”Muistan elävästi, kuinka sanoin sote-alaa ehdottaneelle opintoneuvojalle, että sinne en kuuna päivänä lähde. Toisin kävi. Syksyllä 2022 hain ja pääsin TE-keskuksen kautta opiskelemaan lähihoitajaksi.
Ajatukseni hoitotyöstä muuttui, kun kohta 90-vuotias mummuni kaatui ja mursi lonkkansa. Olin mummuni kanssa läheinen. Hän joutui sairaalaan ja pian myös saattohoitoon. Seurasin läheltä hoitajien tekemää työtä, ja se teki vaikutuksen. Sairaalamaailma on ollut oman erityislapseni kautta tuttu, mutta minua kiinnostaa erityisesti palliatiivinen hoito ja saattohoito. Tein lähihoitajaopintojeni viimeisen harjoittelun saattohoidossa. On harmi, että täällä pohjoisessa ei ole Terhokodin tyylistä saattohoitokotia, kaikkein mieluiten työskentelisin sellaisessa.
”Hoitotyökin on omalla tavallaan asiakaspalvelua.”
Olen valmistunut tarjoilijaksi 1989 ja baarimestariksi 1993. Pisimpään, parikymmentä vuotta, työskentelin valuuttavirkailijana. Sitten tuli koronapandemia. Matkailu loppui ja rahanvaihtokulttuuri muuttui. Minulta meni työpaikka alta. Se oli kauhea shokki. Olin tykännyt työstäni, meillä oli hitsin hyvä työpaikka ja työporukka. Tuntui, että kuinka tästä ikinä selvitään.
Nyt olen töissä yksityisessä vanhusten tehostetussa palveluasumisessa ja teen samalla keikkaa. Tykkään työstäni hirmuisesti. Mummut ja papat ovat ihania. Ravintola- ja valuutta-alalla saadusta kokemuksesta on sillä tavalla hyötyä, että osaan keskustella ja tulen toimeen kaikenlaisten ihmisen kanssa. Hoitotyökin on omalla tavallaan asiakaspalvelua. Aamut toki alkavat aikaisemmin kuin toimistossa ja työ on nopeatempoisempaa ja fyysisempää.
Työllisyystilanne alalla vaikuttaa ihan hyvältä, mutta vakituista paikkaa on vaikea saada. On pätkän pätkää pätkän perään. Säästöt ja hoitajamitoituksen kiristykset kaihertavat mieltä. Ne ovat nyt liikaa tälle alalle ja tekevät siitä yhä raskaamman.”
Lue myös: Paraniko vaihtamalla? Lähihoitaja Reija Poikela hoitaa nyt ihmisiä, ei tiloja
Paraniko vaihtamalla? Matti Rajala hurahti hoitotyöhön ensimmäisessä harjoittelussa
