinomaan siitä, että muistikokeet toimisivat huonosti tai että niitä ei tehtäisi – vaan siitä, että niitä pelätään.

– Muistisairauteen liittyy vahva stigma. Siihen liittyy myös pelko toimintakyvyn menettämisestä ja holhouksen alle joutumisesta. Pelon vuoksi testin tekemistä lykätään usein niin pitkälle, ettei lääkityksen aloittamisesta ole enää juurikaan hyötyä.

Väitös: Analysing the Performance of Meso-level Care Systems Including Long and Short Term Services. Aalto-yliopisto 2023.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Kouluyhteisöohjaaja Mika Önkki: ”On tärkeä osata erottaa, milloin kyse on tavallisista teini-iän kuohuista ja milloin vakavammasta ongelmasta”

”Työpäivä voi alkaa avantouinnilla asukkaan kanssa” – Virikeohjaaja Kirsi Sauvala järjestää ohjelmaa palvelutalon asukkaiden arkeen

Lähihoitaja toteuttaa lääkehoitoa koulussa