Kun käyn Keuruun keskustassa, entiset potilaat saattavat tulla halaamaan tai taputtamaan olkapäälle. Usein he toteavat, että minkä menivät sinulle tekemään. Moni on halunnut kertoa, että minä olen ollut hyvä hoitaja, eikä ammattitaidossani ole ollut mitään vikaa. Se on tuntunut tärkeältä.
En koskaan kuvitellut tulevani irtisanotuksi. Työskentelin Keuruun terveyskeskuksen poliklinikan vastaanottotyössä 39 vuotta. Ihmiset tulivat tutuiksi. Rakastin työtäni. Kun valmistuin apuhoitajaksi, työskentelin alussa hetken laboratoriossa. Rauhallisen työn vaihtaminen polille pelotti, mutta päätin silti hypätä. Onneksi tein niin! Ihmiset, vaihtelevuus ja uudenoppiminen veivät minut mukanaan. Pienikin terveysasema on Suomessa tärkeä välietappi, ambulanssi saattaa ajaa pihaan koska vain, koskaan ei tiedä mitä ovesta tulee. Aikaisemmin meillä oli oma leikkausosastokin, missä olin hoitajana ja skopiahoitajana.
Välillä muistelen kaiholla niitä aikoja, kun hyvä hoiva tarkoitti potilaiden ja lääkärien kanssa jaettua aikaa, eikä laitteiden. Pitkän urani aikana olen nähnyt, kuinka tietotekniikka on ahmaissut suuren osan hoitajien arjesta ja muuttanut työn luonnetta.
Viime vuonna hyvinvointialueemme ulkoisti palvelunsa ja Mehiläinen voitti kisan. Meille puhuttiin alkuun maireasti, kunnes sitten syntymäpäivänäni viime toukokuussa ilmoitettiin yt-neuvotteluiden alkamisesta. Olen 63-vuotias ja eläkkeeseeni oli kaksi vuotta. Olen myös aktiivinen superilainen. Heti aavistin, ettei tässä mahda käydä hyvin. Meitä superilaisia oli yhteensä neljä. Jokainen meistä sanottiin irti, sekä pari muuta hoitajaa. Meitä oli siinä joukossa neljä yli 60-vuotiasta. Työssäolovelvoite päättyi saman tien ja meitä kehotettiin poistumaan työpaikalta. Meillä oli pitkät urat takana, mutta ei niitä siinä muisteltu, emme saaneet läksiäisiä. Kesken jääneet työtehtävät saivat jäädä, oli kehotus poistua paikalta, ei ollut työssäolovelvoitetta.
Tämä kesä on ollut raskas ja itku herkässä. Tunteita on käsiteltävänä paljon. Tuntuu niin pahalta, että kun on tehnyt hyvän ja pitkän uran, ei saa lähteä arvokkaasti. Olen tavannut ystäviäni ja liiton aktiiveja, jutellut entisten potilaiden kanssa. Kaikki sanovat samaa: Työnantaja teki väärin.
Olen koko elämäni aikana ollut vain neljä päivää työttömänä. Töitä on aina riittänyt enemmän kuin on tekijöitä. Nyt asiat ovat kuitenkin hetken aikaa toisinpäin ja moni hoitaja on menettänyt työpaikkansa. Olen toiminut nuoresta saakka ammattiosastomme puheenjohtajana ja istun SuPerin liittohallituksessa ja työvaliokunnassa. Olen tottunut olemaan se, joka sanoo, että nyt hoidetaan nämä asiat kuntoon. Nyt minä olenkin se, joka kaipaa tukea.
Ei minulta ole tekeminen loppunut. Olen iloinen, että saan olla nyt enemmän mukana lähes 90-vuotiaan äitini elämässä. Hän asuu 12 kilometrin päässä kotoani, juomme päivisin yhdessä kahvit. Tämä on sellaista yhdessäoloa, mikä ei ollut työelämäni aikana mahdollista. Myös koti, piha ja metsä ovat tuoneet minulle voimaa. Olen asunut Keuruulla lapsesta saakka, minun on vaikeaa kuvitella elämääni missään muualla.
Kaikesta huolimatta toivoisin, että saisin vielä tehdä hoitotyötä. Hoitajalla on vahva kutsumus. Meitä aina tarvitaan.
Supertyyppi Satu Landström
- Valmistui apuhoitajaksi vuonna 1986.
- Irtisanottiin Keuruun terveyskeskuksesta viime kesäkuussa. Irtisanomisen jälkeen Satu perusti Keuruun irtisanotuille hoitajille yhteisen Whatsapp-ryhmän, nimeltä Mehiläisen pistämät.
- SuPervoimat: Avoin ja iloinen kehittäjä, joka tykkää tarttua töihin ja haasteisiin.
