Unelma omasta ammatista toteutui – Lukutaidottomasta lähihoitajaksi

Rahima Hussainin ensimmäinen kieli, jota hän oppi lukemaan ja kirjoittamaan oli suomi. Lukutaidottomana maahan saapunut viiden lapsen äiti opetteli ensin suomen kielen, kävi peruskoulun ja opiskeli muuta luokkaa nopeammin lähihoitajaksi. Jokainen työpäivä vanhusten parissa on hänen unelmiensa täyttymys.

"Rahima Hussaini hymyilee kameralle."

Rahima Hussaini haluaa kannustaa myös muita maahanmuuttajanaisia opiskelemaan. Hän uskoo, että jos jaksaa ja on tahtoa, kaikki on mahdollista. Kuva: Anna Autio

Teksti Minna Lyhty

– Onneksi on kesä, kun tulette Suomeen, Rahima Hussainin aviomies Khalil sanoo kesällä 2010.

Khalil on tullut Suomeen jo kaksi vuotta aikaisemmin turvapaikanhakijana. Rahima ja lapset ovat odottaneet Pakistanissa päätöstä perheen yhdistämisestä. Viimein pitkä odotus on päättynyt.

Kesä osoittautuu lyhyeksi, mutta Rahima ei sure sitä. Hän on onnellinen siitä, että on vihdoin päässyt pois Pakistanista, jossa perhe on asunut kymmenen vuotta. He olivat paenneet sinne Afganistanista sotaa ja Talibanin hirmuhallintoa. Ajatus siitä, että lapset pääsevät ilmaiseen kouluun, tuntuu ihmeelliseltä. Pakistanissa koulunkäyminen on ollut kallista. Elämä sielläkään ei ole ollut helppoa.

Perhe asettuu Kotkaan. Khalil on jo oppinut suomen kieltä ja opiskelee rakennusalan tutkintoa. Hän on työskennellyt samalla alalla jo Afganistanissa ja Pakistanissa. Rahima jää ensimmäiseksi vuodeksi kotiäidiksi. Talven pituus ja lumen määrä yllättävät, mutta hankalammalta tuntuu kielitaidottomuus.

Rahima osaa puhua vain äidinkieltään daria. Sitäkään hän ei osaa lukea ja kirjoittaa, koska Afganistanissa tytöt eivät päässeet kouluun, kun hän oli lapsi.

– Tiesin, että Suomessa kaikki saavat opiskella. Unelmoin siitä, että minäkin voisin oppia lukemaan ja kirjoittamaan ja saisin itselleni ammatin.

Liian vanha peruskouluun

Rahima Hussaini on taitava käsistään. Afganistanissa hän on työskennellyt ompelijana. Ammatti tuntuu kiinnostavalta myös uudessa kotimaassa. Rahiman naapuri kertoo kuitenkin totuuden, ettei Suomessa olisi töitä ompelijoille.

– Hän sanoi minulle, että sinusta tulisi hyvä hoitaja, koska olet ahkera ja reipas. Sanoin hänelle surullisena, etten osaa matematiikkaa ja suomen kieltä riittävästi. Hän taputti selkään ja sanoi, että kyllä sinä pärjäät. Teet kaiken pikkuhiljaa. Hän on itsekin hoitaja.

Ensimmäisen kotona vietetyn vuoden jälkeen Rahima opiskelee kaksi vuotta suomen kieltä ja on välillä työharjoitteluissa muun muassa päiväkodissa. Parin vuoden opintojen jälkeen hän ymmärtää, ettei hänen kielitaitonsa riitä vieläkään siihen, että hän voisi opiskella itselleen ammatin. TE-toimisto suosittelee uusia harjoittelujaksoja, mutta Rahima tietää, ettei opi sillä tavalla riittävästi.

– Olin kuullut, että maahanmuuttajat voivat opiskella aikuislukiossa peruskoulun opinnot. TE-toimiston virkailija sanoi, ettei ryhmä käy minulle, koska se on tarkoitettu alle 20-vuotiaille nuorille. En luovuttanut, vaan menin kysymään rehtorilta, pääsisinkö mukaan. Hänkin oli sitä mitä, että olisin liian vanha kolmivuotiseen koulutukseen. Taivuttelin häntä ottamaan minut opiskelijaksi.
Sinnikkyys palkitaan, ja Rahima saa luvan aloittaa peruskoulun.

Opinnot alkavat aakkosista

Koulutien alku on Rahima Hussainille raskas, mutta hän on päättänyt, että pääsee elämässään eteenpäin.

– Muut käyttivät sanakirjaa opinnoissa, mutta minulle ei ollut siitä hyötyä, koska en osannut lukea daria. Olin kuin pieni lapsi, joka tavasi kirjaimia. Minua ei olisi haitannut, vaikka nuoret olisivat nauraneet minulle, koska halusin oppia. Kun huomasin osaavani, olin todella iloinen ja ylpeä itsestäni.

Rahima kulkee kaikkialla kirja mukanaan tai kuulokkeet korvissaan. Hän on löytänyt oppimisen avuksi suomen kielen selkoäänikirjat. Ystävät ihmettelevät, miten hän jaksaa opiskella koko ajan.

– Tiesin, etten saavuta unelmaani, jos vietän aikaa vain muiden maahanmuuttajanaisten kanssa. Sekään ei riitä, että opiskelee päivällä koulussa, jos unohtaa kirjat illaksi reppuun.

Kolmen vuoden puurtaminen palkitaan. Rahima saa peruskoulun päätökseen. Hän on oppinut puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan suomen kieltä. Peruskoulun viimeisenä keväänä hän täyttää hakemuksen lähihoitajakoulutukseen ja pääsee ensi yrittämällä sisään.

Työhaastattelusta suoraan töihin

Rahima Hussainin mielestä lähihoitajaopinnot olivat helppoja verrattuna siihen,
millaista peruskoulun käyminen oli ollut. Hän aloitti opinnot Kotkassa, mutta jatkoi niitä Vantaalla, jonne koko perhe muutti Khalilin työn perässä.

– Opiskeleminen oli mukavaa. Opiskelijat olivat eri maista ja kuulimme toisiltamme eri kulttuureista. Tykkäsin, kun sain olla työharjoitteluissa ihmisten parissa. Jäin usein kahden tunnin tukiopetukseen koulupäivän jälkeen, jotta oppisin varmasti kaiken.

Rahima erikoistui sairaanhoitoon ja huolenpitoon, koska tiesi, että siitä on helppo ponnistaa myös sairaanhoitajan opintoihin. Hän valmistui aiemmin kuin muut ryhmäläiset, koska teki harjoittelujakson viime kesänä muiden viettäessä kesälomaa.

– Mieheni ja lapseni sanoivat, etten saisi mennä työharjoitteluun koronan vuoksi. Sanoin, etten odota, koska ei voi tietää, kuinka kauan epidemia kestää. Halusin mennä eteenpäin.

Innokas opiskelija valmistui ennen joulua ja sai todistuksen 11. tammikuuta. Lapset olivat iloisia äidin uudesta ammatista.

– He kysyivät, milloin menen töihin ja milloin saan ensimmäisen palkan. 13. tammikuuta soitin Vantaan kaupungin vanhuspuolelle ja kysyin töitä. Minut pyydettiin heti haastatteluun ja kysyttiin, milloin voin aloittaa. Sanoin, että vaikka huomenna. Seuraavana aamuna aloitinkin työt Korson vanhusten hoivakodissa.

Koko ajan pitää mennä eteenpäin

Rahima Hussain on viimein saavuttanut sen, mitä on halunnut pitkään. Vuosien puurtamisen jälkeen hän on unelma-ammatissaan.

– On ihanaa mennä aamulla töihin, toivottaa asukkaille hyvää huomenta ja auttaa heitä aamutoimissa. Vanhukset ovat nähneet sotaa ja nälkää kuten minäkin. Ymmärrämme toisiamme.

Rahima uskoo, että voisi työskennellä vaikka aina Korson hoivakodissa, koska työ on mukavaa ja ilmapiiri on lämmin.

– Meillä on hyvä henkilökunta ja mukava esimies. Kannustamme ja autamme toisiamme. Voin aina kysyä, jos en tiedä jotain.

Rahima pitää myönteisenä myös työyhteisön kansainvälisyyttä.

– Opimme toinen toisiltamme. Vanhuksetkin tykkäävät kuulla muista kulttuureista. Joskus he kyselevät minulta, eikö minulla ole kuuma tehdä töitä huivi päässä. Heitä kiinnostaa myös lasten lukumäärä.

Yksitoista vuotta Suomessa on vaikuttanut Rahimaan niin, ettei hän kaipaa minnekään muualle. Hän viihtyy Vantaalla erinomaisesti, mutta lapset ikävöivät Kotkaan, jossa he asuivat yhdeksän vuotta. Rahima on käynyt vain kerran Afganistanissa Suomen vuosien aikana. Sukulaisten kanssa voi onneksi vaihtaa kuulumiset etäyhteyksillä.

– Minun kotini on nyt täällä. Minulla on loistava elämä. Kannustan myös lapsiani opiskelemaan ahkerasti. Suomessa ei ole väliä, onko suomalainen vai maahanmuuttaja. Kaikilla on mahdollisuus koulutukseen. Koko ajan pitää mennä eteenpäin.

Lue myös:

Jenni Arteli opiskeli vuodessa lähihoitajaksi: ”Tiesin jo entuudestaan paljon eri sairauksista”

Lähihoitaja Lucinda Henriksson palkittiin Itä-Uudenmaan vuoden oppisopimusopiskelijana – opinnot etenivät vauhdilla

Sinua voisi kiinnostaa myös

Sano se selkokielellä – nämä ovat selkeän kielen ja selkokielen erot

Lähihoitaja on lääkehoidon asiantuntija varhaiskasvatuksessa

Vieraskielinen vanhus vaatii hoitajalta enemmän aikaa