Lain mukaan kaikkien terveydenhuoltoalan ammattihenkilöiden kielitaito voidaan tarkistaa. Käytännössä tarkistaminen tarkoittaa sitä, että jos opintoja on tehty muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä, on hoitajan ammatinharjoittamisoikeutta koskevan hakemuksensa liitteenä lähetettävä Valviraan todistus opinnoistaan tai virallisesta kielitutkinnosta. Työnantajan vastuulla on varmistaa, että kaikilla hänen palkkaamillaan ihmisillä on riittävä kielitaito tehtäviinsä.
Riittävän hyvän kielitaidon määritteleminen ei ole yksiselitteistä.
– Ei ole olemassa mitään yhtä ja oikeaa vastausta siihen, milloin kielitaito on riittävän hyvä. Kielitaito on aina suhteessa tilanteeseen. Yhdessä tilanteessa riittää tämä kielitaito, mutta se ei ehkä riitä enää seuraavassa tilanteessa. Kun keskustellaan, kielitaitoon vaikuttaa se, kuinka paljon keskustelukumppani tulee sinua vastaan, sanoo Jyväskylän yliopiston suomen kielen professori Minna Suni.
Sosiaali- ja terveysalan töissä, esimerkiksi vanhustenhoidossa, työskentelee kasvava määrä maahanmuuttajataustaisia ammattilaisia, joiden äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi.
Kielitaito tuo varmuutta
Tampereen yliopistossa järjestettiin huhtikuussa 2016 kansainvälistyvän sosiaali- ja terveydenhuoltoalan konferenssi. Paneelikeskustelussa pohdittiin, millaisia haasteita kielitaito tuo mukanaan kansainvälistyvään hoitotyöhön.
Yhdeksän vuotta sitten Portugalista Suomeen muuttaneen lähihoitaja-sairaanhoitaja Gustavo Nunesin mielestä hoitajan kielitaito on riittävän hyvä silloin kun voi olla varma, ettei potilasturvallisuus vaarannu kielitaidon takia.
– Kun kielitaitoni on riittävän hyvä, voin hoitaa potilasta hyvällä mielellä ja olen varma itsestäni ja ammattitaidostani.
– Olen tehnyt työurani aikana virheitä ja eteen on tullut tilanteita, jolloin kielitaitoni ei ole riittänyt. Ne ovat olleet kasvunpaikkoja. Varsinkin kirjaamisessa on tärkeää, että työkaverilta saa apua. Olen pyytänyt työkavereita rohkeasti korjaamaan sekä puhetta että kirjoitusta, koska muuten en opi.
Kieli on vuorovaikutusta
Ihmisläheisessä hoitotyössä kielitaidon merkitys korostuu, sillä hoitajan on osattava paitsi puhua, myös ymmärrettävä ja lisäksi kirjattava. Usein luullaan, että ammatillisen kielen oppii nopeasti tai että riittää, kun hallitsee oman alan terminologian. Kielen haltuun ottaminen on kuitenkin aina pitkä prosessi.
– Kielitaito on myös sitä, että puheen osaa kohdentaa oikein vanhukselle tai vammaiselle, esimiehelle tai kollegalle, tai että puhuja osaa pehmentää vaikeiden asioiden ilmaisemista potilaalle ja jutella epämuodollisesti kahvihuoneessa työkavereiden kanssa. Kielitaito on vuorovaikutusta, Minna Suni sanoo.
Gustavo Nunes arveli alkuun, että oppii kielen puolessa vuodessa.
– Nyt ajatus tuntuu ihan naurettavalta. Prosessi on ollut pitkä ja vaikea, ja jatkuu edelleen.
Nunes aloitti opiskelun omatoimisesti Portugalissa ja Suomeen muutettuaan hän opiskeli kieltä kursseilla parin vuoden ajan.
– Silti ensimmäisessä työpaikassani Koukkuniemen vanhainkodissa tuntui, että olin opiskellut ihan eri kieltä. Ihmiset käyttivät puhekieltä ja murretta, ja puhuivat nopeasti. Jouduin koko ajan pinnistelemään ja keskittymään ymmärtämiseen. Päivän päätteeksi olin uupunut ja päätä särki.
Vaikka alku oli raskas, kielitaito kehittyi koko ajan. Nykyään Nunes arvioi jo ajattelevansa suuren osan ajatuksistaan suomeksi.
– Oman perheen, esimiesten ja kollegoiden tuki on ollut tosi tärkeää. Se on auttanut pääsemään sisään suomalaiseen kieleen ja kulttuuriin.
Vivahteet haltuun
Kielen oppiminen nähdään usein ihmisen henkilökohtaisena projektina, jonka eteneminen riippuu omasta ahkeruudesta. Todellisuudessa ympäristö ja muut ihmiset ovat olennainen osa kielitaidon karttumista.
Kieli on täynnä vivahteita, sävyjä, sanontoja ja sivumerkityksiä, joita oppii vain käyttämällä kieltä erilaisissa tilanteissa.
– Kielen oppimiseen vaikuttaa paljon se, miten uusi ihminen otetaan työyhteisössä vastaan ja kuinka paljon hän pääsee käyttämään kieltä, sanoo Minna Suni.
Kielen oppijan kannalta paras työporukka on avoin ja hyvähenkinen. Työyhteisön tulisi ymmärtää, että suomen osaaminen on kaikkien etu ja jokainen oppii toiseltaan jotakin uutta.
Haasteeksi työyhteisöissä nousee usein se, että etenkin nuoren polven kollegat ryhtyvät käyttämään englantia suomen sijaan. Silloin suomea opettelevan hoitajan kielitaito ei kartu.
Lepo omassa kielessä
Kieli ei ole ainoa haaste, jonka muuttaja kohtaa uudessa maassa.
– On valtava ammatti-identiteetin murros, kun ihminen lähtee työskentelemään ammattilaisena, mutta kielitaidottomana uuteen maahan. Hän tietää itse, mitä osaa ja mihin pystyy, mutta ei kykene ilmaisemaan itseään. Lisäksi hän tietää, että ammattitaitoa ja kielitaitoa todennäköisesti tarkkaillaan työpaikalla, Minna Suni sanoo.
Se, ettei kollega aina jaksa jutella kahvitunnilla, ei johdu siitä että hän torjuisi muut. Toisinaan aivot vain tarvitsevat lepoa vieraasta kielestä.
– Esimerkiksi Suomessa työskentelevien venäläisten lääkäreiden ja hoitajien haastatteluissa on tullut esiin, kuinka helpottavaksi he kokevat sen, että pääsevät välillä työpäivän aikana lepäämään omaan kieleensä. Jos koko päivän on ponnistellut vieraan kielen kanssa, niin omaa työssä jaksamista auttaa paljon, kun tauolla voi hetken puhua omaa äidinkieltään muiden samankielisten kollegoiden kanssa.
Puhelin haasteena
Marja Oksanen opettaa suomea ja viestintää Tampereen ammattikorkeakoulussa. Hän sanoo, että kirjaamisen lisäksi puhelinkeskustelut ovat haaste muualta tulleille hoitajaopiskelijoille. Puhelimessa puhetta ei pysty tukemaan muilla viestintäkeinoilla ja hoidettavat asiat ovat usein virallisia tai toisinaan arkaluontoisia, surullisiakin.
– Viestintätaitoa täytyy ajatella laajemmin kuin pelkkänä kielitaitona. Monella maahanmuuttajataustaisella hoitajalla on paljon parempi kielen ulkopuolinen viestintätaito, ilmeet, eleet tai koskettaminen, kuin suomalaisilla kollegoilla. Minusta puheen ulkopuolinen viestintä on asia, josta suomalaisessa hoitokulttuurissa pitäisi ottaa mallia muualta tulleilta, Oksanen kertoo.
Minna Suni haluaa kumota luulon suomesta maailman vaikeimpana kielenä.
– Toivon, että se kamala vanha fraasi unohdetaan! Suomi on täysin opeteltavissa oleva ihan niin kuin mikä tahansa muukin kieli. Vaikeutta hokemalla latistamme vain suomea opiskelevien motivaatiota kielen oppimiseen. Valitettavasti me emme ole mitenkään erityisen erinomaisia, kun osaamme puhua suomea.
Näin autat suomea opiskelevaa kollegaa
- Kielen oppiminen on kommunikointia ja vastavuoroisuutta, jossa jokainen osallinen oppii jotakin uutta. Nyreä asenne ”tänne on tultu tekemään töitä, eikä kieltä oppimaan” ei auta ketään.
- Anna työkaverille tilaa ja aikaa oppia suomea. Älä vaihda englantiin, jos kollega ei heti ymmärrä jotakin.
- Puhu rauhallisesti selkosuomea. Älä käytä murresanoja. Toista ja varmista tarvittaessa. Korjaa ystävällisesti ja hienotunteisesti.
- Nimetkää työyhteisöstä mentori, joka perehdyttää kieltä opettelevaa kollegaa työpaikan kulttuuriin ja neuvoo käytännön asioissa.
- Ota työkaveri mukaan kahvipöytäkeskusteluihin ja työporukan vapaa-ajanviettoon. Nekin ovat tilanteita, joissa opitaan kieltä ja tullaan tutuiksi suomalaisen kulttuurin kanssa.
- Työnantajalla on vastuu siitä, että kaikki työntekijät osaavat kieltä tehtäviensä vaatimalla tavalla. Potilasturvallisuus ja hyvä hoito eivät saa vaarantua kielitaidottomuuden takia.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran SuPer-lehdessä 6-7/2016.
