Romanivanhukset pitävät toisilleen seuraa palvelutalossa

Lähihoitaja Sini Viinikka tuntee romanikulttuurin tavat. Hänen työpaikassaan helsinkiläisessä palvelutalossa asuu viisi romanivanhusta.

Lähihoitaja Sini Viinikka on oppinut työssään paljon romanivanhuksilta. Sinin Kainalossa Sandra Nyman ja edessä istuvat Hilja-Maria Långström, Vieno Palm ja Fanni Långström. Kuva: Marjo Koivumäki

Teksti Saija Kivimäki

Länsi-Helsingissä Hopeatien palvelutalossa asuva Vieno Palm, 93, on äreällä tuulella. Lounaaksi tarjottu nakkikeitto on ollut liian laihaa ja mautonta.

– Keitto on hyvää, kun sen oikeenviisisti keittää. Tänään siinä oli vettä yltäästi ja perunat raakoja. Kuin olisi pelkkää vettä suuhunsa kauhonut.

Palm pahoittelee suoraa puhettaan, mutta samaan hengenvetoon sanoo pitävänsä kaikkien palvelutalon asukkaiden puolta. Myös niiden, jotka eivät siihen enää itse pysty.

Takana on paljon elettyä elämää, josta Vieno Palm on itse kertonut dokumenttielokuvassa Viimeiset kärrymustalaiset sekä toissa vuonna julkaistussa Vanhojen tie -kirjassa.

Vieno, tuolloin sukunimeltään Hagert, oli vähän yli 10-vuotias, kun hän joutui kasvattiperheensä kanssa evakoksi Satakuntaan. Uuteen kotipaikkaan tottuminen vei aikansa, Karjalassa varttuneen oli aluksi vaikea ymmärtää länsisuomalaisten murretta.

Satakunnasta elämä vei ensin Helsinkiin ja sieltä Ruotsiin, jossa Vieno Palm asui useita vuosia, ompeli romanivaatteita ja opetti niiden tekemistä.

Hopeatien palvelutalossa Vieno Palm on asunut yli kymmenen vuotta. Hän kertoo, että päivät kuluvat hiljakseen. Käsityöt ja ristisanojen ratkominen pitävät mielen virkeänä. Vieraita käy harvakseltaan. Ainoa elossa oleva poika asuu Ruotsissa.

Vieno Palmin elinaikana elinolot ja valtaväestön suhtautuminen romanivähemmistöön ovat muuttuneet suotuisammaksi. Palvelutalosta hänellä ei ole ruokaa lukuun ottamatta pahaa sanottavaa. Työntekijät ovat ammattitaitoisia ja kunnioittavat romanikulttuuria.

Mainos

Vanhuksia yhä enemmän vähemmistöistä

Hopeatien palvelutalon henkilökunnalla onkin poikkeuksellisen paljon kokemusta romaneista, sillä se on harvoja vanhuspalveluiden asumisyksiköitä, jossa asiakkaana on useampi romani samaan aikaan.

Itä-Helsingissä Kontulassa on toinen palvelutalo, jossa on enemmän kuin yksi romani samaan aikaan. Suomen Romaniyhdistyksen tiedossa ei ole, että muissa kunnissa romanivanhuksia olisi sijoitettu samaan palvelutaloon.

Helsingissä keskittämiseen on päädytty romanijärjestön kanssa tehdyn yhteistyön tuloksena.

– Kulttuurisiin erityistarpeisiin vastaaminen onnistuu parhaiten yhteisössä ja palveluasumisyksiköissä, jotka ovat perehtyneet ryhmän tarpeisiin, sanoo arviointipäällikkö Riina Lilja Helsingin kaupungin HelppiSeniori-palvelusta.

Tapakulttuurin lisäksi vanhustenhuollossa pitäisi olla laajempaa ymmärrystä kulttuurin vaikutuksista, esimerkiksi siitä miten ikääntyvän romaninaisen kehossa näkyy se, että hän on koko aikuisikänsä käyttänyt perinteistä, jopa kymmenkiloista romanihametta.

Kulttuurin ymmärtämisen välttämättömyys koskettaa romanien lisäksi myös muita vähemmistöjä. Maahanmuuttajataustaisia vanhuksia on palveluiden piirissä toistaiseksi vähän, mutta määrän ennakoidaan kasvavan tulevina vuosikymmeninä.

Romanitavat opitaan ajan myötä

Hopeatien palvelutalon pesuhuoneen seinällä on muistutus, että romaninaisten paidat eli röijyt on pestävä erikseen. Romanikulttuurin mukaan myöskään alusvaatteita ei saisi pestä samassa koneellisessa muiden vaatteiden kanssa, eikä tyynyliinoja muiden vuodevaatteiden kanssa.

Puhtaussäännöt periytyvät kiertävästä elämäntavasta, jolloin hygieniasta oli huolehdittava jo tartuntatautien estämiseksi. Nyt ne ovat keskeinen osa romanien tapakulttuuria. Hoitotyössä ne näyttäytyvät arkisina käytäntöinä, jotka vain on muistettava, Hopeatien palvelutalon vastuuhoitaja Sini Viinikka kertoo.

– Kaikki asiakkaat ovat tasavertaisia, kaikki he tarvitsevat apua. Tietynlaiset asiat ovat romaneille tärkeämpiä kuin meille, ja sitä kunnioitetaan.

Työtä tehdään asiakkaiden kotona, eikä toisen kotiin voi mennä ”kuin omaan himaansa”, Viinikka toteaa. Ennen nykyistä työtään hän ei ollut juurikaan ollut tekemisissä romanien kanssa eikä tuntenut heidän kulttuuriaan.

– Kerran alkuaikoina laitoin tukisidokset tai sukat keittiönpöydälle, josta asiakas heti huomautti minulle, mutta huumorilla, hän muistelee alkuaikojen yksittäistä kömmähdystä.

Romaneille keittiö on kaikkein puhtain huone, eikä pöydälle tai tuolille lasketa mitään, mikä on koskenut lattiaa.

Yhteisöllisyys kantaa

Sini Viinikan aloittaessa lähihoitajana Hopeatiellä oli vain yksi romanivanhus, nyt heitä on viisi. Romaneja ei Viinikan mukaan pitäisi sirotella sinne missä on vapaata vaan huomioida kulttuurin kuuluva yhteisöllisyys.

– Valtaväestöön kuuluvat suomalaiset ovat vähän sellaisia yksinäisiä mutruhuulia. Romanit viettävät enemmän aikaa yhdessä ja heillä käy paljon vieraita, Viinikka kuvailee.

Samaa mieltä on Suomen Romaniyhdistyksen projektipäällikkö Päivi Majaniemi. Etenkin jos omaiset asuvat kaukana tai heitä ei enää ole, samassa yksikössä asuvien muiden romanien seura ja tuki on tärkeää. Yhden vanhuksen luona vierailevat läheiset huomioivat yleensä myös muut romanit.

– Kun olet elänyt ikäsi romaniyhteisössä ja joudut yksin valtaväestön joukkoon, se on kuin menisi vieraalle maalle, hän vertaa.

romanien perinteinen paita eli röijy
Vieno Palm kertoo olevansa soreen perään eli pitävänsä sievistä asioista. Vielä 93-vuotiaanakin hän ompelee itse röijyjä eli romanipaitoja. Kuva: Marjo Koivumäki

Yhteisöllisyyden merkitys nousi esiin myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viime vuonna julkaistussa Romanien hyvinvointi -tutkimuksessa. Sen mukaan romanien yhteisöllisyys on vahvuus ja voimavara, jotka auttavat selviämään vaikeissa elämänolosuhteissa.

Riina Lilja Helsingin kaupungilta muistuttaa, että hoivapaikan osoittamiseen vaikuttavat asiakkaan omat toiveet, hoivan tarve ja jonotustilanne. Paikkaa ei siis aina pystytä takaamaan toivotusta palvelutalosta, eikä romaneita velvoiteta ottamaan paikkaa vastaan vain kahdesta nimetystä yksiköstä.

Hoivapaikkoja jaettaessa saatetaan miettiä esimerkiksi romanikulttuuriin rajoitusta kerrostaloasumisessa: eri-ikäiset romanit eivät voi asua samassa talossa tai rapussa siten, että vanhempi romani asuu nuoremman alapuolella. Hopeatiellä asia on ratkaistu yksinkertaisesti niin, että palvelutalon kaikki viisi romania asuu samassa kerroksessa maan tasalla.

Puhtaus ja siveys haltuun

Vieno Palm kertoo viettävänsä palvelutalon valtaväestöön kuuluvien vanhusten kanssa jonkin verran aikaa. Välit ovat asialliset mutta useimpien kanssa etäiset.

– Me koemme asioita vähän eri tasolla, hän muotoilee.

Romanivanhusten kesken kuulumisia vaihdetaan useammin. Toisten kanssa hän tulee juttuun syvällisemmin kuin toisten. Palmin mukaan ero on vähän kuin karjalaisen ja satakuntalaisen välillä: vaikka romanikulttuuri on yhteinen, aivan täysin toista ei voi ymmärtää.

Palvelutalossa naapuriaan ei voi valita, mutta vähemmistökulttuurin edustajille on tärkeää, että ympärillä on tutunnäköisiä ihmisiä, vaatteita ja esineitä, ja että tiettyjä tapoja ei tarvitse jokaiselle vastaan tulevalle selittää uudestaan ja uudestaan.

Vieno Palm on Hopeatien romaneista vanhin, ja kuten vanhuksia kunnioittavaan kulttuuriin kuuluu, hän on ensimmäisenä ruokailuissa ja saunapäivänä ensimmäisenä löylyissä. Palmin puoleen kääntyy ensimmäisenä myös henkilökunta, jos heillä on jotain kysyttävää romanien tavoista.

Palm toivoo, että hoitajat opettelisivat perusasiat romanien puhtaus- ja siveystavoista. Hän kertoo itse huomauttaneen joskus hoitajille esimerkiksi pöydällä istumisesta ja siitä, että samalla rätillä ei pyyhitä pöytää ja tuoleja.

Sini Viinikan mukaan romanivanhusten toiveet eivät juuri ole sen monimutkaisempia toteuttaa kuin valtaväestön vanhusten. Sitä paitsi romanit pitävät vaatteistaan ja tavaroistaan erittäin hyvää huolta, mikä osaltaan helpottaa hoitajien työtä.

Viinikka kertoo, että Hopeatien romanien käytöksestä ja puheesta näkee, että he kunnioittavat toisia ihmisiä. Se on hänen mielestään asia, josta valtaväestö voisi ottaa oppia.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Empatia asuu meissä kaikissa – hoitajille empatian taito on osa ammatillisuutta

SuPer-lehden kesänovelli: Kyllä se hyvin menee

Sitä työpäivää en unohda – hoitajat kertovat työuransa käänteentekevistä hetkistä